Tanssi. Sitä on vaikea kuvata valokuvin – se on vähän niinkuin musiikkia, kokonaisuutta, samalla sekä tekemistä että tunnetta, liikettä ja aistimista, kuulemista ja siihen kuulemaansa elämistä. Päätettiin kumminkin yrittää, kun oli sellainen fiilis. Ehkä pystytte kuvittelemaan näiden pysähdysten ympärille kokonaisuuden niin kuin lihat luurangon ympärille, ehkä voitte kuvitella ympärille musiikin, ehkä näette miten liikkeistä syntyy oodi niitä kehystävällä ympäristölle. Mä tanssin yleensä ryhmässä, nyt tanssin luonnossa.
Kirjoitin yhden postauksen tanssimisesta oikeastaan jo viime kesänä. En ollut silloin vielä aloittanut tanssia (siis uudelleen), ja lopulta koko postaus jäi julkaisematta, kun itse julkaiseminen venyi ja lopulta koko sen pointti menetti ajankohtaisuutensa. Mutta tanssimisen mä sentään sain silti aloitettua – ja onneksi niin, koska sen aloittamisen vaikeuden ylitettyä on vielä sitäkin vaikeutta vaikeampaa keksiä, mikä siinä aloittamisessa olikaan niin vaikeaa, että sitä lykkäsi näinkin pitkälle. Ihan turhan pitkälle.
Tanssi on yksi ainoista liikuntalajeista, josta mä oikeasti nautin. Mä en koe saavani mitään onnistumisen tunteen hyökyaaltoa siitä, jos tsemppaan läpi jonkun kamalan hikirääkin tai jaksan juosta lenkin tai muuta vastaavaa. Mä saan sen tunteen siitä, kun muistan jonkun tanssin koreografian täydellisesti ja pystyn eläytymään täysillä musiikkiin. Toisaalta, mikäli innostuisin vielä tätäkin enemmän tanssimisesta, siihen olisi hyvä lisätä muutakin treeniä oheen, koska mun lihaskunto on heikko ja kestävyyskunto vielä sitäkin heikompi, vaikkei sitä ehkä ulkoisesti näkisikään. Mutta niihin on kyllä ihan tuhottoman vaikea piiskata itseään, jos ei yhtään kiinnosta.
Oon nyt viimeisen vuoden tanssinut nykytanssia, show/discoa ja kerrannut vähän baletin alkeita. Jokaisessa tyylilajissa on hyvät puolensa, ja nyt kun on päässyt taas kunnolla alkuun, harmittaa, kun kesällä ei ole säännöllisesti tunteja. Mä en oikein osaa tanssia yksin, en osaa koreografioida eikä improvisaatio tunnu luontevalta.
Rakastan erityisesti sitä, kun on osuva biisi, mielenkiintoinen ja riittävän haastava mutta realistinen koreografia, ja riittävästi aikaa harjoitella. Ja sitten rakastan esiintymistä. En tykkää puhua yleisölle, mutta tanssiminen ei vaadi sanoja. Esiintyessä iskee se oma adrenaliininsa, joka pitkän esiintymistauon jälkeen pisti lähes koko kropan tärisemään jännityksestä. Tulee ihan ne lapsuusvuosien joukkuevoimisteluajat mieleen, kun kilpailuviettikin herää siinä määrin, että tanssimistakin haluaisi harrastaa intensiivisemmin kuin vain liikuntaharrastuksena pari kertaa viikossa. Voi miten toivon, että olisi aikaa ja rahaa enempään…
Meilla oli kaksi aikuisten avoimen tason nykytanssiryhmän esitystä tanssistudio Razzmatazzin keväisestä showcasenightisaa. Koreografiat olivat Anna Kuulusan käsialaa.
