Kaupunkinäkymät, luonnonhelma, staattiset asetelmat, tilannekuvat. Vaikea valita, mistä pitäisin eniten. Ainoastaan oman kämpän sisätiloihin oon aika kyllästynyt, kun ei ole aikaa tehdä uutta eikä rahaa kehittää hommaa eteenpäin, eikä oikein saumaa lähteä muuallekaan. Mutta missä sitten kuljenkaan, mä bongailen lähes jatkuvasti hyviä kuvakulmia ja esteettisiä näkymiä – kamalinta on huomata niitä samalla kun vaikkapa ajaa autoa motarilla, eikä ole mitään mahdollisuutta pysähtyä ikuistamaan sitä näkemäänsä. Ja sehän on tietty käynyt useamman kerran kuin mitä mulla riittäisi sormia ja varpaita laskemiseen.
Kun on kiire ja pitäisi tehdä jotain tiettyä asiaa, mun päässä pyörii kaikkea muuta. On matkakuume, sisustushimo, leipomisintoilua ja ompeluinspistä. Vaatteiden ja tavaroiden kuolaamista, unelma-asuntohaaveiluja, säästämissuunnitelmia, kriiseilyä blogin ulkoasun suhteen ja satunnaisia absurdeja elämäntapamuutosmotivaatiopiikkejä. Harva idea lopulta toteutuu sitten sen jälkeen kun kiire on ohi, mutta jotta se kiireinen aika olisi mahdollisimman tuskallista, kaiken hurjan paljon mielenkiintoisemman on tietty alettava pyörimään päässä hurrikaanin lailla. Ihan kuin mun aivot ja alintajunta kävisivät määrätietoista vastarintaa mun hommansa hoitavaa opintoselkärankaa vastaan! Yritä siinä sitten lukea mitään rt-kortteja ja muuta aiheeseen liittyvää tylsää mutta tärkeää tekstiä, kun aivot kehittävät jonkin omintakeisen ”empäs pystykään keskittymään kuin jokakolmanteen lauseeseen”-lukihäiriön…
Onko kellään muulla samoja ongelmia?
Mutta joo. Jos nyt kumminkin pysyisin ruodussa, niin tämä viikko on täällä valitettavan hiljainen, vaikka kuinka sormet syyhyäisivät päästä bloggaamaan ja aivot raksuttavat jatkuvasti kaikenmaailman ideoita. Mutta noiden rakennusopin kurssin pääpiirustusten palautukseen on alle viikko, hrr… Kamala kiire, en tykkää siitä nyt yhtään, mutta onneksi on edes muutama noita lomapäiviä alla.
Loppuviikoksi mulla on kyllä ainakin yksi postaus lähes valmiina, mutta muutoin palailen elävien kirjoihin vasta viikon päästä! Ja etten nyt venytä tätä tämän pidemmälle töiden jatkamista salaa alintajuntaisesti lykäten, toivotan kaikille mukavaa viikkoa!
6 Responses
Täysin samat ongelmat täälläkin 🙂
Tsemppiä siis sinnekin! :>
Hienoja kuvia! 🙂
Kiitos! :>
On toi kissalaukku kyllä niin söpö! Näyttää paljon paremmalta kun se on tollanen kova eikä mikään kankainen lerppulaukku 🙂
Niinpä! <3