DIY – Hamahelmistä lumihiutaleita

diy-hamahelmi-lumihiutaleet

Viime vuonna näytin miten voi tehdä paperisia 3D-lumihiutaleita, ja tänä vuonna onkin sitten jotain ihan muuta.

Materiaalina mulla oli valkoisia ja läpinäkyviä hamahelmiä, ja se oli kyllä melkein niin kuin paluu lapsuuteen, kun niillä rupesi leikkimään! Kumman vaikea näitä oli löytää mistään, silloin mun nuoruudessa (toi kohta luetaan semmosella narisevalla äänellä) niitä tuntui olevan myynnissä vähän joka paikassa.

Tosin taisivatkin olla silloin paljon suurempi hitti kuin nykyään. Mäkin tein tämmösistä skidinä paaaljon kaikenlaisia värikkäitä joulukuusen koristeita sun muita, ihan vanhempien kyllästymiseen asti. Onneksi kuitenkin siitä jostain Koskikeskuksen alakerrassa sijainneesta askartelukaupasta näitä löytyi, joten pääsin hamstrasin niitä muutaman pussin.

Parhaiten lumihiutaleiden tekoon sopisi kuusikulmainen hamahelmialusta.

Mutta koska sellaista ei löytynyt, kuusisakarainen tähti sai ajaa sen aseman, vaikka sillä olikin haastavampaa tehdä noita suurempia hiutaleita. Noiden sakaroiden muotojen kanssa saa kyllä käyttää mielikuvistusta!

hamahelmi-lumihiutale hamahelmi-lumihiutale hamahelmi-lumihiutale

Jos joku ei olekaan kokenut hamahelmien täyteistä lapsuutta eikä tiedä, miten hamahelmet toimivat, niin tässä pikakelaus:

  • Helmet asetellaan alustalle, ja sen jälkeen sulatetaan toisiinsa kiinni silitysraudan avulla.
  • Hamahelmien silitys kannattaa suorittaa leivinpaperin läpi, ettei muovi sula kiinni rautaan.
  • Sopivan silitysajan huomaa itse kokeilemalla: sen verran on sopivasti, että helmet tarttuvan hyvin kiinni toisiinsa. Liian pitkään helmiä ei kannata sulattaa, koska lopulta sulaa myös se helmien alusta.
  • Lumihiutaleissa on aika heikkoja rakenteita, kun on moni haperoja sakaroita, joten hiutaleet kannattaa sulattaa kummaltakin puolelta: Kun toinen puoli on sulatettu, sen annetaan jäähtyä&jähmettyä hiukan (ettet polttaisi sormiasi kuten minä), sen jälkeen se irroitetaan alustasta ja silitetään toiste päin niin, että on sitä leivinpaperia sekä hiutaleen alla että päällä.

hamahelmi-lumihiutale hamahelmi-lumihiutale

Solmin hiutaleet toisiinsa valkoisella ompelulangalla (jos haluaa langasta mahdollisimman näkymättömän, myös siima käy), ja kiinnitin parvekkeen oven yläreunaan roikkumaan. Näillä voi kuitenkin koristella muutakin kuin ikkunoita: ne sopivat hyvin myös yksitellen joulukuusenkoristeiksi tai ryhmänä vaikkapa ovikranssiksi, esimerkiksi jonkinlaiseen ympyräkehikkoon kiinnitettynä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

10 Responses

  1. oijoih, ihania! mä oon viime aikoina innostunut hamiksista uudestaan, kunnon flasbackit kyllä lapsuudesta:D ja tosiaan hämmennyin kun ei löytynyt suomalaisesta, ja prismassakin oli vaan muutamaa eri vaihtoehtoa. mutta sinellistä ostin omani, täytyykin näitä kokeilla kyllä heti tänään!

    1. Kiitti Janina! <3 Haha! Joo joutu kyllä aika monta kiveä kääntämään ennenku näitä löyty, mullakin tärppäs just sinellissä! 😀

  2. hitsi, ompa kivoja 😀 mä voisin askarrella näitä ikkunoihini kanssa.

  3. Kauniita! Ja kuvat on tosi hienoja, tekee itselläkin mieli heti tehdä itsellekin muutamat hiutaleet 🙂
    Pitää varmaan lähteä heti alkuviikosta metsästämään tarvikkeita!

    1. Kiitos! Mäki tykkään että näillä saa ihanan neutraalin jouluisen yksityiskohdan sisustukseen! 🙂

  4. Tampereella muuten löysin hamahelmiä myös Br-lelukaupasta Koskikeskuksesta, että vastaisuuden varalle tiedät sieltäkin löytyvän 🙂

    1. Okei, hyvä tietää! 🙂 Ja pakko korjata tuota aiempaa mitä sanoin, ei se ookaan Sinelli se joka siellä Koskarin alakerrassa on, vaan Sinooperi… miksi niillä pitää olla noin samanlaiset nimet, väkisinkin menee sekaisin! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *