Viime vuoden joulukalenterissa oli heti alussa ohje havuiseen ovikranssilla, josta ei kuitenkaan ihan ollut säilymään toiseen jouluun asti. Se sai varistella neulasiaan pitkälle kevääseen, kunnes päivitin sen toiseen. Nyt oli viimein aika päivittää se keväinen ovikranssi jouluisempaan teemaan.
Kuinka moni muistaa sen mun vessapaperirullien hylsyistä tekemän seinäkoristeen viime kesältä?
Tämän luukun tuotos on hyvin samankaltainen sen kanssa. Mutta siinä missä edellinen teos pyrki olemaan abstrakti ja esittämättä mitään, tämä ovikranssi yrittää väreillään ja muodollaan muistuttaa joulutähteä – sitä kukkaa siis.
Niille, jotka ovat lukeneet sen viime kesäisen postauksen, nää työvaiheet ovat varmaankin tutut. Leikkasin hylsyt, mallailin mieleiseni kuvion, maalasin ne ulkoa ja sisältä akryyliväreillä, annoin kuivua rauhassa ja liimasin sitten paikoilleen, hiuspinnejä apuna käyttäen.
Sekoitin tuohon kirkkaaseen tuubivihreään hiukan ultramariinia, että sain siitä hiukan syvemmän sävyistä.
Kukkien ”heteiksi” liimasin joitain tuollaisia pinkkejä palleropäisiä taipuvia tikkuja, joita löysin mun askartelutarvikevarastojen syövereistä. Ei mitään käryä, mistä nuo ovat peräisin ja milloin ne ovat mulle päätyneet, mutta taitoin ne kahtia, kungin tuonne keskelle ja maalasin hiukan valkoisella. Ne tekivätkin lopputuloksesta aikalailla entistä raikkaamman.
Valon määrä oli aika onneton, kun yritin tuota iltahämärässä kuvata enkä halunnut napsaista päälle sitä kellertävää käytävävaloa. Kranssi roikkuu ovessa naulan varassa, ja koska se on hiukan irti ovesta, sen taakse maalautuu valon määrästä ja suunnasta riippuen aika mielenkiintoisia varjoja. 🙂
Onko teillä jouluisia kransseja ovissa roikkumassa?
– – –
5. LUUKUN ARVONNAN VOITTAJAT
Tanna Design korujen arvonnassa arpa osui seuraavien henkilöiden kohdalle: luonnon lapsi, anskuujou, lotta ja jen. Onnea voittajille! Heitän teitä sähköpostilla, toivottavasti vastaatte nopeasti että saan paketit pian postiin!
Kiitos kaikille osallistuneille! Te joita onni ei – ainakaan vielä – potkaissut, muistakaa tuo facebookin puolella käytävä arvonta! Siellä on jaossa vielä enemmän palkintoja kuin mitä tässä arvonnassa oli, ja voittotodennäköisyydet muutenkin paremmat, kun osallistujia on vähemmän kuin tässä arvonnassa oli… ainakin vielä!
(Suoritin arvonnan random.org -generaattorilla.)
4 Responses
Oi miten kaunis tuo tekemäsi kranssi! Voisi itsekin lähteä kokeilemaan moista.
Ja ihanaa, että arpaonni sattui minua suosimaan. Kiitos vielä 🙂
Kiitos! 🙂 Ja ole hyvä vain, onnittelut!
Voi vitsit, että on veikeä! Ja tämä joulukalenteri on kyllä ihan huippu, tosi kivoja ideoita, joista pari varmaankin lähtee toteukseen! 🙂
Ja olipa kyllä iloinen yllätys tuo arpaonnen sattuminen omalla kohdalle!
Heh, kiitos! Kiva kuulla! 🙂 Uskon, arvonnat on ihania – varsinki sillon kun voi arpoa enemmän kuin yhden palkinnon!