





Etelässä yöt ovat jo pimeitä, kaupat alkavat mainostaa syysmallistojaan, loppukesän marjasato alkaa olla parhaimmillaan, ja kesäsateet ja kovat tuulet alkavat vain enenemissä määrin muistuttaa syksyä…
Siis mihin mun kesä ja loma ovat livenneet! Vastahan olin ne viikot saaristossa perunapellolla ja aika suorastaan lensi, sitten oltiinkin jo roadtripillä ja päivät kuluivat kuin siivillä, ja sitten sainkin kunnolla otteen loppukesän festariduunista ja ollut niin omistautunut sille, että hyvä jos blogillekaan on mitään aikaa riittänyt. Ja nyt yhtäkkiä tajuan, että on heinäkuun viimeinen ilta, ja että eihän tässä oo enää edes montaa viikkoa opintojen jatkumiseen, kolmanteen yliopistovuoteen, The Kandivuoteen, jota kauhulla oon tässä kesällä jo odottanutkin… Siitä tulee lievästi sanottuna rankka, mikäli vanhempia opiskelijoita on uskominen. Tai sitä kurssiohjelmaa. Hui.
Mutta en mä halua vielä ajatella opiskelua. Haluan ottaa kaiken irti näistä viikoista, mitä vielä on jäljellä. Oon ollut viime viikot ihan tosi kiinni tuossa Our House -lähiöfestivaalien valmisteluissa – se on sen alkukesän perunapeltoduunin lisäksi mun toinen niin sanottu kesäduuni, joskin tässä mennään kyllä aikalailla vapaaehtoistyömeiningillä. Mutta ei se mitään, tää on kaiken kaikkiaan ollut tosi hauska projekti. Meinaa vaan tulla aika kiire senkin kanssa, kun enää viikko festivaalien alkuun ja on vielä paljon hommaa tehtävänä!







Palaan tuohon festivaaliin vielä ihan omassa postauksessaan, on se kumminkin ollut niin iso osa tätä mun heinäkuuta. Oon valehtelematta ollut siellä nyt joka päivä – herännyt aamulla yhdeksän tai kymmenen aikaan, pukenut maalaamissotkuihin uhraamiseen sopivat vaatteet päälle, ajanut 40 kilometriä Vantaan Mikkolaan, tehnyt kaikkia erinäisiä hommia iltaan asti ja palannut sitten väsyneenä ja nälkäisenä kotiin lepäämään, ja ehkä jopa jatkunut jotain koneella tehtäviä hommia vielä kotonakin. Ei sillä että valittaisin, kun eihän tää kesä ole erityisesti millään säillä hellinyt että olisi mielinyt minnekkään aurinkoon makoilemaan, Roopellakin on ollut töitä, enkä mä oikein osaa täällä vanhempien kotona vaan olla ja lahota kiinni sohvaan silleen ihan samalla tavoin kuin omassa kodissa.
Tampereella oon käynyt vaan pari kertaa kääntymässä, siellä odottaa varmaan taas hirveä vuori mainoksia ja ilmaislehtiä oven takana, kun seuraavan kerran ennätetään sinne asti. Tää kesä on aika toinen ääripää verrattuna siihen kohtalaisen yksinäiseen viime kesään ja vuorotöiden täyteiseen jäätelökahviladuuniin! Mutta oikeastaan ihan hyvällä tavalla, mä todella olin tämmösen työmäärältään kevyemmän kesän tarpeessa. Vaikka joku lisäkuukausi tuohon loman perään tekisi kyllä terää sekin… Tuskin lienen ainoa.
Saan näiden loppukesän työkiireiden keskelle kuitenkin pienen hengähdyshetken, kun päästään lähtemään muutamaksi päiväksi mökille! Oon tosi innoissani tuosta, koska viime vierailusta on jotain kolme tai neljä vuotta aikaa. Toki mun perhe on siellä käynyt, mutta mulla on aina ollut sellaisia kesätöitä, jotka ovat menneet mökkilomailujen edelle ja päälle. Meidän perheellä ei siis ole omaa mökkiä, vaan ollaan saatu jostain vuodesta nakki ja peruna eteenpäin viettää joka kesä viikko tai pari yhtien tuttujen mökillä saaristossa, niin että tuosta on tullut jokakesäinen tapa ja meillekin on syntynyt kyseiseen paikkaan vahva side, vaikkei se oma olekaan.
Siinä missä en oo kerennyt blogiin kertomaan kuulumisia, Instagramiin ja Snapchattiin (oon kummassakin nimellä helmihytti) oon tunkenut sitäkin enemmän kuvia päivien varrelta. Tosin oon vähän hajamielinen, kun joskus en Instagramiinkaan muista laittaa mitään, ja sitten joskus taas tuleekin yhdellä isolla töräyksellä aika paljon kaikkea… Jotenkin hassua, että sekin profiili on ollut pystyssä jo elokuusta 2011. 😀
Mitä teille kuuluu? Onko kesä kulunut lomaillessa vai töissä vai tasapuolisesti kumminkin päin? Odotatteko syksyä enemmän vai vähemmän innoissanne?
