Puisen kissakäsilaukun pauloissa

Maailman söpöin käsilaukku, sanoo ihminen, joka omistaa tällaisia pieniä käsilaukkuja ihan vaan yhden käden sormin laskettavan määrän.

Tyyppi, joka ei yleensä edes pahemmin jaksa innostua laukuista, ja kulkee arjet lähinnä reppu selässä!

Mutta tämä on täydellisen ihana. Se on puuta, sen suloinen kissanpäämalli sopii kissaihmiselle kuin nenä päähän. Sen punaruskea väri on upea, ja siinä on kullanvärinen olkaketju. Tilaa siinä on käsittämättömän hintsusti, hyvä että mahtuu edes kännykkä sisään – lompakko ei kyllä ainakaan, ja joku niinkin pieni elementti kuin kameran vara-akku voi katkaista kamelin selän, etteivät laukun yläreunan magneetit enää yletäkään kiinni toisiinsa. Juhliin ja iltalaukuksi tämä sopisi parhaiten, eli sellaisiin tilanteisiin, kun mukana kuljetettavan tavaran voi karsia ihan minimiin, tai jos ylimääräiset kamppeet voi kantaa erillisessä kassissa, jonka voi heivata narikkaan tai takahuoneeseen.

Siis todella epäkäytännöllinen, mutta muutoin täydellinen.

Joitain viikkoja se joutui odottamaan vuoroaan, mutta saimpas sen nyt viimein ekaa kertaa käyttöön, kun sopi nätisti osaksi tuota Indiedaysin Bloggers’ Inspiration day:ssa käyttämääni asuani.

Samaan asuun kuului muitakin lemppareita, niin uusia kuin vanhoja. Tuo nätti oranssikukkainen kimono on yksi uusista, ja se tulee todennäköisesti kuulumaan mun tulevan kesän käytetyimpiin vaatekappaleisiin. Lierihatun jotkut saattavat tunnistaa, se on jo vähän vanhempi hankinta, ja oon odottanut innolla sen käyttöön soveltuvia, riittävän lämpimiä päiviä (koska mulla jäätyy muuten korvat alta aikayksikön). Myös tuo musta takki on uusi, se on vähän sitä semmosta keveää trenssitakki-mallia, joita ihmisillä näin keväisin näkyy yleensä vaaleissa beigen sävyissä. Mutta mulla on tuon lisäksi mustia takkeja ainoastaan yksi vanha laskettelutakki, joten ehkä oli hyvä ajatella edes siinä sen käytännöllisyyden kautta.

Joskus on muuten hiukan vaikea käsittää, miten joillain on varaa satojen eurojen kalliisiin merkkilaukkuihin, kun mulla tää puolen sadan punnan panostus yhteen epäkäytännölliseen käsilaukkuun oli tosi iso juttu. Se vaati pitkää harkintaa ja pohdintaa, ennen kuin lopulta loppuunmyynnin pelossa ostin sen itselleni – ei olisi ollut eka kerta, kun liian pitkän harkinnan vuoksi jokin supermiellyttävä täsmäostos ehditään myydä loppuun mun nenän edestä, juuri kun viimein oon saanut ostopäätöksen tehtyä.

Eikä tuon ostaminen kyllä kaduta, on se niin ilo silmälle ja näppituntumalle. Vaikka onhan se kyllä jotenkin tosi epätavallinen ihastumisen kohde, kumminkin puinen ja kissanpään mallinen…

Osasiko joku samaistua? Paljastakaa mulle teidän omat materialistiset kohteensa, johon viimeksi tulisesti iskitte silmänne! Pystyittekö nielemään ihastuksenne, vai helpottiko olo vasta sen tavaran/vaatteen hommaamisen jälkeen? 😀

Kuvista kiitos Janinalle!

– – –

Lukijagallup: Asukuvissa vaatemerkkien yms. nimet/ostopaikkamerkinnät perinteiseen tapaan listattuna, JOO vai EI?
Tähän mennessä oon korkeintaan maininnut niistä tekstissä, ja kysymällä on selvinnyt tarkemmin, jos jotakuta on kiinnostanut. Mutta mua itteäni kiinnostaisi tietää, jatkanko samalla linjalla vai selkeyttäisikö tommonen listaaminen paremmin.