Takana on tosi kaunis ja lämmin viikko (joo, mun mielestä kaikki yli viidentoista asteen on lämmintä, kun vertaa niihin Pohjois-Norjan säihin), se tosin meni multa puoliksi ihan hukkaan. Ajeltiin torstai-iltana Tampereelle tarkoituksena viettää täällä pitkä viikonloppu, ja siitä eteenpäin oonkin viettänyt aikani lähinnä sängyn ja vessan väliä ravaten, eikä mistään oo tullut yhtään mitään. Olo ei vieläkään ole merkittävissä määrin helpottanut, mutta ehkäpä kun toi ruoka alkaisi kohta jo pikkuhiljaa pysymään sisällä, niin ensi viikko voisi olla parempi. Ei oo kovin ihanaa viettää kesäpäiviä sairastaen, johan sitä kamalaa flunssaakin kestettiin jo tätä ennen ihan riittämiin!










Alkuviikkoon ehti kumminkin sisältyä kaikkea mukavaa, just sellaista rentoa tekemistä mitä olin tältä kesältä haaveillutkin. Maanantaina vein mun parhaan kaverin sushille ja leffaan, vähän niin kuin sellaisena myöhästyneenä synttärilahjana, ja vietettiin ihan mahtava päivä. Jos mä jotain eniten kaipaan Espoosta, niin Onaa. Lukiossa vietettiin niin tiiviisti aikaa yhdessä, että tää nykyinen välimatka osaa edelleen olla aika outo. Mut onneksi on sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi olla pitkänkin aikaa ilman tapaamista, ja silti seuraavan kerran nähdessä on kuin mitään välimatkaa ei olisikaan.
Sitten on ollut lähiöfestariprojektiin liittyvää puuhaa, mansikoiden poimimista ja sadesään uhmaamista pikkuveljen kanssa, paljon grillisafkaa perheen kanssa, toisen veljen 18-vuotissyntymäpäivä. Hän toivoin ennen reissua että toisin hänelle Norjasta jotain hauskaa, kuten t-paidan jota hän voisi käyttää koko seuraavan vuosikymmenen, vaikka se olisi jo kuinka puhki kulutettu (ihan totta)… No, en sitten löytänyt mitään hauskaa t-paitaa, joten toin sitten viikinkipikarin. 😀
Mä yritän nyt ensin parannella itseni parempaan kondikseen, ja jatkan sitten sen jälkeen niiden reissupostaustenkin vääntämistä ja niin edelleen. Toivottavasti ei menisi koko ensi viikko hukkaan! Nää päivät olisivat sopineet mainiosti esimerkiksi niiden simpukkabikinien jatkamiseen, mutta minkäs teet… Lähdetään tänään takasin Espooseen kun pitää viedä auto huoltoon, ja yritän siellä sitten vältellä muita, kun en tiedä, onko tää tarttuvaa vai ei. Toivottavasti te ootte pysyny terveinä, en toivo tätä kellekään!