Kyamk, ”minä itte ja omin käsin” -tyyppien unelma

Tämä postaus on toinen osa liittyen Indiedaysin ja Kyamkin kampanjaan, jonka puitteissa reissattiin Kouvolan Kyamkiin. Itse matka koettiin siis tuossa viikko sitten 24.-25.3., jonne Vr:n myöhästelystä huolimatta päästiin lopulta ihan ajoissa perille, jahka mä pääsin ensin oikeille raiteille. Noina kahtena päivänä kerettiin kiertää tutustua todella hyvin muotoilijoiden opintoihin, eli muoti- ja puvustussuunnitteluun, sisustusarkkituuriin ja kalustesuunnitteluun, tuote- ja palvelumuotoiltuun, graafiseen muotoiluun sekä myös artenomien opintoihin, seuraamalla sekä teoria- että pajaoppitunteja.

Sovittiin reissukumppanini Johannan kanssa, että mä keskityn tässä postauksessani enemmän niihin opintolinjoihin itseensä, ja Johanna laajemmin siihen meidän reissun sisältöön kokonaisuudessaan. Koska eihän tätä asian määrää vain olisi ollut mahdollista tiivistää yhteen postaukseen, hyvä ettei tästäkään tullut yhtään tätä pidempää virtuaalitiiliskiviromaania… Johanna kertoo meidän matkasta vähän myöhemmin, sieltä hänen blogistaan kannattaa tuossa viikonvaihteessa kuikuilla! 🙂

Itse kampusalueeseen voi tutustua tosi kätevästi Kyamkin virtuaalikampus-sivulta, siellä pääsee noihin Pajankin tiloihin kurkkamaan! Eipä mulle ainakaan ihan ehtinyt tuon vierailun aikana jäädä mieleen, mikä niistä tiilitaloista oli mikäkin… 😀

Alakohtaisten tutustumisten aikana meille ammennettiin niin paljon infoa eri opintolinjoista, että tuntui tärkeältä jakaa niistä tietopaketit myös tänne. Kaikki opettajat, joihin niiden kahden päivän aikana ehdittiin tutustua, olivat hyvin toimeensa omistautuneita, koulustaan ja opiskelijoistaan ylpeitä, sekä hyvin mukavia ja helposti lähestyttäviä. Kun seurasimme heidän luentojaan, sain sellaisen vaikutelman, että heidän opetuksensa oli rennon karismaattista ja suhde oppilaisiinsa keskusteleva. He eivät liihottaneet missään yläilmoissa jakelemassa määräyksiä, vaan olivat siinä missä heitä tarvitaan, apuna, neuvonantajana ja sopivassa määrin työntämässä oppilaitaan kohti itsenäistä päätöksentekoa ja työskentelyrutiinia.

Kohtalaisen suppeat ryhmäkoot (esim. alle 20 per puolivuotiskurssi) olivat varmasti yksi hyvä puoli, että opettajat pystyivät tuntemaan oppilaansa paremmin kuin vain nimeltä. Ryhmien ikähaitari on yleensä laaja, opiskelijoita voi olla nuorista alle parikymppisistä ihan keski-ikäisiinkin – ikä ei ole opintojen este, kun motivaatio ja innostus on se, joka vie eteenpäin. Ikä ei myöskään erottele opiskelijoita toisistaan, vaan eri ikäiset opiskelijat vaikuttivat sulautuvan vaivattomasti yhdeksi samanhenkiseksi ryhmäksi. Meidän seuraamat ryhmät olivat lähes kaikki tänä keväänä opintonsa aloittaneita, ja niinkin pieneen ajan sisällä samoissa tiloissa toiminut porukka vaikutti hyvinkin yhteenhitsatulta, kun ryhmähenki oli rento ja meininki viihtyisää.

Mun suurimman ihailun aiheen voisi oikeastaan tiivistää yhteen sanaan: paja. Se on yksi kampusalueen rakennuksista, se niistä vanhoista tiilirakennuksista merkittävästi poikkeava, moderni valkoinen betonirakennus, joka kätkee sisäänsä kaiken mitä tarvitaan muotoilualojen käytännönopetuksessa. Siellä on siis, näin tälleen käsityöintoilijan näkökulmasta, mahdollisuus ihan kaikkeen. On monta isoa puutyöskentely tilaa, konservatointitilat, laboratoriot, kaluste- ja tilapaja muovityöstömahdollisuuksineen, iso kankaiden käsittely- ja ompeluluokka, isompien metalliesineiden työstöön tarkoitettu paja sekä arvometallien ja korujen teolle oma tilansa. Unohdinkohan tästä listasta jotain? Ne tästä rakennuksesta puuttuvat eli taide- ja keramiikkatilat löytyvät kyllä nekin, mutta ovat sijoitettuna toiseen rakennukseen.

Opinnoissa on suuri käytännöntyöskentelyn painostus, ja muotoilu- ja artenomiopiskelijat viettävät suurimman osan opinnoistaan pajassa, eikä opintoihin välttämättä kuulu lähes mitään tenttejä. Usein on mahdollisuus osallistua myös niin kotimaisiin kuin ulkomaalaisiin kilpailuihin ja tehdä töitä oikeille asiakkaille jo opiskeluaikana – voi käydä niin, että tuotemuotoilun opiskelija saa tekemänsä tuotteen massatuotantoon, muotisuunnittelun opiskelijoille satelee kunniamainintoja ja mainetta globaalilla tasolla käydyistä kilpailuista, artenomiopiskelija pääsee restauroimaan ainutlaatuista esinettä jota vastaavaa tuskin tulee koskaan uudestaan näkemään, yritykset kyselevät lupaavia graafisen suunnittelun opiskelijoita jo suoraan koululta ja puvustussuunnitteluryhmät taituroivat loppuun myydyille näyttelylavoille mitä mielettömämpiä asuja.

Muotoilun ja artenomin opinnot kestävät yleensä sen nelisen vuotta, tutkintojen laajuuden ollessa 240 pistettä ja suurimman osan kursseista viiden opintopisteen kokoisia. Toisista aiheista mulla on enemmän asioita mielessä kuin toisista, johtuen lähinnä ihan siitä, että tajusin vasta tokana vierailupäivänä kirjottaa niitä asioita muistiin jo sen päivän aikana, eikä vasta lopussa – tuli niin paljon informaatiota lyhyen ajan sisällä, että meinasi käydä niin kuin uusille opiskelijoille tuppaa orientaatioviikolla tapahtua: myöhemmin ei meinaa muistaa enää yhtään mitään. Oheen lisäämistäni linkeistä löytyy lisätietoa kyseisistä aloista, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan laajemminkin!

Viimeaikaisten ompelutöiden takia mä tunsin aikamoista yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun asteltiin muoti- ja puvustussuunnittelijoiden ompelutiloihin. Sama kävi kyllä monen muunkin luokan kanssa, kuten korupajassa kun olisi tehnyt mieli ruveta itsekin toimeen, kun joidenkin vuosien takaisen Espoossa harrastamieni hopeatöiden vuoksi niin moni asia tuntui tutulta ja kotoisalta… Mutta siellä ompelupajatiloissa oli todella mielenkiintoisia tekeleitä nukkejen päällä, ja oppilailla ilmeisesti kankaiden värjäysprosessit meneillään. Ja joku teki lierihattua, saaden mut haaveilemaan taas kesäsäistä! Muoti- ja puvustussuunnittelijoilta ei hakiessa oleteta ompelutaitoja, ne kyllä opetetaan kunhan sinne kouluun pääsee sisälle. Niitä enemmin haetaan ideointitaitoja ja visioita, ja yleensä suurella kiinnostuksella muotiin on iso tekijä näiden synnyssä.

Myöskään tuote- ja palvelusuunnittelussa ei tarvitse osata jo valmiiksi toteuttaa mitään. Meidän seuraamalla teoriatunnilla opeteltiin hahmottamaan kappaleiden perspektiiviä, ja pajassa tehtiin imureita, aina niistä monista kymmenistä luonnoksista sinne muovimalliin asti. Tuossa ylläolevassa kuvassa on tablettiannostelijan eri versioita sen kehitysketjun varrelta, karkeista muovimalleista siihen lopulliseen – ihan opiskelijan tekemä ja tätä nykyä tuota ihan myydäänkin!

Mekin päästiin kokeilemaan mallien tekemistä, ei vitsit että olin innoissani. Eräs opiskelija kommentoi pajassa imurimuotoilun lomasta opintojen yllättäneen siltä kantilta, että opinnoissa on niin suuri painotus juuri tuotesuunnittelulla eikä palveluissa. Ehkä sitä tulee enemmän myöhempinä vuosina, mutta mun omasta näkökulmasta se opiskelu näytti ihan unelmalta: pääsi käytännönläheisesti toteuttamaan itse omat ideansa, ja jos kyseessä ei ollut mikään tietty aihe tai asiakastyö, oli mahdollista valmistaa jotain itse itsellensä sopivaa, kuten vaikka jonkin uniikin kalusteen omaan kotiinsa. Melkein teki mieli rekrytoida joku tekemään mulle sohvapöytä, jonka voisi aina tarvittaessa ”taitella kasaan” saaden sen jotenkin pienempään tilaan pois tieltä, kuten sivupöydäksi…