– Ja yksi tekninen kysymys teille, jotka luette tätä blogia kännykällä tai jollain muulla vastaavalla: miten tää blogi toimii teillä mobiililaitteilla? Onko lukeminen kuinka helppoa? Mulla itelläni tää toimii iPhonella ihan hyvin, mutta joku kommentoi liian pienestä tekstistä, ja mietin, josko mun kannattaisi kannattaisi muokata ulkoasu jotenkin niin, että se kattaisi paremmin myös mobiililaitteet..?
0 Responses
Töitähän tämäkin kesä ollut täynnä, mutta ei se oikeastaan ole haitannut 😀
Hyvä ettei oo haitannut! Yleensä jos on riittävän mukava työ niin se töiden määrä tai lomattomuus ei haittaa. 😀
Mikset vain ottaisi sitä bloggerin mobiiliversiota käyttöön? Olisi mukavampi selata…?
Mutta kiva postaus! 🙂
Koska se on niin ruma enkä ite tykkää siitä kun siinä ei näy mitkään sivuelementit. 😀 Enkä jaksa sitä ihan sellaisenaan alkaa muokata kun ei ole aikaa, mutta jotain kyllä pitäis kai tehdä. Kiitos! 🙂
Mä taas odotan jo koulunalkua, oon jo kyllästynyt tähän lomailuun! Ihmettelen vaan miten sitä on nuorempana saanut koko kesän kulutetuksi, kun viimeiset kesät on kuitenkin menneet töissä 😀
Haha! 😀 Joo mä muistan miten pienempänä jopa kaipas kouluun kavereiden luo, mutta nyt vähän jännittää jo etukäteen sitä stressiä ja omaa motivaation puutettaan, että mielummin jatkaisi lomaa… D:
Hei!
Olen lukenut blogiasi pitempään. Se on hyvä ja mielenkiintoinen, jäin siihen kiinni heti.
Tuohon sinun tekniseen ongelmaan…
Blogi näkyy mun Android-puhelimella niin, että sitä täytyy siirtää sivuttain lukeakseen rivin aina loppuun. Fontti on sikäli pientä. Mietin auttaisiko se, että pienentäisit vähän tekstisarakkeen leveyttä ja ehkä suurentaisit fonttia yhdellä pykäkällä?
Sitten kysyisin apua minun teknisiin ongelmiin, vaikkei tämä liitykään aiheeltaan tähän.
Miten siirrät kuvat blogiisi? Minkä kokoisina, missä tiedostomuodossa, minkä ohjelman kautta tai millä käsiteltyinä?
Ongelmani on, että kuvistani tulee blogiini siirrettyinä kovin epätarkkoja, vaikkei kamerasta pitäisi olla kiinni… (blogi on vielä pimennossa 😉 )
Toinen kysymys liittyen kameraasi. Kirjoitit joskus, että sulla on ollut Canon. Millainen? Millä perusteilla päädyit nykyiseen kameraasi? Eikö se ole mkrojärjestelmäkamera, olenko oikeassa? Miksi sellainen, eikä perusjärkkäri?
Olen näissä asioissa ihan aloittelija, joten vinkit ovat tervetulleita. Jotain olen selvitellyt niin blogin pitämisen kuin kameran hankinnan suhteen (nykyinen on lainakamera), mutten tiedä olenko ollenkaan oikeilla jäljillä
Anteeksi kirjoitan anonyyminä.
Heippa! Kiitos paljon kehuista! 🙂 Kiva kuulla miten tuo sulla on mennyt! Mobiiliversion leveyttä pitäisi kyllä saada skaalattua ja säädettyä myös ilman että se vaikuttaisi nettiversion ulkonäköön (josta en millään haluaisi tinkiä), mutta mun pitäis vaan selvittää, miten asia hoituisi. 🙂 Voisin ottaa tän projektiksi vielä ennen loman loppua!
Mä kuvaan kuvat raw-muodossa, siirrän ja tallennan ne koneelle ensin sellaisinaan, ja sitten importtaan ne Adobe Lightroom:iin. Siellä teen kaikki perusmuokkaukset: kuvarajaukset, värisävyjen tuunauksen, valojen ja varjojen säädöt ja niin edelleen. Sitten exporttaan ne ulos jpg-muotoisina, ja lisään vielä erikseen Photoshopissa kuviin vesileimat, ja tarvittaessa (harvoin) teen jotain hienosäätöä.
