Ystävänpäivä tuli ja meni. Se on vähän jännä päivä, sinänsä muistettavan arvoinen muttei kuitenkaan mikään oikea juhlapäivä. Yleensä mä tuppaan aina loppujen lopuksi unohtamaankin sen, eikä meilläkään näin ollen ollut sen suhteen Roopen kanssa mitään suunnitelmia. Mutta jotenkin sitten kuitenkin päätettiin extempore lähteäkin ulos ystävänpäiväillalliselle, vaikka itse se lähteminen venähtikin jonnekin iltayhdeksään asti.
Siinä ennalta suunnittelemattomassa iltaohjelmassa oli vain yksi mutta. Mä en ollut valmistautunut siihen mitenkään, ja mun kaikki edustuskelposet vaatteet ovat tätä nykyä Tampereella. Enkä mä ollut ottanut niistä mukaan yhtään mitään, kun oletin, että kyseessä on ihan tavallinen viikonloppu – löhöilyä, siivousduunia, ja sen sellaista.
Kaikeksi onneksi löysin yhden kaapin perältä yhden muutaman vuotta vanhan, vähän liian pienen kukkamekon, jonka pystyi naamioimaan hameeksi. Siihen päälle heitin Roopen collegepaidan, ja pitkävartiset korkkarit lainasin äidiltä. Lopputulos oli aika värikäs, eikä tosiaan se ensimmäinen vaihtoehto, jonka päälleni pukisin jos vaihtoehtoja olisi. Mutta saipahan riivittyä kasaan edes jonkinlaisen asukokonaisuuden, että kanssa kehtasi kipitellä kaupungilla. Lahna-look kun ei nyt tällä kertaa ihan olisi toiminut.
Eivät ne meidän suunnitelmatkaan lopulta ihan niin menneet, kuin tarkoitus oli. Kohtuuhintainen sushibuffet-illallinen vaihtuikin vähän hintavamman fine diningin suuntaan, kun se ensimmäinen paikka olikin pistänyt ”yllättävän ystävänpäiväryysiksen” vuoksi lapun luukulle monia tunteja ennen sulkemisaikaa. Siis ilman, että siitä olisi ollut ilmoitusta edes sen ravintolan fb-sivulla tai missään, mistä sen olisi etukäteen voinut tarkistaa. Eikä oltu ainoa pariskunta, joka sen raflan edessä polki jalkaa, kun suunnitelmat menivät piloille – ja vähintäänkin täysin uusiksi.
Mutta ei se mitään. Päädyttiin lopulta ihan toiseen paikkaan ja syötiin mahat täyteen herkullista sushia ja vihreä tee -jäätelöä. Kokonaisuudessaan siis oikein mukava ystävänpäivä.
Joskin loppukuun ajan syönkin sitten todennäköisesti pelkkää makaronia.
2 Responses
Tunnustan että tää kommentti ja reaktio saattaa mennä kokonaan väsymyksen piikkiin, mut tunnistin itteni niin tosta viimesestä lauseesta 😀 Ei vaan voi tietää onko sanoja tosissaan vai ei! Ite sanon yleensä aika tosissaan ton tyyppiset heitot, mut mullapa onki niin ihania kavereita et ne ei ymmärrä sitä ja pitää mua tosi hauskana :-Dd mut ei, yritä siinä nyt kertoo huolia et tässä kuussa eletään kahella eurolla nii päälle tulee vaa makeet naurut ja heitto et ihan ku ois mahollista. ON SE! jos ei lasketa pakollisia kuluja siis 😀
Heh, ymmärrän. 😀 Myönnän että mä vähän kärjitin tossa, en nyt ihan pelkästään makaronilla osaa elää (tai ehkä osaisin, mutta tähän mennessä en kumminkaan ole niin tehnyt), vaikka sillä selvästi säästäisikin. Mutta mun ruokailujen onni on se, että äitiltä saa yleensä viikonloppuisin joitain ruokapurkkeja mukaan, ja se helpottaa mun arkea paljon ruokabudjetin osalta.