Tosi tekemisentäyteinen viikko takana, mutta pääsimpähän ainakin kunnolla eteenpäin noissa ompelujutuissa. Melkein pari kokonaista päivää meni, mutta sainpas tuon ruk-mekon alaosan valmiiksi!
Mulla ei ollut mitään valmista kaavaa tai ohjetta, mutta kun kyse oli aika simppelistä A-linjaisesta hameesta, ei niiden omien kaavojen tekeminen ollut kovin haastavaa.
Lähdin liikkeelle kaavan piirtelyyn tarvittavista mitoista: vyötärön ja lantion ympärysmitat ja niiden välinen etäisyys, sekä pituus vyötäröltä lattiaan.
Tein vain yhden kaavakappaleen, jota varten jaoin vyötärön ja lantion mitat neljällä, huomioiden sisäänvedoista vähenevät sentit.
Leikkasin etukappaleen yhdessä osassa (taitoksen avulla) ja takakappaleet erikseen (koska niiden väliin tulee kumminkin vetoketju), jättäen sentin saumavarat. Sitten ompelin sivusaumat yhteen ja suunnilleen puolentoista sentin levyiset ja kymmenen senttiä pitkät sisäänvedot joka neljännekselle.
Alushameen kangas mulla oli ihan vain vuorikangasta, ja sen päälle liehuvaa mutta nätisti liehuvaa harsomaista sifonkia. Harsokangasta mulla oli reilun viiden metrin mitalta, niin että sitä oli lähes kokonaisen ympyrän kehän mitan verran (helman pituus x pii = helman ympärysmitta).
Rypytin harson kokonaan tikkaamalla ensin harvalla suoralla neuleella ja vetämällä sitten niiden lankojen päistä. Kun kangas oli rypytetty sopivaan mittaan (=vyötärö mitan leveys), ompelin rypytyskohdan viereen joustamatonta nauhaa – valkoista siksi, ettei mun varastoista löytynyt mustaa. Viereen siksi, että itse se rypytyskohta jäi vähän palluramaisesti koholle, ja halusin leikata sen pois.
Viimeistelin harson sivusuorat taitoksella ja suoralla ompeleella, jonka jälkeen yhdistin rypytetyn harson ja alushameen ompelemalla ne yhteen suoralla ja siksakilla.
Tein mekon vyöosan vähän sellaisesta paksummasta satiinista, jotta erillistä tukikangasta ei tarvinnut. Ompelin sen kiinni niin, että harson ja alushameen yläreuna meni satiinin sisäpuolelle piiloon.
Kun osat alkoivat takasaumaa lukuunottamatta olla kasassa, oli aika kiinnittää piilovetoketju, ja samalla ommella takasauma umpeen. Lopuksi leikkasin harson sopivaan pituiseksi, tein alushameeseen taitokset ja viimeistelin sen ja harson oikean mittaisiksi.
Myöhemmin vielä silitin koko hameen (kun en sitä jo aiemmin voinut tehdä, joskin olis varmaan jo korkea aika hommata se silitysrauta…) ja siistin sen tarrarullalla kaikista niistä pölyistä, jotka se oli mun matosta itseensä imenyt.
Pakko sanoa, että oon kyllä ihan pahuksen tyytyväinen siitä, miten toi hame onnistui. Just sopivan kokoinen, vähän jo fiilistelin sitä päälläni ennen pukupussiin piilottamista, ja testailin sopivatko ne mun aikoinaan vanhojen tansseihin ostamat korkkikset tuon helman pituuteen, tai mun jalkoihin enää ylipäätänsä. Onneksi sopivat
Ensi viikolla aloittelen sitten sitä yläosaa – se lieneekin kaiken kaikkiaan vähän vaikeampi pala, kun vaatii paljon enemmän kaavoilta, ja niin edelleen.
6 Responses
Vau,todella hieno ja onnistunut projekti. Hyvältä näyttää! Jään odottamaan jatkoa… 😉
Kiitos, ihana kuulla! :>
Voi, tekisitpä tuollaisia tilauksesta! Ihana ja loistokkaasti onnistunut projekti, onnea yläosan kanssa. 🙂
Ihana ajatus, se voi olla hauskaa, mutta hyvä jos aika riittää tällä erää edes näihin omiinkaan ompeluksiin. 😀 Kiitos paljon! 🙂
Kaunis! <3
Voi kiitos! <3 :>