Plussapalloista ninjoihin, tiedemiehistä Matteihin – FuksiWundeRunde

fuksiwunderunde fuksiwunderunde fuksiwunderunde fuksiwunderundefuksiwunderunde fuksiwunderunde fuksiwunderunde fuksiwunderunde fuksiwunderunde fuksiwunderunde fuksiwunderunde fuksiwunderunde fuksiwunderunde fuksiwunderunde fuksiwunderunde

Kuvia FuksiWundeRundelta parin viikon takaa. Oli kylmä, oli kaunis sää, oli valtava määrä fukseja pienryhmissä hauskoissa asuissaan, ja minä, joka pääsin testaamaan kameraani ihan uusissa tilanteissa, kun kuvasin formularastissa kisailevia fukseja – ja toki joitain sekaan tunkeneita arkkareita supersankariviitoissaan sun muissa, haha.

Ihmisiä on niin vänkä kuvata, varsinkin kun asustuksessa on jotain twistiä, voi kumpa tämmöstä kuvattavaa olis useamminkin. Räpsin lähes tuhat kuvaa, mutta nipotarkka seulani valikoi julkaisukelpoisiksi vain vajaan viidesosan, joista sitten yritin napsia laadukkaan mutta monipuolisen yleiskuvan antavan katsauksen tänne. Lähestulkoon liian vaikeaa tiivistää sitä tunnelmaa ja pukuvalikoimaan tähän. Samalla sai muistella oman fuksivuotensa FWR:a, josta tuntuu kyllä olevan jo muutama ikuisuus aikaa, vaikka aika muutoin onkin juossut siivillä.

Tähän väliin ei oikeastaan ole muuta höpöteltävää. Toivottavasti ne näistä vastuulliset saisivat jo kohta kaikki tapahtuman kuvat jakoon, että ne tapahtuman päähenkilöt eli kaikki fuksitkin pääsisivät näkemään näitä. Vähän urpo fiilis, kun ite käytin näiden muokkaamiseen heti tapahtumasta seuraavat kaksi pitkää yötä (tosin kukaan ei kyllä käskenyt mua valvomaan näiden parissa…), mutta sitten niiden julkaisemista saa odottaa viikkotolkulla. Ärrinmurrin, mutta minkäs teet. Ehkä oon vaan vähän malttamaton, kun oon niin ihastunut omiin kuviini, että haluaisin muidenkin jo pääsevän katselemaan niitä ja löytämään itsensä mielenkiintoisista tilannekuvista.

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *