Kun miettii pienen budjetin lahjaideoita kavereille, jostain syystä erilaiset mukit ovat aina olleet sen vaihtoehtolistan kärkipäässä. Ainakin itse olen tullut niin antaneeksi ja saaneeksi mukeja, varmaan enemmän kuin yhden käden sormin laskettavan määrän erilaisissa teemoissa… tai oikeastaan jostain kumman syystä lähinnä kissoja ja Kiroilevaa siiliä, haha!
Joskus ne kaupan mukit tuntuvat kuitenkin todella laimeilta ja kliseisiltä. Jos mielessä on jokin oma ja parempi idea, tai jos sellainen tulee vastaan netissä, niin oli se sitten tekstipätkä tai sateenkaaria kakkaava yksisarvinen, kannattaa tarttua siihen omaan ideaan!
Mukeja on oikeasti helppo kustomoida myös itse, eikä se edes ole kovin vaativaa.
Mikään uusi idea tämä ei ole, mutta toisaalta tätä vaihtoehtoa tulee harvemmin ajatelleeksi juuri silloin, kun se olisi ajankohtaista.
Posliinitussi on tosi kätevä väline. Sillä on kohtalaisen helppo kirjoittaa ja piirtää, ja jos jokin menee vikaan, tussin voi pestä&hinkata pois.
Kun omaan luomukseensa sitten lopulta on tyytyväinen, sen voi paistaa uunissa pesunkestäväksi.
Esimerkiksi tämän Sinellistä löytämäni Panduro-tussin ohjeissa neuvotaan antamaan kuvion kuivua ensin muutama tunti, ja sitten paistamaan uunissa 160-asteessa 90 minuuttia. Sen jälkeen kuvion pitäisi kestää pesua, jopa konepesua noin 60-asteessa – saa nähdä pitääkö paikkaansa, sitä väittämää en voinut testata, kun en omista astianpesukonetta.
(Huomioi, että tämä ”uunissa kypsentämisen” -sisältävä tuunauskeino koskee vain keraamisia mukeja ja laseja.)
Tuo tekstipätkä tuli vastaan pinterestissä. Nappasin sen tuohon joululahjaksi ajattelemaani mukiin, kun näin niin sieluni silmin, miten hyvin tuo muki istuisi jonkun kaverin kourassa jollain bileillan jälkeisellä kohmeisella aamuluennolla, haha!
Kuvissa näkyy myös tuo toinen vanha muki, jonka kokeilin tuunata liitutaulumaalilla.
Siinä maalipurkissa lukee ”myrkytön”, ja oli se sitten totta tai ei, niin koska maaliraja meni noin lähelle sitä reunaa jolle huulet asetetaan, en anna tätä kellekään vaan pidän ihan itselläni. Että jos siitä sitten jotain irtoaakin, niin jää ihan omaksi ongelmakseni.
Tämän maalin lämpökestosta en tiedä, mutta käsinpesua sen luulisi kestävän. Hauska siitä kuitenkin tuli, joskin jos tätä joskus kokeilen uudestaan, valitsen ihan yksivärisen mukin, johon maalaaen vain kapeamman alueen, jonka reunat voi rajata tarkasti maalarinteipin avulla.
Myös graafiset kuviot ovat niin lähellä sydäntä, että sellaisia voisin tehdä muutaman toisiinsa mätsäävän mukin itselleni, että niitä olisi sitten kivasti, jos joskus vaikka tulisi vieraita kylään teekupposen ääreen vaihtamaan kuulumisia. Ja sitten joku grumpy cat -tyylisellä piirroksella kuvioitu kahvikuppi voisi olla oiva lahja vaikka poikaystävälle. 😀
Miten te tuunaisitte kuppinne?
14 Responses
Jotkut tussit ovat kestäneet hyvin konepesun, testattu on! 🙂 Sen sijaan kynnellä raaputtamista ei välttämättä. 😀
En voi olla katsomatta tuolla takana lymyilevää blurraantunutta kissamukia…!
Hyvä tietää! 😀 Haha!
Oi, onpas hauska idea! Täytyyki kokeilla, kun joskus sattuu olemaan aikaa! 🙂
Kannattaa! 🙂
Anteeks nyt, mutta miten sulla voi olla jo toinen DIY -juttu täällä tismalleen sama kun mulla? Noi jouluvalotkin jo hämmensi, ja nyt suorastaan ihmetyttää 😀
http://tuikkeita.blogspot.fi/2014/11/lets-talk-about-x-mas.html
Noh, mä en ole ehtinyt sun blogiin tutustua enkä ole tarkoituksella matkinut yhtään ketään, joten tää on kyllä vaan sattumaa. 🙂 Eihän nuo kummatkaan mitään ihan uniikkeja ideoita ole, enkä niitä omiksi ideoikseni väitäkään, välitän vaan omalla tyylilläni eteenpäin. Muun muassa nää kaks ideaa oon bongannu syksyn varrella pinterestistä, laittanu muistiin ja toteuttanut sitten tätä varten. 🙂 Nää tän ekan viikon luukut oon saanut valmiiksi marraskuun aikana ja sitten ajastanut julkaistaviksi, muut luukut ovat vielä aikalailla työnalla.
Kävin nyt kurkkaamassa, oot kyllä tehnyt tosi söpöt mukit! Ja vitsit kuinka sun nimi sopii jotenkin tosi hyvin joulunaikaan. 😀
Haha, aika hyvin ollaan bongailtu samat ideat sieltä! Mäkin oon tosiaan pinterestin suurkuluttaja, ootan innolla ilmestyykö tänne muitakin sieltä bongaamiani juttuja. 😀 Noi hamahelmihiutaleet on muuten aika mageet ja yllättävän sirot!
Ja totta, onhan mun nimi aika jouluinen kun alkaa ajattelemaan 😀 mulle tulee siitä mieleen aina tähtitaivas.
Jep! Heh, toivottavasti oon löytäny ees jotain joka vois tulla sullekin uutena. 🙂 Onneksi on noita muitakin postausaiheita kuin DIY-juttuja, vaikka tähän alkuun on ollut lähinnä askarteluteemaista. 🙂
Joo, tuikkivat tähdet ja tunnelmalliset tuikku-kynttilät! 😀
Vähänkö hauskat mukit, varsinki toi liitutaulu! 🙂 Nää kaikki luukut on ollu ihan mahtavia! 😀
Kiitti, kiva kuulla että tykkäät! 😀
oon jokasessa myöhässä, mut toi "there's a change that this is vodka" on kyl niin teekkarijoululahja! 😀
ona
No nii-i! 😀
Noipa onki hauskoja mukeja- ja kiva erilainen idea. Mutta mää olin nyt laiska ja tilasin muki omalla kuvalla 😀
Haha, kiva! :–D