Kun kotihiiret läksivät baanalle

Oltiin lauantaina tyttöporukalla Summer Heatissa, jonne mä olin saanut Indiedaysin ja Rekorderligin yhteystyökampanjan kautta tsäänssin viettää kavereiden kesken iltaa VIP-loungessa Rekorderlig-siideritarjoiluiden kera. Oli eka kerta koko kesänä, kuin päästiin lähtemään kavereiden kesken juhlimaan – tai oikeastaan tää mun eka kerta juhlimassa koko tänä kesänä ylipäätänsä! Ei ole jotenkin ollut aikaa, ei olla terasseillakaan vielä kertaakaan istuttu, joskin siitä saanee hiukan syyttää ihan huonoja säitä…

Me oltiin kaikki ekaa kertaa elämässämme VIPpeinä, ja pakko myöntää että se oli jotenkin aika kutkuttava fiilis! Ei sillä, että tää silti olisi ihan niin putkeen lopulta mennyt: alunperin meitä piti olla viisi, eli koko jäljelle jäänyt osa meidän yläasteaikaisesta kaveriporukasta. Kaikki olivat tosi innoissaan messissä ja mäkin olin ihan täpinöissäni, että kerrankin ollaan koko porukka kasassa! Mutta niin vaan kävi, että lopulta yksi lähti mökille ja toinen ei koskaan löytänyt tietään etkoilta meidän luokse asti, joten ilta vietettiinkin sitten ihan vaan kolmeen pekkaan!

Saatiin otettua aika suloisia kaverikuvia! ❤

Epäonni ei edes loppunut kutistuneeseen kokoonpanoon: sää oli vaihteeksi ihan kamala ja vettä satoi ihan saavista kaatamalla, niin että mullakin kiharat katosivat nopeammin kuin mitä oli kestänyt saada ne päähän. Oltaisiin haluttu aloittaa ilta suoraan paikan päällä jo joskus yhdeksän maissa, ja kai siihen aikaan yleensä yökerhot ovatkin jo auki? Noloa myöntää, mutta me ei oltu etukäteen tajuttu tarkistaa eikä siten tiedetty, että Summer Heat onkin josaain määrin eri juttu, eikä sisään päässytkään ennen iltakymmentä, ja pääpuolikin avautui vasta yhdeltätoista, jolloin vasta pääsi sitten sinne VIP-pöytäänkin. No mutta, semmosta sattuu kun kokemattomat bilettäjät lähtevät baanalle. 😀

Eivätkä nää takapakit lopulta tunnelmaa onnistuneet selättämään! Hauskaa oli, ja toi mansikka-lime on kyllä edelleenkin tän iänikuisen siiderilipittäjän lempparia. Ilta sujui kaiken kaikkiaan oikein rattoisasti, ja hetkeksi meidän seuraan lyöttäytyi pari viereisen pöydän ”polttarijuhlijoista”. Se oli ihan mukavaa, koska kolme isoa sohvaa tuntui muutoin aika suureelliselta ihan vaan kolmelle hengelle jaettavaksi, haha!

Mä valitsin juhlaasuksi mun just samalla viikolla kirpparilta löytämät ûberpäheet ja mukavan tuntuiset paljettishortsit (alunperin Zarasta). Vähän sääli, ettei tuota asua tullut ikuistettua mitenkään tuon paremmin!

Kiitos Ona ja Saana hauskasta illasta! ❤ Pitää kyllä yrittää järkätä jonkinmoinen toinenkin iltama tässä vielä tänä kesänä, sellainen johon pitää saada varmuudella ihan koko porukka mukaan! Ei nimittäin tule mitenkään turhan paljoa vietettyä aikaa yhdessä vanhojen kavereiden kanssa, sillä aikataulujen järjestäminen on tosi hankalaa kun porukka on levittäytynyt ympäri Suomea – tai jopa maailmaa, kun yksi meistä lähtee syksyllä ulkomaille opiskelemaan… Mutta on ihanaa, että elämässä on säilynyt mukana tällainen vanhempi kaveriporukka, jonka kanssa on hauskaa aina ajoittain treffata, vaikka arjet eivät muutoin toisiaan jatkuvasti koskettaisikaan.

Onko teillä suunnitelmissa tai takana mitään kesäisiä juhlia, bileitä tai festareita, vai oonko mä tosiaan ainoa, jolta on lähes huomaamatta (tätä tiettyä iltaa lukuunottamatta) mennyt kokonaan ohitse kaikki bilettämiseen liittyvä meininki? 😀

ps. Alkoholilain vuoksi en julkaise alkoholiin liittyviä kommentteja.

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

0 Responses

  1. Mä olen pari kertaa terassilla käynyt mutta bileissä en edes muista millon olisin viimeksi käynyt.. Ei vaan oikeen jaksa kiinnostaa se rällääminen terveisin mummo vuosimallia 1993 :–D

    1. Haha sitä samaa! Tai oikeastaan mua kyllä kiinnostaisi tämmönen laatuaika ystävien kanssa, ja ihan juhliminen tanssien ja silleen, mutta seuraa on vähän hintsusti ja kaikki maksaa aina niin paljon, että aika heikosti tulee lähdettyä minnekään. 😀

    1. Tarkkaan valitut kuvakulmat, you know! :—D Tai siis kiitos paljon! :>

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *