Kelatkaa, nää ihmiset lähtee KOUVOLAAN

Oon mukana Indiedaysin ja Kyamkin kampanjassa, jossa tehtävänä on tutustua Kyamkin kampuselämään ja opintolinjoihin, ja Kouvolaan opiskelukaupunkina. Jep, tämä teekkari lähtee noin parin viikon päästä tutustumaan ammattikorkeakouluun, reissaa Kouvolaan asti tsekkaamaan onko ruoho vehreämpää aidan toisella puolen – eli siis näkemään ja kokemaan vähän tästä omasta tutusta elämästä poikkeavia meininkejä!

kiharat

Mun kokemuksia opiskeluelämästä voisi luonnehtia hyvin yksioikoisiksi, kun silloin lukion puolivälissä mieleen pälkähti se yksi tietty, sopiva hakukohde, ja sinne sitten suoraan lukion jälkeen päädyinkin. Jotenkin siinä vaiheessa, kun sen sopivan alan keksi ja piti alkaa valmistautua pääsykokeisiin, ei mitään muita vaihtoehtoja enää edes harkinnut. En keksinyt itselleni edes hätävaravaihtoehtoa, vaan olisin todennäköisesti vain yrittänyt uudestaan, jos en olisi heti ekalla kerralla päässyt sisään. Arkkitehtuuri vaikutti sopivalta, enkä ole katunut päätöstäni enkä keksinyt varauloskäyntiä, vaikka tämä rankka ala onkin.

Mutta aikoinaan yläasteella ja lukion alussa mulla oli kyllä mielessä enemmänkin vaihtoehtoja: jotain poliisia ja salaista agenttia lukuunottamatta lähinnä vain kaikenlaista graafikosta muotoilijaan ja muihin kädentaitoja tai/ja visuaalista silmää vaativiin aloihin. Eli aikalailla sellaisia aloja, joissa koin voivani pärjätä ja onnistua, ja joiden ajattelin olevan aika miellyttävää puuhaa. Pitkän aikaa MOLin ammatinvalintaohjelma, jota aika ahkerasti käytettiin, antoi kyselyistä vastaukseksi, että mulle sopivin ala olisi ollut kultaseppä. Se lieni sopiva vaihtoehto sekin, kun harrastin niinä vuosina paljon hopeatöiden tekoa. En kuitenkaan halunnut siitä ammattia, kuten en muistakaan harrastuksistani, joten vaihtoehtoja karsiutui pikkuhiljaa pois.

Kouluun päästyä ja opintojen alettua mun tulevaisuuden suunnitelmani ovat olleet aika selkeiltä, mutta kaikilla ei todellakaan ole niin. Ja koska mä olen viettänyt koko lukion jälkeisen aikani yhdellä tietyllä yliopistokampuksella teekkarien keskellä, on todella mielenkiintoinen mahdollisuus päästä kurkistamaan, millaista opiskelumeininki on jollain ihan toisella kampuksella. En vertaillakseni yliopistoa ja korkeakoulua tai omaa kouluani ja Kyamkia, vaan ihan nähdäkseni, millaista opiskelu siellä on ja miten opiskelijat viihtyvät. Ja kertoakseni siitä myös teille.

nainen

Kyamk sijaitsee siis Kouvolassa, ja sanotaan tässä suoraan Kouvola on mulle ennestään täysin tuntematon kaupunki. Hyvä jos olisin sitä edes kartalle osannut sijoittaa (en olisi, iiihan liian pohjoiseen sen kuvittelin), ja on vain melko satunnaisia, huvittavia ”ennakkoluuloja”, joihin toivon myös tän vierailun aikana saavani ehkä jotain vastauksia.

Tähän mennessä oon saattanut kuulla jotain juttuja Kouvolasta kotoisin olevalta opiskelukaveriltani, jolta saattaa olla lähtöisin myös se, että kavereiden kesken Kouvolaa kutsutaan ”Kouvostoliitoksi”, ja mielikuvaksi on syntynyt, ettei Kouvola järin paljoa arkkitehtonista silmää miellyttäisi. Ja jos multa kysyttäisiin, mitä kaikkea on tapahtunut Kouvolassa, mieleen tulisi ainoastaan se sen jonkun lukion tulipalo joskus vuosi takaperin.

Mutta yleensä, kun joku mainitsee Kouvolan, mulle tulee mieleen vain se netissä paljon pyörinyt Arman Alizadin lausahduksesta ja Kouvolasta tehty meemi ”nää ihmiset elää näin, joka päivä”, jolle nauroin aikoinaan ehkä enemmän kuin sopivaksi katsottaisiin. 😀

kyamk kouvola ammattikorkeakoulu

Mutta jos siihen opiskelupuoleen vielä palaisin, mua kiinnostaa Kyamkissa erityisesti ne tuon itse opiskelemani arkkitehtuurin niin sanotut ”sisaralat”, eli tässä tapauksessa muotolijan opintolinjat: graafinen suunnittelusisustusarkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu, ja ehkä jonkun verran myös artenomin restaurointilinja, koska historia on aina ollut koulussa yksi mun lempiaineista.

Käytännössä mulla ei siis ole vielä mitään käryä, millainen Kouvola on opiskelijakaupunkina, mitä sillä on tarjota ja millaista opiskelu Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa on. Onko opiskelu käytännönläheistä, onko opiskelijoilla hyvä yhteishenki, millaiset mielikuvat heillä on omasta tulevaisuudestaan – niitä mä ensimmäiseksi tutkiskelisin.

Onneksi jo alle parin viikon sisään kaikkiin kysymyksiin voikin saada vastauksia, kun me reissataan Jo’s secret -blogin Johannan kanssa Kouvolaan ja päästään tutorien opastuksella tutustumaan Kouvolan Kyamkin kampuselämään ja opintolinjoihin, sekä kaupunkiin itseensä! Eli jos jollain teistä sattuu tulemaan mieleen jotain kysymyksiä, joihin voisin siellä paikan päällä selvittää vastauksia, kertokaa toki!

Matkan jälkeen päästään kertomaan kaikesta kokemastamme ja näkemästänne – aihe kun on muutenkin aika ajankohtainen, koska kevään yhteishaku on jo ihan nurkan takana, ja niistä tuo korkeakoulujen hakuaika kestää 17.3. alkaen 9.4.2015 asti.

kesalook

Kyamkin filosofiaa kuvataan iskulauseella kasva vahvaksi”.

Kampanjaan onkin liitetty myös lukijakilpailu, johon voi osallistua Instagramissa julkaisemalla kuvan, joka omasta mielestä kuvastaa vahvaksi kasvamista. Se voi olla käytännössä mitä itse nyt keksiikäään, selfie, maisema tai vaikkapa mietelause, kunhan vain muistaa lisätä kuvaan hastagit #kasvavahvaksi #kyamk ja #mamk.

Osallistuneiden kesken arvotaan kahden hengen lippupaketteja tämän kesän festareille, joiden joukkoon lukeutuu muun muassa Summer Up, Jurassic Rock ja Kotkan Meripäivät!

– – –

Ja jos tuohon viimeiseen vielä juuttuisi, niin mä en koskaan oo ollut millään oikeilla festareilla, ja mietin pitäiskö tänä kesänä osallistua johonkin. Onko kellään teistä mitään suosikkia, mitkä festarit kannattaisi kokea? 🙂

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

14 Responses

    1. Ei vitsit, siellä näyttäski olevan tosi paljon hyviä&lupaavia esiintyjiä! Kiitti vinkistä! :> Tonne olis kyllä kiva mennä jos ei vaan olis/tulis mitään muuta menoa päälle!

  1. Hei kelaa tää on kotoisin Kouvolasta ja on nytkin viettämässä viikonloppua siellä! Noei, ei tämä niin paha paikka ole kuin mitä huhutaan. Voisin kyllä mainita, että Kouvola ei ole tosiaankaan sitä kauneinta seutua, vaan kannattaa tutustua myös ympäröiviin seutuihin. Kuusankosi on erityisen mukavaa aluetta ja kaunistakin – etenkin kirkko! Kanta-Kouvola on sitä kouvostoliittoa parhaimmillaan betonibunkkereineen. Mutta toivottavasti teille tulee mukava reissu Kyamkille ja käykää toki muuallakin kuin vain keskustassa, niin saatte paremman kuvan koko kunnasta 🙂

    1. Haha! 😀 Kiitti kuvailusta ja vinkeistä! Tosiaan kiinnostais saada Kouvolasta pelkkää keskustaa laajempi kuva, mutta saa nähdä miten meillä riittää aika, kun kyse on kumminkin vaan suunnilleen vuorokauden mittasesta vierailusta. 🙂

  2. Duh, mä en nauti yhtään summer upista jos mulle on kesätöissä lykätty aamuvuoroja – nimimerkillä festarialueella asuva 😀

    Mäkään en oo käyny yksilläkään festareilla, ois kyllä huisin kivaa lähteä johonki tänäkesänä!

    1. Voi ei, monta yötä huonounista rääkkiä, hrr. :S Onneksi ja "onneksi" Hervannassa ei oikein koskaan tapahdu mitään… Paitsi jos meidän kampuksen pihalla soitetaan kovalla musiikkia, hyvällä säällä se kuuluu mun parvekkeelle asti. 😀 Mille festareille sä lähtisit mieluiten? 🙂 Mä tykkäsin tosta tuon yhden anonyymin ehdottaman Provinssirockin ohjelmasta, mutta se on vähän haastavaan aikaan, kun oltiin ajateltu reissata Lappiin sillä viikolla…

    2. Kyllä mäkin tonne provinssiin varmaan suuntaisin ykkösvaihtoehtona! Tosin Ilosaarirock kelpais kanssa 🙂

    3. Kiva! Sielläki vaikuttais olevan mielenkiintosia esiintyjiä, taitaa tulla loppujen lopuks vaikea päätös, minne oikein suuntais. 😀 Nimim. liian monipuolinen musamaku.

  3. Ruisrockissa olis tänä vuonna Ellie Golding…. Houkuttais kyllä kovasti toi Provinssirock myös! Mäkään en oo koskaan festareilla ollut niin oishan se kiva ainakin kerran kokea 😀

    1. Onneks noissa on jonkun verran valinnanvaraa, pystyy paremmin miettimään mikä olis kiva ja sopisi vielä omiin aikatauluihinkin. 😀 Roopekin kiinnostui tuosta Provinssista, mutta se tosiaan uhkaa mennä muiden suunnitelmien kanssa päällekäin… :/

  4. Itsehän olen viimeistä vuotta Kyamkissa ja olet kyllä saanut ehkä huonoimman mahdollisen amkin vertailukohteeksi. En tiedä johtuuko tämä syvä inho omaa koulua kohtaan siitä, että olen ensi vuonna kuopattavan viestinnän viimeisiä opiskelijoita, eikä meidän tilanne kiinnosta ketään, vai onko Kyamkissa jotain pahemminkin vialla. Oman alani opettajat toki ovat ihania ja rakkaita, mutta heitä on liian vähän ja he ovat täydellisen ylikuormitettuja. "Kasva vahvaksi" ja "Opiskele mitä haluat" -sloganit ovat saaneet opiskelutovereideni keskuudessa katkeran sävyn osakseen. Kyllähän googlaamalla voi tiettyyn pisteeseen asti opiskella, kun mihinkään aiheeseen ei keskitytä pintaraapaisua pidemmälle. On hienoa valmistua ammattitaidottomana, koska ei ole edes tiennyt, mitä pitäisi osata rakastamaltaan alalta.

    Kouvolasta opiskelukaupunkina minulla ei sen sijaan ole pahaa sanottavaa. Olen koko tämän ajan puhunut, että haluan pois täältä. Mutta en minä oikeastaan edes halua. Täällä on ystävät ja sosiaalinen elämäni.

    1. Heippa! Ehdittiin reissun aikana tutustua vain muotoilijoiden ja restauroijien koulutukseen, joten en muista aloista sitten osaakaan kertoa mitään. Tosi kurjaa, että sulla/teillä on ollut tommonen kokemus, että monien vuosien opetuksen jälkeenkin tiedot/taidot ovat jääneet vajaaksi. 🙁 Siihen on vähän vaikea sanoa mitään, mutta toivon että tuo ei aiheuttaisi mitään ylitsepääsemättömiä esteitä elämään tai urahaaveisiin.

  5. Moi! Olen kotoisin Valkealasta, joka on osa nykyistä Kouvostoliittoa. Kouvostoliitto-nimi tulee rumasti menneestä kuntaliitoksesta, keskustan tyhjistä betonitaloista ja järkyttävistä lähiöistä. Yritin miettiä Kouvolasta jotain hyvää. Siellä osataan asiakaspalvelu ja ylipäätään kaikki toimii. Siellä myös yritetään. Mulle oli yllättävä tuo aiemman postauksen ilmiö!
    Olisin postannut sun kirjoituksen Facen Kouvostoliitto-ryhmään, mutta URL:ssä on joku ongelma.
    Myöskään tunnistautuminen ei toimi!
    Vähän Mikkeli-meininki. 😉

    T: Nanna
    selviytymistarina.wordpress.com

    1. Kiva tietää mistä tuo nimitys tulee! Kouvola tosiaan kaupunkina huonommassa maineessa kuin mitä se oikeasti on, mitä ihmisten kanssa tuli juteltua niin pitivät kyllä Kouvolaa hyvänä kaupunkina, opiskelu- ja asuinpaikkana. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *