Tää olisi viimeinen noista kaikista suklaisista leipomuksista, joita tuolla saaristossa Linan kanssa väkerrettiin! Mä rakastan marenkeja, ne on helppoja ja simppeleitä, mutta tällä kertaa tehtiin suklaamarenkeja, joissa siihen marenkitaikinaan lisätty tummasuklaa tasapainottaa kivasti sitä marengin totaalimakeutta. Me tehtiin näitä niistä kuppikakuista ylitse jääneistä valkuaisista.

Suklaamarengit
yksi pellillinen
Ainekset:
- 4 valkuaista
- 1 1/2 dl sokeria
- 80g tummaa suklaata






- Sulata suklaa vesihauteessa ja anna sitten jäähtyä.
- Kuumenna sokerit ja valkuaiset hellalla kattilassa keskilämmöllä sekoittaen samalla, ettei seos pala pohjaan. Jatka tätä niin pitkään, että seos polttaa hiukan sormia (toki lämpömittari on myös kätevä jos sellaista omistaa), ota sitten pois hellalta.
- Vatkaa sokeri- ja valkuaisseos kuohkeaksi vaahdoksi.
- Kaada joukkoon sula suklaa ja kääntele se sekaan esim. nuolijalla (älä sekoita tasaiseksi!).
- Nostele lusikalla kohtalaisen kookkaiksi kasoiksi uunipelille leivinpaperin päälle.
- Paista uunissa keskitasossa 1,5-2h, ainakin sen verran että pinta on kuivunut ja että saattavat jo irrota leivinpaperista. Voit jättää uuniin jälkilämpöihinkin vielä vaikka puoleksi tunniksi.


Uuh, pitäis varmaan vääntää noita taas joku päivä, kun eivät oo liian raskaita herkkuja tämmösille helteillekään. 🙂
Ensi viikolla lieneekin tiedossa jo noita reissupostauksia, jahka saan vaan käytyä läpi kaikki ne tuhannet kuvat ja koottua matkamuistiinpanoja luettavaan muotoon. 😀 Nyt on mullakin päällä semmonen aika mainio kesäfiilis, jonka kunniaksi mussutin juuri napaani tän kesän ekat kotimaiset herneet – eli kevyet 2,5 litraa kerralla… Ihanaa sunnuntaita teillekin!