Bloggaamisen koukutus

Huomasiko kukaan pidempään mukana pysynyt lukija, että tää blogi täytti maanantaina kolme vuotta? Mä en ehtinyt sitä aiemmin tällä viikolla edes huomioida, kun koko viikko oli niin täynnä tekemistä!

Kolme vuotta, se on jo aika pitkä aika. Siihen mahtuu jo paljon kehitystä monenlaisine muutoksineenkin, se on jo yhtä pitkä ajanjakso kuin mitä vaikkapa mun yläasteaikainen karateharrastus ikinä kesti. Blogiin liittyen avaan tähän samaan saumaan suuni aiheesta, joka mulla on pyörinyt päässä jo reilun kuukauden, vaatien astetta syvempää pohdiskelua. Ja tästä tulikin lopulta aika pitkä teksti!

Blogin synttärimutakakku

Vaikka en itse seuraa monia blogeja (oon nirso ja laiska etsimään uutta luettavaa), oon saanut sellaisen käsityksen, että viime aikoina todella moni niin tunnetuista kuin oletettavasti myös tuntemattomammista bloggaajista on laittanut pillit pussiin tai vähintäänkin lennähtänyt tauolle, irti siitä blogin koukusta, joka niin helposti alkaa hallita koko elämää.

Keskustelupalstoilla – joita lomatylsistyksissäni vähän turhankin paljon selailin – bloggaajiksi niputetaan yleensä vain ne tunnetuimpien blogien puikoissa hääräävät ihmiset. Eli aivan kuin Suomen blogivalikoima olisi vain sen muutaman supersuositun blogin käsittävä ympyrä, jonne lasketaan uusina mukaan vain ne nopeiten sinne suosituimpien joukkoon ponnahtavat tulokkaat. Se on jotenkin tosi hassua, koska myös kuka tahansa muutamalla lukijoille tai itselleen kirjoittava on ihan yhtä paljon bloggaaja kuin se, jota seuraa monituhatpäinen lukijakunta. Harrastuksenaan bloggaavat ovat yhtä bloggaajia kuin he, jotka saavat kirjoituksistaan elantonsa.

On kuitenkin totta, että yleensä lukijat odottavat seuraamiltaan blogeilta säännöllistä julkaisutahtia – uutta sisältöä on tultava, mieluiten vaikkapa päivittäin, vähän blogin pääsääntöisistä aihealueista riippuen.

Siinä asiassa ollaankin sitten jo ihan eri viivalla, että ollakko harrastelija vai saadakko blogistaan jotain konkreettista tuottoa. Ainakin mun näkökulmasta, jos blogin kirjoittaminen on ”vain harrastus”, sen aseman elämän ja arjen tärkeysjärjestyksessä luulisi olevan aivan eri, kuin jos se on myös työ.

Ei usko sen olevan kellekään yllätys, että joskus on jokseenkin vaikea sovittaa yhteen opintoja ja aktiivista blogikirjoittelua.

Mulla blogi kulkee käsi kädessä mun elämän kanssa: mä saan tästä kirjoittamisesta paljon iloa, ja blogi saa mun elämästä noin suunnilleen kaikki postausaiheensa.

Blogi ei kuitenkaan kulje käsi kädessä mun opintojen kanssa. Tänne voi kyllä repiä jonkun verran kirjoitusaiheita opinnoista, mutta itse ne opinnot eivät hyödy tästä blogista yhtään mitenkään. Eihän tää toimita edes portfolion virkaa, saati ole mitenkään hyödyksi työnhaussa! Tää on kirjaimellisesti vain harrastus, jota rakastan. Mutta pelkkää harrastusta ei saisi päästää niskan päälle suhteessa muihin asioihin.

Se viime syksyn mittausleirillä aloitettu tussaustyö viimein valmiina.

Mä opiskelen alaa, joka vaatii luennoilla käymisen lisäksi myös paljon itsenäistä työskentelyä. Sen lisäksi käyn viikonloppuisin töissä ja oon lisännyt vapaailtoihin tanssitunteja, unohtamatta sitä että hyppään helposti mukaan monenlaisiin projekteihin, niin omiin, yliopiston kuin täysin tuntemattomienkin alullepanemiin. Postaan blogiin niin paljon kuin kerkeän, vaatien paljon niin postauksien sisällöltä kuin niiden visuaaliselta ulosannilta. Tekstitkin saatan kirjoittaa monta kertaa uusiksi ennen julkaisua, varsinkin jos kyse on tekstipainotteisesta postauksesta. Muistikirja tursuaa ideoita niin käsityöharrastelun kuin blogin osalta.

Joku on joskus ihmetellyt, miten mulla riittää vuorokaudessa tunnit tehdä sitä kaikkea mitä teen. Samaa olen ihmetellyt minäkin.

Kirjoitin viime vuonna 187 postausta – jos olisin julkaissut ne mahdollisimman tasaisesti, siinä olisi ollut postausta jo vuoden joka toiselle päivälle ja vähän yli. Paneuduin jokaiseen postaukseen, näin niihin vaivaa. Blogiin vuoden aikana käytetty yhteen laskettu työmäärä oli aivan valtava, ihan liian valtava yhdeksi harrastukseksi.

Tiedän, ettei bloggaamisesta tule mulle ammattia. En ensinnäkään usko mun blogista tulevan jotenkin äkisti niin suosittua, että se olisi mahdollistakaan, ja toiseksi se ei myöskään käytännössä oikein sovi edes mun tulevaisuudensuunnitelmiin. Mutta joskus mä silti tunnen olevani kuin joku lätkään hurahtanut teinipoika, jonka treeni-innostus meinaa talloa jalkoihinsa vakaat kouluopinnot, ja realistiset tulevaisuuskuvat harhailevat, kun NHL-unelmat huijaavat keskittymiskykyä kangastuksien tavoin, kun arki tuntuu pitkältä matkalta kuivan aavikon yli…

Eli mites ne opinnot. Mä oon vasta pikkuhiljaa alkanut löytää jonkinlaista itseluottamusta koko tän opiskelualan suhteen ylipäätänsä. En siis vielä näkemystä, mutta sentään jonkinlaista sellaista todellisempaa itsevarmuutta. Hyvin pitkälle koko opiskelu tuntui lähinnä sellaiselta tutustumiselta ja tunnustelulta: en ihan päässyt sinne ytimeen asti, oon vaan mennyt mukana, kokenut ja hiljalleen oppinut asioita.

Nyt oon viimein alkanut hahmottaa itseäni tulevana osana koko tuota ammattikuntaa ylipäätänsä, ja voin jo nähdä joitain selkeitä tavoitteita ja asioita, mitä haluan osata ja tehdä. Mä oon löytänyt itsestäni ihan uudenlaista tahtoa. Se on suuri askel kohti vakavampaa suhtautumista koko opiskeluun, ja sitä myötä myös koko tulevaan ammattiin ja tulevaisuuteen ylipäätänsä.

Miksi se sitten on niin suuri askel, kun liikutaan kumminkin lähinnä ajatustasolla? Koska oon viimein tajunnut, miten oon jo pidemmän aikaa paennut kaikkia vaikeampia ja vähemmän houkuttelevia asioita keskittymällä siihen, minkä jo valmiiksi osaan. Blogia kirjoittaessa kun on niin tottumuksellisen helppo tuntea onnistuneensa, joten oon jumittunut nopeampaan tiehen saavuttaa se on ihana tunne, että hei, tän mä osaan!

Samaan aikaan opinnoissa menestyminen ja siinä samantapaisten onnistumisten saavuttaminen vaatisi ensin vahvan pohjan luomista, lukemista ja harjoittelua. Toisin sanoen siis kaikkea paljon työläämpää, sellaista, jossa ei vaan voi mennä siitä, missä aita on matalin. Yliopisto kun ei ole ihan sama juttu kuin lukio, jossa löysäilemälläkin raahautuu jo aika pitkälle pelkillä hyvillä peruskoulun pohjatiedoilla.

Tää on ollut viime aikoina aikamoista tasapainottelua koulun, blogin, kodin, tanssituntien, kavereiden ja parisuhteen välillä, koska pahus vie kun en haluaisi tinkiä yhtään mistään! Mutta jos jatkan samaa rataa, on ihan varmaa että jokin mun elämän osa-alueista kärsii, ja minä siinä mukana.

Mä haluan löytää aikaa lukea ja paneutua muun muassa niihin kirjoihin, joita koulussa on suositeltu. Haluan tsempata ja kehittyä tanssisa, että voisin ehkä jopa jossain vaiheessa pyrkiä kisajoukkueeseenkin, jos raha ja aika vain riittävät. Haluan oppia pysymään tarkalleen aikataulussa koulutöiden kanssa ja blogin parissa valvomisen sijaan haluaisin nukkua öisin, että pysyisin aamuluennoilla helpommin hereillä.

Loppujen lopuksi se olen kai vain minä, jonka pitäisi oppia hellittämään. Kukaan ei käske mua näkemään blogin eteen niin paljoa vaivaa kuin olen nähnyt, mä olen itse itselleni ne kriteerit luonut. Mun pitäisi siis voida myös laskea niitä asettamiani vaatimuksia. Ja opetella vaihtamaan vaihdetta, etten olisi jatkuvasti ajattelemassa, mitä sinne blogiin seuraavaksi postaisi, etten sommittelisi suurinta osaa vapaa-ajastani blogin mukaan.

Yhden taiteen kurssin töitä, romukollaasi ja sen pohjalta tehty maalaus.

Haluaisin osata sulkea aivoni blogilta, sillä kuvanmuokkaustakin enemmän aikaa mulla menee ajatustyöhön. Inspiraatio ja johonkin postaukseen täydellisesti sopivat lausemuodot voivat iskostua mieleen aivan yllättäen, aivan väärissä tilanteissa ja huonoon aikaan, häiriten keskittymistä ihan tajuttoman voimakkaasti. Vähän niinkuin olisi niin koukussa johonkin tv-sarjaan, että aina seuraavaa osaa odotellessa pää täyttyy kaiken maailman omista skenaarioista, ja jos vain voisi, sen sarjan katsomisen laittaisi mielellään kaiken tylsemmän tekemisen edelle.

Yritän muistuttaa itselleni, ettei elämää ei pidä sopeuttaa blogin mukaan, vaan blogin pitää sopeutua siihen muuhun elämään. Samaan aikaan postausideoita kerääntyy listaksi asti niiden tavallisten arkikuulumisten lisäksi, ja haluaisin niin kovasti toteuttaa jokaisen idean, mieluiten heti. Mutta kiireisistä viikoista loppuvat tunnit pahasti kesken, kun yhdenkin postauksen tekoon voi helposti vierähtää kokonainen neljäsosa yhdestä vuorokaudesta…

Olenko minä ainoa, jolla bloggaaminen koukuttaa ja aiheuttaa haasteita ajankäytön suhteen (tai on joskus tehnyt niin)? Millaisia ajatuksia tämä herättää teissä, jotka luette blogeja mutta ette itse omaa blogia kirjoittele?

Ja tarkennuksena vielä, että mä en ole lopettamassa tätä blogia tai pitämässä edes mitään konkreettista taukoa – mun mielikuvissa mä horisen täällä vielä eläkeikäisenäkin, haha! Mutta koska mun pitää priorisoida blogi oikealle paikalleen tärkeysjärjestyksessä, on pakko opetella joustamaan ainakin postausmäärän ja -säännöllisyyden osalta. Kuten nyt, kun pitää lukea tiistaiseen tenttiin, vaikka mun sormet syyhyäisivät päästä kirjoittamaan vaikka ihan vaan pelkistä arkikuulumisista…