Panssari-RUK, eli lähestulkoon linnanjuhlat

Viime perjantaina oli Roopen inttivuoden tärkein juhlapäivä (tai ainakin mun käsittääkseni, jos ei tärkein niin hienoin varmaan ainakin), kun reserviupseerikurssi loppui ja sen päätöstä juhlistettiin kurssin jäsenten, avecien ja kunniavieraiden kanssa juhlavalla illallisella Vanajanlinnassa.

Aamupäivä oli mulle tosi kiireinen, kun ensin viiletin laittamaan kampausta keskustan Hair Artiin, sitten takaisin kotiin meikkamaaan ja viimeistelemään mekkoa, ennen kuin pitikin jo raahata sekä omat että Roopen kamat autoon ja huristella Hämeenlinnaan. Siellä oltiin majoituttu keskustaan hotelliin, ja ehdittiin nopeasti käväistä nappaamassa vähän evästä sieltä vieressä sijainneesta uudesta Goodman -kauppakeskuksesta, ennen kuin valmistauduttiin iltaan ja lähdettiin viiden maissa bussikuljetuksilla Vanajanlinnalle. ”Iskevät” ekassa ja ”tukevat” tokassa, mutta mä halusin mun mekosta niitä asukuvia vielä ennen juhlan alkua ja illan pimeää, joten tungettiin jaosta huolimatta siihen ekaan umpitäyteen bussiin, haha… Eipä se ketään onneksi haitannut.

Juhlakansaa oli reilut sata henkeä, eli kolmen pitkän pöytärivillisen verran.

Kyseessä ei siis ollut ihan yhtä valtava poppoo, kuin mitä siellä jokseenkin tunnetummassa Haminan RUKissa kuulema on. Vanajanlinna oli ihan täydellisen tunnelmallinen juhlapaikka – en tiiä onko kukaan teistä käynyt siellä, mutta itselleni se ainakin oli eka kerta.

Ja mä rakastuin siihen linnaan ihan totaalisesti. Oli tosi vaikea jättää kameraa laukkuun narikkaan, kun olisi niin kovin tehnyt mieli vain pyöriä ympäriinsä ja räpsiä kuvia kaikesta, ihmisistä, sisustuksesta, jopa ihan vaan kattotuoleista ja tiiliseinistä. Oon sen verran innoissani kuvaamisesta, että näin joka puolella toinen toistaan mielenkiintoisempi kuvakulmia, ja sitten sitä vielä tunsi itsekin sopivansa täydellisesti sen paikan puitteisiin kaikessa siinä täydessä tällingissään, runsashelmaisessa mekossaan ja komea kavaljeeri vierellä…

Illan pääohjelmaan kuului kolmen ruokalajin illallinen: alkupalaksi turskan selkää confit, maa-artisokkacrème ja rapusiirappia, pääruuaksi paahdettua poronvarapaistia ja miedosti savustettua poronsydäntä karpalolla maustetussa viinikastikkeessa, jälkiruuaksi metsämarjaleivosta, metsämarjasorbetin ja jugurttisaviaarin kera. Kuulostaakin jo aika fiiniltä, mutta ai että, olivat ne ihan oikeastikin niin herkullisia suupaloja, että olisin voinut vaikka nuolla ne lautaset puhtaiksi, jos se olisi ollut missään määrin sopivaa. Annoskoot kun olivat aikalailla sitä mitä fine dining -aterioissa yleensä: jos istut pöytään nälkäisenä, ei se nälkä ainakaan niillä hienoilla miniannoksilla ehdi kadota.

Tanssiaisia meidän juhlaan ei kuulunut, mikä mulle sopi mainiosti – enhän mä kumminkaan mitään uusia vanhojentansseja odottanut, saatika kaivannut.

Sen sijaan oli joitain juhlapuheita ja ohjelmanumeroita, kuten eri linjojen esittäytymiset ja kouluttajien palkitsemiset, ja ilmeisesti epävirallisena yksi kouluttajan ja oppilaan välinen leikkimielinen painikin siinä pääjuhlan jälkeen, haha.

Illallisen päätyttyä juhlat jatkuivat Vanajanlinnan kellarin Salakapakassa, jossa oli niin tanssilattiaa kuin baaritiskiä, ja hintatasosta huolimatta oli tosi mukavaa, että voitiin olla koko poppoo samassa paikassa ilman hajaantumista, eikä tarvinnut lähteä reissaamaan juhlapaikalta toisaalle.

Mä jätin kamerani jo heti sen mekkokuvailun ja näiden yllä näkyneiden kuvien jälkeen narikkaan, ja juhlassakin yritin jättää kännykkäkuvailun mahdollisimman vähälle, kun Roope ei ollut siitä läheskään yhtä innoissaan kuin minä. Eihän sitä tunnelmaa tai ruokien makua edes pysty täysin välittää kuvien kautta, ne pysyvät muistoissa – ja aika saa kyllä mun puolesta kullata niitä muistoja entisestään. Unohdan mielelläni sen monien öiden valvomisesta johtuneen väsymyksen, joka veti alas niin silmäpusseja kuin juhlamieltä. Samoin myös häsläämisestä koituneet pienet töppäilyt, kuten sen alkumaljan skumpan kippaamisen suoraan vieruskaverin pöksyillä. Ja sen, kuinka traagiselta onnettomuudelta tuntui, kun mun saama ruusu katkesi jatkoilla tanssin vilskeessä. Sekä sen, miten astuin helman päälle joka kerta, kun yritin nousta seisomaan, ja kuinka paljettitoppi raapi kutittavasti käsivarsia.

Millään noilla ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole mitään väliä, kun ilta oli kokonaisuudessaan hieno.

Illallinen oli todella herkullinen, mä rakastin mun mekkoa, mun vakavanpuoleinen kavaljeerikin alkoi illan edetessä hymyillä leveämmin, meininki rentoa mutta silti niin juhlavaa, muu juhlaseura oli oikein ystävällistä ja helposti lähestyttävää, ja mulla oli mielenkiintoisia keskusteluja muiden daamien kanssa.

Lauantaiaamuna mä sitten nukuinkin univelkojani pois sen kuulema tosi hyvän hotelliaamupalankin yli ja ihan siihen asti, kunnes oli puolilta päivin aika kirjautua ulos hotellista. Siinä sitten vietettiin vielä jonkinaikaa päivää Goodmanissa hengaillen, ennen kuin lähdettiin ajelemaan Espoota kohti.

–  –  –

Sellainen oli meidän RUK-juhla, tunnelmallinen, herkullinen, lämminhenkinen, vai mitenkä sen paremmin oikein tiivistäisikään. Nyt sitten ei taidakaan olla enää muita kivoja etappeja odotettavissa, kuin että loppuisipa vaan jo koko pahuksen inttivuosi, niin olisin onnellinen. Roope on jo pelotellut mua ennusteillaan loppukevään leiriputkista, ja vaikka tää aika lopulta menisikin nopeasti, ei se mitään herkkua siitä huolimatta ole. Mä oon huomannut ottaneeni harteilleni enemmän paineita tästä keväästä ja koulusta kuin koskaan aiemmin, ja suoraan sanottuna kyllästyttää jo ihan tää yksin asuminenkin.

No mutta. Onneksi kevättä ja kesää odotellessa ehtii hiukan juhlia, ja tää toinen normaalista poikkeava viikonloppu vietetäänkin arkkitehtikillan vuosijuhlia juhlien. Mukavaa viikonloppua teillekin! 🙂

Löytyykö täältä muita RUK-juhliin osallistuneita? Millainen teidän juhlanne oli?

(Mainitsenpa vielä tähänkin, että juhlakampaukseni on luotu yhteistyössä Hair Artin kanssa.)