Sisustusarkkitehtuuri – ja kalustesuunnittelu ei ollutkaan ihan sitä, mitä etukäteen kuvittelin. Ei ainakaan sen sisustusarkkitehtuuripuolen kannalta, koska se ei ollutkaan ihan vaan sisustussuunnittelua, jonka kuvittelin olevan sellaista kalusteiden ja somisteiden siirtelyä huoneissa niin kuin Simsin pelaaminen konsanaan. Ehei, sisustusarkkitehtuuri oli ennemminkin sisätilojen muotoilua, eli siinä ratkaisiin noin suunnilleen sitä, miten rakennuksen sisätilan saisi välittämään sen kokeville sitä oikeanlaista tunnelmaa, mitä sen halutaan välittävän. Toisin sanoen siinä oli hyvin paljon samaa kuin arkkitehtuurissa, mutta kyse oli sisätiloista eikä ulkokuoresta. Aika tärkeää hommaa, jos ottaa huomioon, että suurimman osan elämästään ihmiset kumminkin viettävät sisätiloissa… Valmistuttuaan sisustusarkkitehdit työskentelevät usein arkkitehtitoimistoissa tai perustavat oman yrityksensä.

Sillä sisustusarkkitehtien oppitunnilla, jolle otimme osaa, käsiteltiin monelta eri kantilta teemaa ”minun Kouvolani”. Jokaisen oli tarkoitus löytää oma näkökulmansa, luoda sitä ilmentävä tila ja tehdä siitä pienoismalli. Screenillä näytettiin opiskelijoiden ajatuksia esittäneitä kollaaseja Kouvolasta, ja niistä herjenneet puheenvuorot ja ajatukset pomppivat jouhevasti opettajan ja oppilaiden välillä. Se oli hämmentävää, kaikki jäykkyys oli poissa, tai ainakaan mä en rekisteröinyt ilmapiirissä mitään jännitystä. Sitä oli tosi mielenkiintoista seurata.

Graafisen muotoilun opinnot olivat kai ainoat, joilla käytännön opetus poikkesi muusta muotoilun opetuksesta. Heidän opintoihinsa ei kuulu pitkiä tunteja Pajassa, sillä opetuksen pääpuoli on digitaalisessa muotoilussa ja tuotannossa, joihin painottuvat teknisten töiden sijaan taide, sommittelu ja valokuvaus. (Tai sama taisi olla muotisuunnittelujoillakin, että ei puutöitä tarvinnut nikkaroida.)

Voi sanoa, että kenenkään ei ole opiskelemaan päästäkseen pakko osata jo valmiiksi piirtää, sillä sen voi opetella, vaan että sitä tärkeämpää olisi hallita jonkinlainen näkemys sommittelusta. Mutta koska ryhmäkoot eivät ole valtavia ja yleensä hakijoista löytyy vähintään sen verran niitä, jotka taitavat sekä sommittelun että ideansa ilmentämisen taitavasti piirtäen, voisi sanoa, että sisään ei ole ihan helppo päästä. Graafisen muotoilun tunneille me ei keretty, mutta vietettiin pitkä juttutuokio yhden graafisen muotoilun opettajan kanssa.

En muuten tiedä miksi mulla oli ennestään käsitys, että tältä alalla ei työllistyisi helposti tai että työntekijöistä olisi ylitarjontaa? Ehkä oon sekoittanut sen johonkin, koska ihan noin tuo ei mitä ilmeisimmin ole, ja ainakin Kyamkilla opiskelleet ja valmistuneet graafiset muotoilijat löytävät töitä verrattain hyvin.

Artenomin opintoihin kuuluu pääasiassa restaurointi ja konservatointi, eli historiallisten ja vanhojen esineiden uudistaminen, parantaminen ja korjaaminen. Opintoihin kuului oleellisesti samoja juttuja kuin muotoilijoilla, kädentarkkuutta ja sen sellaisia taitoja, mutta niiden lisäksi myös labratöitä, materiaalien tutkimista ja tuntemista – myös niiden vanhempien kuin vain nykypäivänä suosittujen – ja niiden ikävuosien tunnistamista.

Työvaiheista tehdään raportit kuten muissakin muotoilutöissä, mutta kun ei tehdä täysin uutta tyhjästä aloittaen, tärkeäksi nousee tutkimus ja dokumentointi (johon voi halutessaan opintonsakin keskittää) eli muun muassa lähtövaiheen analysointi eli vauriokartoitus ja työsuunnitelman tekeminen ennen käytännön työhön ryhtymistä. Opiskelijoiden käytössä oli uusimpia laitteita, mutta opeteltavaksi lukeutuu myös vanhoja tekniikoita.
Osa artenomiopiskelijoiden koulutöistä on asiakastöitä, itse asiassa varmaan aika suurikin osa, ja kuulema artenomeista suuri osa valmistuu yksityisyrittäjiksi, jonkin tai joidenkin tekniikoiden taitamiseen erikoistuen.

Eri opintolinjoihin tutustumisen lisäksi päästiin seuraamaan Stagelle noussutta Vesa-Matti Marjamäkeä, joka kertoi start-up-yrityksensä Frameryn tarinan autotallinikkaroinnista maailmanlaajuiseen menestykseen (jos jotakuta kiinnostaa niin täältä löytyy aika hyvä artikkeli). Stage tarkoittaa Patterin järjestämiä tapahtumia, joissa muun muassa esitellään yrityksiä (tai ne esittelevät itsensä), kuullaan mielenkiintoisten henkilöiden inspiroivia tarinoita ja keskustellaan yrittäjyyteen liittyvistä asioita. Patteri sen sijaan on opiskelijajohtoinen organisaatio, jonka tarkoitus on tuoda yrittäjyys opiskelijoiden luo: esitellä mahdollisuuksia, joita se avaa, kannustaa kehittämään ideoista kannattavaa liiketoimintaa ja niin edespäin.

Opiskelijabileitä ei meidän reissun päiväohjelmaan sisältynyt, mutta illalla mentiin katsomaan paikalliseen baariin Patterin järkkäämää ensimmäistä Pitch night –iltamaa, jossa tarkoitus oli parissa minuutissa esitellä oma ideansa yleisölle ja tuomaristolle, jonka jälkeen siitä sai rakentavaa palautetta.
Nämä sopivat meidän tutustumismatkan teemaan kumminkin aika hyvin, sillä yrittäjyys on monelle muotoilijallekin mahdollisuus. Jos keksii hyvän idean, oli se sitten tuote tai palvelu tai lähes mitä tahansa, jos kohdalle sattuu sopiva markkinarako ja jos omasta luonteesta löytyy riittävää päämäärätietosuutta ja pitkäjänteisyyttä, voi niillä eväillä onnistua luomaan oikeasti tuottavan yrityksen.

Kyamk voi olla ylpeä muotoilijoiden ja artenomien opetuksen ja opetustilojen tasostaan, muhun uppoaa ihan faktana se, jos sitä kutsuu kansanväliseksi huipputasoksi. Opiskelupaikkana ihan paratiisi sille henkilölle, joka rakastaa tehdä, mutta myös niille, jotka pitävät enemmän suunnittelusta ja muista tuottamisketjun osavaiheista. Että niille, jotka vielä kuumottelevat yhteishaun päättymisen lähestyessä (se jatkuu vielä 9.4. asti), niin jos tunnistatte itsenne noista sanoista, voisin jopa suositella tuonne Kyamkiin hakemista!

Olisi tehnyt mieli huijata teitä alanvaihtopäätöksellä ihan aprillipäivän kunniaksi, mutta kun mulla nyt venähti tän kirjoittamisen kanssa väärän vuorokauden puolelle, joten antaa sen nyt olla. 😀 Mutta siis tällaista kaikkea mulle tuli mieleen reissun aikana sisään imetyistä infoista kertoa. Puolentoista tuhannen sanan mittainen postaus… Toivottavasti tästä saattaisi joskus olla jollekin jotain hyötyä.

Muistakaa myös tuo Kyamkin Instagram-skaba, jossa voi niitä voittaa noita kesän festarilippuja! Nappaa ja julkaise kasva vahvaksi –tunnelmaa välittävä kuvasi hashtagien #kasvavahvaksi #kyamk ja #mamk kera, niin oot mukana kisassa! 🙂

Postauksen henkilökuvista menee kiitos meidän Kyamk-emäntänä toimineelle Oonalle, ja hänen lisäkseen kiitokset myös Jannelle ja muille, joista oli matkan aikana juttuseuraa, hurmaavaa reissuseuralaistani unohtamatta!

ps. Otsikosta meinasi muuten alunperin tulla ”Kyamk – käsintekevän märkä uni”, kiitos sen että kello on neljä aamuyöllä, mutta ei nyt sitten ihan tullutkaan. 😀  Jos mulla on luikahtanut tekstiin joka oleellinen ajatus- tai asiavirhe, huikkaskaa siitä. Ja mikäli heräsi kysymyksiä niin voin yrittää vastata, jos asiasta mitään tiedän.