Mä oon päättänyt, millaiset nimet haluaisin joskus tulevaisuudessa lapsilleni antaa. Oon miettinyt, miten heidät haluaisin kasvattaa ja jopa sitä, millaisia lastenkirjoja heille haluisin lukea. Ja että jos ei löydy sopivia, niin piirrän heille sitten itse omat. Oon ideoinut, millaisia vaatteita voisin heille tehdä, ja oon pohtinut pelolla sitäkin mahdollisuutta, jos on koskaan saakaan lapsia.
Eikä mikään lastenhankinta ole edes suunnitelmissa vielä vuosiin.
Oon keksinyt sopivan biisin meidän häiden ensimmäiseen tanssiin, suunnitellut mekkoani ja miettinyt juhlan ohjelmasisältöä. Mulla on Pinterest-tili täynnä salaisia tauluja, joihin oon koonnut pieniä unelmiani häihin liittyen. Saatan jumittua moniksikin tunneiksi putkeen suunnittelemaan, googlailen netissä hyviä hääkuvaajia ja mietin koristeluiden kauniita yksityiskohtia, vaikka ne suurimmat kysymykset – eli ”missä” ja ”milloin” – ovat vielä ihan pimennossa.
Koska eiväthän häätkään ole ajankohtaiset, kun ei tuo mun miehenikään ole vielä päässyt edes muuttamaan tänne saman katon alle.
(Jos tarkkoja ollaan, oon myös suunnitellut mun kavereille polttareita ja baby-showereita, vaikkeivät nekään ole ajankohtaisia – että terveisiä vaan heille, oon valmis sitten kun se aika koittaa, haha!)
Oon listannut paikkoja, joissa haluaisin käydä lähitulevaisuudessa ja nyt. Oon viimeisen viikon ajan ollut ihan levoton Tjäreborgin ale-matkapaketeista Kreikkaan – ainut, mikä mua on hidastanut, on se, että Roopella ei ole ollut lomia niin että olisin päässyt kunnolla myymään tätä ideaani. Eikä tässä kuussa ole varaa tehdä yksin näin äkkinäisiä päätöksiä. Nyyh.
Oon ideoinut millaisen kodin haluaisin suunnitella ja rakennuttaa, tai vähintäänkin sisustaa. Oon kaavaillut pohjapiirroksia ja jumittunut pitkiksi aijoiksi jonnekin Oikotie.fi:in kuolaamaan kaikenmoisia kämppiä. Oon miettinyt missä haluaisin joskus perheellisenä ihmisenä asua, ja missä sitten siinä tapauksessa, jos ei koskaan mitään perhettä tulisikaan (=mielenkiintoisessa ullakkohuoneistossa keskusta-alueella).
Oon kuvitellut itseni kisalavalle ihan huipun tanssipoppoon kera, vaikka aloitin tanssin uusiksi vasta viime syksynä, oon hyvin ruosteessa ja kunto heikko, enkä edes tiedä missä ryhmissä jatkan ensi syksynä. Tuskin ainakaan missään kisaryhmässä, lähinnä niiden hintojen vuoksi. Mutta haaveilen silti siitäkin.
Oon luonut maaleja mun tulevaisuuden uralle, vaikken vielä edes tiedä, mihin suuntaan opinnot mua vievät ja mihin sovellun parhaiten.
Ja jos jostain tietystä tavarasta haaveilen tasaisen säännöllisesti, niin sitten Fujifilmin laajakulmaobjektiivista – tällä hetkellä 16mm f/1.4 -linssistä, joka on semmonen tänä keväänä julkaistu suolaisen hintainen uutuus.
Tietenkin oon myös unelmoinut siitä, millainen tää mun blogini on sitten, kun se on vuosien mittaan pysynyt kaikkien näiden tapahtumien virrassa mukana.
Vaikka eihän näistä mistään tiedä, tuleeko niitä edes koskaan tapahtumaan. Ei elämästä vaan voi tietää varmuudella.
Mutta sellaista se haaveilu on.
Viimeksi kun mä olin ”suunnitellut elämäni valmiiksi”, en edes vielä tiennyt, että tulisin muuttamaan Tampereelle. Aika moni asia on muuttunut sen jälkeen, vaikka nyt taas ovat kaiken maailman (tosin aika selkeänpuoleiset) unelmat täyttäneet mun pään.
On tosin aika jännää olla onnellinen ja elää tätä ”nuoruuden vapautta”, kun toisaalta tuntuu, että koko minuus on jo sidottu niin moniin velvollisuuksiin, ettei oikeastaan pysty tekemään läheskään kaikkea sitä mitä haluaisi, tai ei ainakaan niin paljoa kuin tahtoisi. Joskus tuntuu, että meinaa liiaksikin koukuttua niihin omiin haavekuviinsa, kun niissä on niin kauniit kullatut reunat, siinä missä oikea elämä on tyyliin joko tervaa tai elohopeaa.
