Poikkeavia ideoita piparitaloihin

Meillä oli yliopistolla ihan joulukuun alussa meidän arkkitehtikillan (kolmannet) pikkujoulut, jossa oli yhtenä teemanumerona perinteinen piparkakkutalokisa. Kisan tuomareina toimi muutamia professoreja, ja osallistujiakin oli tänä vuonna jopa kuusi poppoota – mukaan lukien hetken mielijohteesta myös minä, Maria ja Marianna, oman rakennelmamme kera.

Jaan tässä luukussa kuvia meidän omasta piparitaloprosessista ja tuosta kisasta, mutta sen lisäksi postauksen keskivaiheilta löytyy myös listattuna monia ideoita omaperäisiin ja erikoisiin piparkakkutaloihin. Näin tälleen pätevästi innovatiivisten tulevien arkkitehtien näkökulmasta, pilke silmäkulmassa kerrottuna, haha!

piparkakkutalokilpailu piparkakkutalokilpailu piparkakkutalokilpailu piparkakkutalokilpailu piparkakkutalokilpailu piparkakkutalokilpailu piparkakkutalokilpailuLöydä tiesi reunalla olevasta kulkuaukosta keskelle. Siellä on esim. paratiisi.piparkakkutalokilpailu

Vaihtoehtoja, miten tehdä perinteisestä piparkakkutalosta poikkeava luomus:

– Tee jotain ihan muuta kuin neliseinäinen talo. Muumitalokin on aika klisee. Tee vaikka labyrintti, väitä sitä pyramidiksi ja hämmennä muut ihmiset, mukaan lukien itsesi ja rakentajatoverisi.

– Suorat seinät ovat vanhanaikaisia, tee kaarevia pintoja! Niitä saa helposti, kun piparit laittaa heti uunista tulleina ja pehmeinä kaareville alustoille, että ne jäähtyessään kovettuvat niihin asemiinsa.

– Värjää piparkakkutalosi. Piparia ei tarvitse käräyttää uunissa, jotta sen saisi vaikkapa mustaksi: myös elintarvikeväri toimii! Vaikka vaikutelma palaneesta piparista sillä mustalla värillä vähän jääkin.

– Laita niin paljon kuorrutetta, karkkeja ja koristeita, että hammaspeikko muuttaa sinne piparkakkutaloosi asumaan.

– Lisää jotain ei-syötäviä elementtejä. Kuten liivatelevyjä ikkunoiksi tai rakenneleikkauksen tuulensuojapaperiksi. Sisään voi saada myös valoa tunkemalla sinne jouluvaloja. Kynttilätkin voivat toimia, ainakin hetken, kunhan huolehtii paloturvallisuudesta eikä välitä mahdollisesta pienestä kärystä.

– Huomioi myös talosi ympäristö. Yksinkertainenkin talo muuttuu heti mielenkiintoisemmaksi, jos se on rakennettu kukkulan päälle eikä tasaiselle maalle. Kukkulan tekee helposti esimerkiksi niin, kun laittaa tarjottimen päälle nurinpäin kulhon, ja siihen kulhon päälle suoraan uunista tulleen ison piparkakkulevyn, joka sitten kovettuu siihen kukkulamaiseen muotoonsa.

– Talosi on autio ilman asukkaita. Yksikin ukkeli riittää kertomaan rakennuksesi mittakaavan, oli se sitten kaksiulotteinen piparienkeli, nallekarkki tai croissanteista koottu KingKong-hirviö.

– Yllätä ja tee piparkakkutalosi jostain ihan muusta kuin piparista, kuten Lidlin vohvelilevystä. Varsinkin jos on kiire, tai hermot eivät kestä pitkää piparitalo-osien paisteluoperaatiota: kokonaisen vohvelikatetdraalin kokoamiseen ei kuulema mene kuin viitisen minuuttia!

Tuleeko teille mieleen muita ideoita tuon listan jatkoksi? Kannatatteko enemmän perinteistä, vai viehättävätkö myös normaalista poikkeavatkin piparitalot (kuten nuo tässä alla kuvissa näkyvät luomukset)?

piparkakkutalokilpailupiparkakkutalokilpailu
Valtaisa, pikkujoulufiiliksinen, tuomareiden tuloksia odottava yleisö.piparkakkutalokilpailu
Hulvaton ja asiantunteva (ja nälkäinen) tuomaristo.

piparkakkutalokilpailu piparkakkutalokilpailu
”Hmmmm…. tästä kulmasta avautuu mielenkiintoisia tilanäkymiä…”
piparkakkutalokilpailu
Pätevä piparitaloleikkausmalli: on kattotuolit piparminttutangoista, tuulensuojapaperit liivatelehdistä, eristeet ja tiivisteet vaahtokarkeista ja fanipaloista, sisä- ja ulkoverhoilut piparilevyistä… Jopa sähköt asennettuina.piparkakkutalokilpailu
Edessä vohvelikatetdraali ja croissantti-KingKong, takana mustaksi värjätyistä piparikolmioista koottu, painovoimaa uhmaava arkkitehtoninen taideteos.piparkakkutalokilpailuVasemmalla rakennus, jossa kaarrettuja seinämiä ja sulatettuja nallekarkkeja, oikealla Kalevan kirkko kärtsäävän kynttilän ja mustan Jethro-enkelin kera (jos oikein ymmärsin).piparkakkutalokilpailu
Iloinen ja yllättynyt voittajatiimi. ❤

Vinkki: Käytännöllisiä rakennusvinkkejä ihan sellaisten perinteisten piparitalojen onnistumiseksi löytyy muun muassa Onnellinen Oliivi -blogista.

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

4 Responses

  1. Hauskoja ideoita tylsien talojen tilalle 😀 Ja tuo teidän luomus on ihan mahtava!

  2. Tosi hieno tuo teidän labyrintti! Kyllä arkkitehtiopiskelijat osaavat 🙂

    1. Kiitos! 😀 En tiiä paljonko opiskelualalla oli osaamisen kanssa tekemistä, syötävät materiaalit on aika haastavia, mutta ainakin sitä arvas että ihan tavallisia tönöjä ei ollut tulossa! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *