Ka-BOOM, tässä vallan mukava pläjäys näiden viimeisen kahden viikon varrelta kerääntyneistä kuvista. En oikeastaan ole kerennyt pysähtyä kertomaan, millaista täällä on noin niinkuin yleisesti ottaen ollut (paitsi ehkä lyhyesti Instagramiin tai Facebookiin), vaikka sen yhden erillisen päivän tänne selostustinkin ja vapaa-ajan tekeleitä tänne oonkin tunkenut. Ja on kyllä aika aikaansaanut olo, kun on tullut ommeltua, leivottua, valokuvattua ja luettua kirjoja, ihan niiden työtuntien ja päiväunien lisäksikin… Aika on kulunut luvattoman nopeasti, ja pelkään että sama taitaa tapahtua koko loppukesällekin.
Nyt mä vietänkin täällä jo viimeisiä päiviä – tai oikeastaan ihan viimeistä päivää! Huomenna aamulla (tai siis tänään) lähetetään viimeiset perunat ennen Juhannusta, ja sen jälkeen työt jatkuvat muilla taas vasta Juhannuksen jälkeen, ehkä suunnilleen viikon verran. Mun oli alunperinkin tarkoitus olla täällä vain tähän saumaan asti, joten lähden todennäköisesti vielä keskiviikon puolella jo joko Tampereelle tai Espooseen. En oo vielä päättänyt kumpaan, ei ole tarkkaa suunnitelmaa, eikä kiirettä kumpaankaan suuntaan. Ai että miten voi joku tommonenkin pikku asia tuntua niin hyvälle.
Tosin vielä tuotakin paremmalta tuntuu se, että Roope pääsee torstaina pois intistä. Sitä on odotettu, ja jälleennäkemistä ylipäätänsä, kun on jo lähes kolme viikkoa siitä kun viimeksi nähtiin. Tosin todellisuudessa nää viimeiset viikot kuluivat tosi nopeasti, kun noiden peltoduunien ja omien tekemistensä vuoksi oli kokoajan työn touhussa! Hyvä jos muisti edes mitään kuulumisia kysellä, aijai… :’D
Ja jos nyt palataan siihen, miten täällä on mennyt, niin verrattain tosi hyvin – varsinkin jos ottaa huomioon, miten oon näiden viimeisen parin vuoden aikana tottunut omaan tilaan ja rauhaan, ja nyt yhtäkkiä mulla ei ole ollut kirjaimellisesti omaa tilaa ja rauhaa ollenkaan yli kahteen viikkoon. Ensinnäkin oon nukkunut olohuoneessa, ja toiseksi tää talo on muutenkin ollut päivittäin aikalailla täynnä ihmisiä, vilskettä ja melua, kun on sekä lapsia että nuoria että aikuisia samojen seinien sisällä pyörimässä. Saattaa omassa kämpässä olla aika kummallisen hiljaista näiden viikkojen jälkeen!
Kaikista niistä aikaisista aamuista ja joistain tosi pitkistäkin työpäivistä (plus että sen tröskan päällä voi tulla välillä vähän merisairaaksi) huolimatta täällä on jaksanut hyvillä mielin, joitain harvoja huonompia hetkiä lukuunottamatta. Päivisin on kummasti enemmän aikaa tehdä asioita, jos vaikka herää töihin viideksi, ja työt loppuvat niin että päiväunille pääsee kymmeneksi, niin sitten jos herää vaikka yhdeksi, on silti vielä koko päivä edessä! Ei kyllä riitä usko, että osaisin muuttaa mun päivärytmiä jatkossa aamuvirkummaksi, kun oon niin iltavirkku ihminen. Tossa oli äskenkin yksi (harvinainen) myöhäinen iltavuoro, ja olin ihan liekeissä. Kyllä sen huomaa, mihin vuorokaudenaikaan sitä on parhaimmillaan.
Suurin osa paikallisista puhuu lähinnä ruotsia (semmosella vaikeella houtskarilaisella murteella), ja vaikka tässä mun kummitädin perheessä puhutaan suurelta osin myös suomea, on joissain kohti ihan ulapalla, että missä oikein mennään. Nyt pikkuhiljaa voisi jopa uskaltaa tavata ruotsiksi muutaman sanan itsekin, pakonomaisesti niitä mahdollisesti tekemiään kielioppivirheitä jälkeenpäin pohtien. Siis ”jaa”, ”nää” ja ”tack” lisäksi tyyliin ”vatten är so gott”, joka kontekstiin liitettäessä oli jopa ihan järkevä lausahdus, vaikka alkoikin sitten soimaan luuppina päässä se yksi teekkarien juomalaulu, josta ei muistanut oikein muita kohtia kuin vain pelkästään ton lauseen… Mutta katoaapa toikin pieni kielikylvyn vaahtokupla heti kun täältä lähtee pois. 😀
Nyt on taas pakko painua nukkumaan, huomenna on vielä viimeinen aamuvuoro ja herätys mukavasti viideltä. Aurinkoista keskiviikkoa!