Toki elämä tuo tullessaan sellaisia asioita, joiden kohdalla joko hyppää kyytiin ja katsoo minne tie vie, tai sitten jää siihen turvalliseen missä on siihenkin mennessä ollut. Mäkin oon niin nopeasti innostuvaa sorttia, että oon heti salamana messissä jos on jotain mielenkiintoista mihin voi osallistua. Sinänsä ihan hyvä, että mun läheisissä on sitten niitä realistisempiakin tyyppejä, jotka vetävät mut tarpeen tullen takaisin maanpinnalle. Toisaalta sitä kaipaisi elämäänsä aidompaakin vapautta, sellaista rohkeampaa spontaaniutta rikkoa tätä kaavamaista arkea, ennen kuin se muuttuu oravanpyöräksi. Mutta miten niin voi tehdä, kun toisaalta tässäkin on ihan ookoo hyvä, ja vähintäänkin turvallista.
Kertooko haaveiden suuri määrä tyytymättömyydestä elämään? Ehkä osittain. Haaveet kumminkin kertovat myös ihmiset odotuksista omaan elämään liittyen, vaikka ne saattavatkin joskus olla absurdeja tai muidenkin elämää koskettavia kokonaisuuksia, joita on yksinään lähes mahdotonta saavuttaa. Kyllähän mäkin haaveilen esimerkiksi paremmasta sukupuolten välisestä tasa-arvosta, mikä kumpuaa juurikin muutoksen kaipuusta ja jonkinmoisesta tyytymättömyydestä nykytilanteeseen.
Silti suurimmatkin taivaanrannanmaalarit voivat olla samalla onnellisia, kaikista haaveistaan riippumatta ja ilman minkäänlaista kiirettä pyrkiä toteuttamaan niitä.
Mistä te unelmoitte?
Että sellaisia perjantaipohdintoja tällä kertaa, mun vanhempien kotipihan yleensä-tosi-kitukasvuisen kirsikkapuun värittäminä. Harmi ettei noiden kukkien kauneutta kestä koskaan kovin pitkään, kirsikkapuut vei mun sydämen jo 15-vuotiaana, kun pääsin käymään Japanissa juuri niiden kukinta-aikaan… Joo, haaveilen myös uudesta visiitistä sinne.
Puhuin näissä pelkästään omasta näkökulmastani (kuten yleensä), vaikka moni pointti liittyy aikalailla oleellisesti parisuhteeseenkin. Roopekin tietää mun haaveilujen mittakaavasta (ainakin suunnilleen), ja vaikka oonkin monet asiat jo pään sisässä ja muistilistoilla ”päättänyt”, ne ovat ihan eri asia sitten sitten siinä tilanteessa, kun/jos joskus ovat oikeasti ajankohtaisia. Ja jos tän kaiken vastapainoksi sanoisi ainakin yhden aiheen, jonka suhteen mulla en keksi minkäänlaisia haaveita tai odotuksia, niin se taitaa olla mun oma kroppa.
Palailen vielä viikonloppuna näiden viime aikojen kuulumisten puitteissa, ja ensi viikolla sitten ainakin jonkinmoista diy-projektia, kun pääsen viimein aloittamaan mun aika pitkäksi venähtäneen to-do -listan lyhentämisen!
11 Responses
Mäkin harrastan asuntojen katselua – toi on hyvän kokoinen, tuonne mahtuisi se possukin, tossa on rumat lattiat. Tehdäänkin niin,että sä saat sitten mun rikastuttua – onneksi kätilöiden palkka onkin niin huima – suunnitella meille kämpän. Jos jostain rannasta löytäisi, niin olis kiva. Toisaalta ranta on huono lapsiperheen kannalta, kun pitäisi olla koko ajan vahtimassa. Haluan ostaa sellaisen pyörän perässä vedettävän kärryn, jonka saa muutettua tarvittaessa myös rattaiksi, lapsille sitten joskus. Olen ostanut kirppiksiltä pari ihanaa lastenkirjaa – ihan jo valmiiksi. Häitä en ole hirveästi suunnitellut, koska me ei edes päästä kirkossa naimisiin – olen tosin miettinyt, että jossain ulkona, läheisimmät ihmisett mukana (tervetuloa, ilmoittelen ajankohdasta vähän lähempänä!) ja papin haluan kuitenkin siunaavan, koska jotenkin se kuuluu siihen, vaikken nyt kummoisia uskokaan. Suunnittelen päivittäin ulkomaanmatkoja, vaikka tilin saldo on lähempänä nollaa kuin kymppitonnia. Ja mitähän muuta…
Tää oli todella kiva postaus, ja ihanat kuvat <3
Mä varasin kämppäsuunnittelun kans Helmiltä. ;D ja hääkutsua odotellessa!<3
-ona
Haha, tilauksia satelee. 😀 Ihanaa, niin samanmoisia haavekuvia! Mäkään en muuten tiiä haluunko kirkkohäitä, kun en kirkossakaan oo koskaan viihtynyt "pakollisia" tilaisuuksia enempää, saatika että uskoisin Jumalaan jne. Mutta joku chilli ja meidän meininkiin sopiva pappi tai vastaava voisi kyllä hoitaa vihkimisen, vaikkei kirkossa mitään tilaisuutta vietettäisikään. 😀 Mutta joo, vaikka rahatilanne on ehkä tällä hetkellä se kaikkein suurin este about kaikkien unelmien edessä (tai koulu, nimim. suunnittelin jo Kreikan matkaa joka olis sopinut meidän budjettiin, kun yllättäen jopa löysin sellaisen, mutta se olis menny Roopen orientaatioviikon päälle, niin ei sitten onnistunutkaan…), niin ehkä sitten joskus… :')
Kiitos! <3 Ja Ona<3
Asuntohaaveilija täälläkin. Välillä tähtäimessä on vuokra-asunnot – koska, noh, onhan tää mun kämppä pieni ja hirvee vaikkakin halpa – välillä taas jo ihan omistusasunnot. Koska remontointivapaus ja lemmikkivapaus. Toki kämppiä löytyy, mihin lemmikit saa mukanaan tuoda, mutta rajaa etsimistä aika paljon. Ja onhan se kiva tietää, että voi maalata seinät extempore jos haluaa, vuokralla tätäkään ei saa tehdä. Kyllä mä joskus vielä saan säästettyä sen verran, että asunnon ostaminen ois mahdollista.