Valmiit kuvat lataan Flickr:iin (sinne sitten saa ladata vaan valokuvia, eikä esim. grafiikkaa), täysikokosina ja siinä jpg-muodossa. Flickristä kuviin saa suoraan html-koodit haluamassaan koossa, (esim. mä otan ne yleensä yli 1000px levyisinä, ja skaalaan ne sitten erikseen postauksessa kokoon 800px, muokkaamalla koodista pois kaikki turhat osat ja muokkaamalla sen width-kohdan sisään 800), ja ne saa blogipostaukseen lisäämällä ne postausta kirjoittaessa sen Luo-puolen sijasta sinne Html-puolelle. Vähän epäselvää ehkä, mutta näin mä sen teen. 😀
Mulla oli joo Canon 600d ja sille muutama objektiivi, joita vähän linssihimoissani muutaman hamstrasin. 😀 Se oli kyllä ihan hyvä, joskin se alkoi pikkuhiljaa mun mielestä näkyä, että olin ostanut sen ja monet objektiiveista käytettynä, ja että itse rungolla alkoi jo olla ikää. Suurin syy uuden järkkärin hommaamiseen oli kuitenkin se, että kun Canoneista meinaa ostaa isompaa, se meinaa aina myös isompaa, ja jo se 600d:kin tuntui mulle jo tosi isolta järkäreeltä… Sitä oli tosi raskasta raahata mukana missään, ja jos kantoi vakka kaulassa, niin hartiatkin meni aina ihan jumiin. 😀
Päätin sitten myydä sen ja harkitsin piiitkään Olympuksen ja Fujifilmin pienempien järkkärien välillä, ja vaikka Olympuksella oli myös hyviä vaihtoehtoja (tai siis lähinnä se Olympus OM-D E-M1), päädyin lopulta tuohon Fujifilm X-T1 -runkoon, joka ei siis ole mikään ihan liian hepposen pieni järkkäri, muttei myöskään suuri.
Mun käsittääkseni tää ei ole mikrojärjestelmäkamera, vaikkei mikään järkäle olekaan – ainakaan sitä ei esim. Rajala Pro Shopissa myydä mikrojärkkärin nimellä. Eipä se olisi haitannut, vaikka olisikin ollut mikrojärkkäri: sopiva koko, helposti sormien ulottuvissa olevat manuaalisäädöt, yleinen toimivuus ja ihan se ulkoinen miellyttävyyskin olivat niitä syitä, joiden vuoksi päädyin tuohon. Tuohon ostan myös vain harkitusti noita objektiiveja (tällä hetkellä vain yksi, 35mm f/1,4), panostamalla ennemmin laatuun kuin määrään. 🙂
Kiitos Helmi 🙂
Kieltämättä Canonin järkkärit on isoja. Mulla on nyt Canon 550D ja olen miettinyt kymppisarjalaista, koska hämärä- ja kimallus-/heijastuskuviin tuo ei selkeästi riitä. Sinulla kuvalaatu on selkeästi parantunut Fujiin vaihdettaessa ja siksi aloin miettimään vastaavaa vaihtoehtoa. Pientä kameraa kantaisi helpommin mukanakin, vaikkakaan blogikuvaaminen ei ainakaan tällä hetkellä ole pääajatuksena vaan valokuvaaminen yleensä (mutta ne parhaat hetket ovat yleensä silloin, mun on muuten liikkeellä ja kamera ei ole asiakseen mukana :/ ).
Tuota Luo-puoli/html -kohtaa en kieltämättä tajunnut, mutta ehkä syynä on sekin, että html-koodaus on minulle vielä aika vierasta. Lähinnä osaan muuttaa jotain suorista komentosarjoista, jotka löytyy netistä valmiina.
Ja ehkä minun pitää viimein luoda ihan oma Flicr-tili; nyt olen tallentanut kuvat png:nä koneelle ja syöttänyt ne liitä-komennolla tekstiin (ja säätänyt ne html-lisäyksellä tiettyyn leveyteen).
Eipä mitään! Hyvä kuulla että ovat parantuneet! 🙂 Canonin kamerat ovat hyviä, mutta niissä tosiaan koko kasvaa jonkin verran satasen sarjoista kymppisarjaan mentäessä, jonka vuoksi en itse niitä edes harkinnut, kun halusin kameran kulkevan entistä helpommin mukana. 🙂
Tarkoitun luo/html -puolilla sitä kohtaa, joka näkyy vasemmassa yläreunassa tekstin muokkauspainikkeiden vieressä silloin, kun kirjoittaa blogispostausta Bloggerilla. 🙂 Luo-puolella muokkaukset näkyvät samantien niitä nappeja painamalla, html-puolelle voi upottaa muitakin koodeja kuin ne, mitä blogger tarjoaa valmiina painikkeina. Kuten jos kuvat laittaa flickr-sovellusta käyttäen, niiden html-koodit on laitettava postausta kirjoittaessa html-puolelle (eli koodi <*img src="kuvan url-osoite"/> mutta ilman *-merkkiä), jotta ne näkyvät luo-puolella kuvana. Jos olet aiemminkin tehnyt kuviin html-lisäyksen postausta kirjoittaessa, todennäköisesti tiedät mistä on kyse. 🙂