Ensimmäinen tanssi oli nimeltään Splish, splash, sploo. Miimikko-pellejä, jotka on suljettu lasikuutioon, koska heillä oli turhan levottomat sormet. Livenä tää oli tosi tykätty, harmi etteivät meidän ilmeet oikein erottuneet videolla, eikä laajakulmainen kuvaus oikein tehnyt kokonaisuudelle oikeutta. Mutta tätä oli tosi hauska tanssia.
Toisessa tanssissa on unissakävelijöitä tai muuten vain sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole saaneet unta, ovat vetäneet päälleen jotain mitä nyt vaan käteen on sattunut osumaan, ja ovat tulleet kadulle tanssimaan. Tehtiin tätä koreografiaa oikeastaan koko kevät sillä tavalla ylläpitäen mutta ei hioen, koska liiallinen tarkkuus ei ollut tässä se juttu, kun lopussa on muutenkin tosi paljon improa.
Mitä lajeja mä tanssisin ensi syksynä? Se on se valinnanvaikeus, kun kaikkeen ei ole rahaa, aikaa eikä oikeastaan edes voimia, mutta silti haluaisi tanssia kaikkea. Showtanssi on aika mulle luontaisilta, ja mitä nyt kävin girls hiphoppia kokeilemassa, niin sekin vaikutti mielenkiintoiselta. Toisaalta myös nykytanssi on kiehtovaa, erityisesti juuri niiltä koreografioiltaan, vaikka impron määrä välillä vähän kyllästyttääkin, kun pidän enemmän sellaisesta tarkemmin ohjatusta tanssimisesta. Tai no, kyllähän mä rakastan myös sitä biletanssimista, kun oikeasti ei ole mitään väliä millään koreografialla, kunhan vaan saa jotenkin elettyä ja fiilisteltyä musiikkia… Mutta se on vähän eri asia. 😀
Onko teistä kellään harrastusta, joka todella vie mukanaan? Harrastaako kukaan teistä tanssia, ja jos joo, niin minkälaista tanssia?
0 Responses
Kuin siistejä noi kuvat. Ja videot. Tanssiminen on kyllä ihan himovaikeeta saada ikuistettua pysähtyneeseen kuvaan, mutt jotenkin sä taas vaan onnistuit 😀
Mutt se on oma maailmansa. Esiintyminen. Siitä vielä alalajina tanssiminen. Sanatonta, silti tosi vahvaa viestintää. Harrastin itse joskus flamencoa ja pienenä kävin jollain tanssitunneilla, vaikka se ei sit se omin ilmaisukeino ollutkaan. Muistan kuitenkin sen tunteen, kun koreografia menee nappiin ja koko keho vaan virtaa sen musiikin mukana, elää sitä musiikkia ja sen kanssa. Ihan mahtava fiilis. Reggaeton on tansseista se mistä itse ehkä eniten nautin, mutt siitä on niin pirun vaikeaa löytää sopivaa ryhmää, puhumattakaan sitten ett ois oikeasti varaa 😀
Näistä harrastuksista, jotka todella vie mukanaan, niin itselle omin on aina ollu laulaminen. Kävin ihan taaperona muskarissa, ja äiti käytti meitä jossain äiti&vauva-muskarijutuissa vielä sitä ennen. Siitä lähtien on sit soitettu vähän kaikkea aina huilusta pianoon, mutt laulaminen on se kaikkein omin. Se on mulle se "one and only" tapa ilmaista itseäni, kun voin kokea olevani täysin rento ja täysin mukana tilanteessa. Muistan kans jotain kuoroesityksiä mitä meillä on ollut, ja ne on jotain ihan mahtavaa. Se tunne kun kuulee kaikkien vetävän prikulleen sitä omaa stemmaansa, se harmonia on jotain niin mahtavaa. Vähän ku tanssiessa, kun jokainen osaa koreografian millilleen oikein. Sooloissakin se tunne, esiintyessä, on jotain niin omaa luokkaansa ett huhhuh. Samalla tavallaan tosi karmivaa, mutt jotenkin aivan järjettömän kutkuttavaa, kun tietää niiden muiden kuuntelevan. Laulaessakin se itsensä ylittäminen on tosi jännittävää, vaikka siihen ei ihan samanlaista konkreettista havahtumista ehkä liity kuin tanssiessa. On aivan mahtava tunne, kun pääsee nuottiin, johon ei aiemmin oo päässy tai huomaa äänen olevan täysin auki ja ett ei mitään väliä vetääkö kunnon revittelyä vai jotain herkkää balladia, niin kaikki vaan menee. 😀
Tää postaus oli kyll tosi jees. Sillain yleisesti 😀 Heräsin jopa kommentointikoomastani O.o
Jeee pitkä kommentti! Kiitos! Kuvista saa kyllä kiittää mun veljeä, että saatiin näin onnistuneita otoksia. 😀
Ihanaa kun jaoit omat ajatuksesi aiheesta! Musiikki tosiaan on kanssa aika samanmoinen, vaikken sitä osaakaan itse tuottaa eikä siksi ole omakohtaista kokemusta. Mutta mun toinen veli on tosi musikaalinen, ja hänen ilmeestään näkee tosi hyvin, milloin se musiikki ja soittaminen vie mennessään. 🙂
Täällä on viime aikoina ollut aika hiljaista, oon iloinen että heräsit koomasta<3
Upeita tanssikuvia!
Olen aina nauttinut tanssimisesta ja tanssin paljon yksin kotona. Lapsena minut laitettiin jumpparyhmään, joista iän karttuessa tehdään tanssiryhmiä, mutta yhtenä ryhmän vanhimmista lapsista en viihtynyt lähinnä leikeistä ja peleistä koostuvissa harjoituksissa. Olisin halunnut tanssia.
Lukiossa menin zumbatunneille ja viihdyinkin oikein hyvin. Vaikka eihän se zumba tavallaan tanssia olekaan. Lukiossa oli myös liikunnassa tanssia, ja kuulin, kun opettaja kehui vuorollani improamaani koreografiaa harjoittelija-ohjaajalle.
Kehonhallintani on aina ollut hyvä, mutta liikkeitä en kovin hyvin keksi. Ehkä muualle muuttaessani otan selvää tanssiharrastuksen mahdollisuudesta, tosin liekkö suurissakaan kaupungeissa ryhmiä tällaisille nuorille aikuisille, jolla ei ole yhtään virallista tanssikokemusta?
Kiitos paljon! 🙂 Siis varmasti löytyy ryhmiä nuorille aikuisille, tai ainakin ihan varmasti sellaisia ryhmiä, jonne ovat tervetulleet kaikki aikuiset. Mäkin oon nyt ollut sellaisissa ryhmissä, joissa ikähaitari on ollut parikymppisistä ainakin nelikymppisiin, ja taso on vaihdellut aloittelijoista vähän kokeneempiin, riippuen kyseisen tunnin tasosuosituksesta. On avoimia ryhmiä, aloittelijaryhmiä ja sitten vähän edistyneemmille tarkoitettuja jne. 🙂 Ja sitten jos innostuu paljon ja haluaa johonkin tavoitteellisempaan kisaryhmäänkin, niin niitäkin löytyy kyllä aikuisille! Pitää vaan etsiä että löytyy tämmösiä seuroja, mutta niitä tosiaan on. Ja suosittelen todella aloittamaan, koska itse oon ollut niin iloinen, kun siinä viimeinkin onnistuin! Ihan turhaan pitkittyi näinkin pitkälle, olisin voinut jo koko lukioajankin tanssia jos olisin vain saanut aikaiseksi, aloittaen siis ihan semmosen sopivan tanssikoulun etsinnästä. 🙂 Se voi olla joskus vähän haastavaa, varsinkin jos etsii sitä hintatasoltaan sopivinta, ja mäkin kuulin alunperin tästä tamperelaisesta Razzmatazz -tanssistudiosta viime kesänä baarissa joltain kaverin kaverin (kaverin?) kaverilta. 😀