Jep, kyllä mäkin haluisin joskus ihan omistusasunnon, se olisi jotain oikeasti omaa eikä olisi noita vuokra-asuntojen ikäviä, isompia ja pienempiä ongelmia, jotka mainitsit. Mä kuolaan usein kaikkia keskustan upeita ullakkohuoneistoja, vaikkei ne sovi yhtään budjettiin. Ne on vaan niin miellyttävän näköisiä, olisi niin ihanaa rakentaa omanlaisensa koti sellaiseen kämppään..!
Ihana! <3 Tosi samanlaisia haaveita täälläkin. Aiemmin häät ja lapset oli mulle vähän sellainen ihassama-juttu, mutta nyt kun rinnalle on löytynyt kaikkien muiden jälkeen Sielunkumppani, niin olen alkanut suhtautua noihin asioihin yllättävän intohimoisesti. 😀 Ja yhdessäoloa on takana vasta tosi vähän! Onneksi tuo toinen on samaa mieltä kaikista tärkeistä jutuista, kuten että meidän lapsille sitten luetaan paljon, ja että häät eivät saa olla sellaiset pönötysjuhlat.
Asuntojutut ja matkustus – eritoten matkustus! Maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia kolkkia, joita ei ole vielä päässyt näkemään 🙂 Haaveilen myös moottoripyörästä ja hevosesta (joo, varsin erilaiset kulkuneuvot :D), vaatesuunnittelusta, täydellisen tietokoneen kokoamisesta ja lyhytelokuvan tekemisestä.
Niinpä! Noin ne omat haaveet muuttuvat elämän varrella, en mäkään välttämättä haaveilisi juuri näistä asioista, jos ei olisi sellaista ihmistä vierellä, jonka kanssa haaveet ovat yhteisiä ja voi varmuudella tuntea voivansa viettää lopun elämäänsä. 🙂
Jepsan sä kyllä tiiät näistä munki hienoista suunnitelmista ja oon hääpuhetta sulleki jo miettiny. 😉 Mä bongailen asuntoja vähän millo mistäki, niin seuraavaa asuntoa (johon vois muuttaa niiku än-yy-tee-ny :DD) kuin sitte vähän ehkä isompaa ajatellen tulevaisuutta. Koira heti tänne nyt. Kuinka lähtisin aamuisin sen kanssa ulos. Mihin laitettais vauvalle sänky, jos sellane sattuis tupsahtamaan. Ja niin ees päin.
Tui, ihana postaus <3
-ona
Vooi hani, ite oot<3 Ahhaha mä en sentään oo miettinyt pinnasängyn paikkaa vielä. :—-D Tosin lähinnä kai siks etten halua mukulaa tähän kämppään ainakaan!
Olipa ihana postaus, tästä tuli tosi hyvälle mielelle! Minusta (realistiset) haaveet eivät kuvasta millään tavalla tyytymättömyyttä omaan elämäänsä, pikemminkin kannustavat puurtamaan kovemmin siinä ohessa, kun elää omaa elämäänsä. Varmaan kuitenkin siinä vaiheessa, jos haaveet ovat lähes mahdottomia toteuttaa, vievät tavallisesta elämästä selviytymisresurssit tai ovat vain turhautumisen luomia järjettömiä toiveita oman tulevaisuuden suhteen, ne voivat lannistaa ja viedä ilon sen hetkisestä elämästä. Ihanaa uutta viikkoa sinne. 🙂
Voi kiitos, ihana kuulla!<3 Totta puhut! 🙂 Samoin sinulle!