Muistatteko, kun viime vuonna tein kepeistä sellaisen vaihtoehtoisen joulukuusen, joka ei pahemmin neliöitä vienyt?
Tänä vuonna mun oli tarkoitus ripustaa se tänne omaan kotiin, mutta ensinnäkään en ole vielä löytänyt sitä enkä siihen liittämiäni jouluvaloja mistään (salee joku tonttu nyysiny sen) ja toisekseen mulla ei ole täällä mitään paikkaa, mihin voisin ripustaa sen roikkumaan. Paitsi ehkä parvekkeelle.
Mutta nyt sitten piti keksiä jokin toisenlainen, kohtuullisen helppotekoinen joulukuusiversio, joka ei veisi yhtään lattia- tai pöytätilaa. Sitä kun ei vaan yksinkertaisesti ole yhtään ylimääräistä.
Pinterestissä tuli vastaan idea, jossa joulukuusi oli kuvana julisteessa, ja sen julisteen päälle oli ripustettu koristeita. Siinä versiossa se kuusi oli vaaleanharmaa ja julistepohja valkoinen, ja kokonaisuus itsessään oli kiinnitetty tummalla seinälle. Mun kotona se sama ei olisi yhtä nätisti toiminut, kun seinät ovat sellaisia kellertävän valkoisia… Olisin halunnut toteuttaa tämän julistekuusen valkoisella maalilla ihan mustalle pohjalle, mutta en löytänyt tähän hätään riittävän isoa mustaa paperia, joten tyydyin toiseksi parhaimpaan vaihtoehtoon.
Tämän julistekuusen tarvittiin
- julisteelle paperia pohjaksi (mä käytin ruskeaa lahjapaperia)
- akryylimaaleja
- värillisiä kartonkipapereita
- narua
- paria eri teippiä: vähintäänkin huomaamattomaksi vaihtoehdoksi läpinäkyvää teippiä, ja halutessaan huomattavaksi jotain muuta.
Työvaiheet itsessään olivat niin simppelit, että jätin ne suosiolla kuvaamatta.
Ensin hahmottelin kuusen rangan lyijykynällä, maalasin koko kuusen tummalla vihreällä, ja sen kuivuttua siihen päälle valkoisella niin, että se vihreä sai hiukan jäädä vilkkumaan sieltä alta.
Sitten leikkelin eri värisistä papereista tähtiä. Joo, viisisakaraisten tähtien teko ei kyllä edelleenkään ole yhtään sen helpompaa, kuin silloin pikkuskidinä. Mutta suurin piirtein sopivia noista tuli, plus pari palloa sekaan, ettei olisi liian monotonista. Mun mielestä tähän tarkoitukseen sopii nuo tuollaiset selkeät symbolit kuten tähdet, vaikka muutoin niitä sisustuksessa karsastakin.
Teippasin tähdet ja pallot kiinni tummansiniseen paperinaruun, joka sattui olemaan tähän tarkoitukseen paras vaihtoehto, mitä mun varastoista löytyi. Joidenkin teippausten halusin näkyvän ja olevan osa kokonaisuutta, joten julisteen teippauksessa käytin mustaa teippiä (lue: mustaksi tussattua maalarinteippiä…) ja paperinarun päihin ja taitoskohtiin punaista kuusikuvioista teippiä (jota löytyi semiedullisesti Tigerista).
Eipä tuohon paljoa lahjoja alle kasaa, kun kerran oveen mokoman kiinnitin, mutta ompahan nyt tässäkin kämpässä edes jonkinlainen joulukuusi.
Millaiset kuusitsydeemit teiltä löytyy?
Kyllä mä varmaankin pidän siitä keppikuusesta enemmän, onhan siinä paljon enemmän nähtävää. Toivottavasti ei ole lopullisesti hukkunut… Tässä on vähän vaikea väriyhdistelmä tuo kuusen kirkas valkoinen, paperin hiukan liian vaalea ruskea ja seinän(/liukuoven) kellertävään taittava valkoinen. Ei oikein voi estää sitä, etteikö tausta olisi näissä luonnonvalottomissa kuvissa aika oranssihtava.
Olisin myös voinut tulostaa jonkin tuollaisen kuusikuvan, mutta tää idea tuli vastaan vähän liian myöhään, ettei sitä enää ehdi tehdä. Ehkäpä ensi vuonna sitten, tämä joulu mennään nyt tämän kera.
2 Responses
Toi on niin upea! Jos saisin aikaseks mun olohuoneen seinältä repiä alas edellisen asukkaan jäljiltä olevat palapelipeilin niin voisin sen tilalle tehdä tommosen joulukuusen. Tai sitten ton sun viime vuotisen keppikuusen seinälle 🙂 Sulta saa kyllä niin paljon hyviä ideoita että oikeesti rupeen miettii helmikuussa seuraavaa joulua :—DD melkein noloa
Voi kiitos! Heheh hyvä vaan olla ideoita valmiina takataskussa tarpeen varalta. 😀