Lauantaina oli kolmas Indiedaysin bloggaajapäivä johon oon osallistunut, ja tässä vaiheessa on hauska miettiä, kuinka erilaisia kaikki nämä tapahtumat ovat keskenään olleet. Viime syksystä jäi erityisesti mieleen keskeisellä paikalla ollut esiintymislava, giftbagit ja se jännitys kun pääsi ensimmäistä kertaa näkemään livenä niin monia seuraamiaan bloggaajia. Tämän vuoden keväästä sen sijaan se orpo olo, kun kaveri joutuikin viime tipassa perumaan tulonsa, mutta mielenkiintoinen ja suurempi määrä mahdollisuuksia osallistua erilaisiin yhteistyöjuttuihin ja -kilpailuihin.
Tänä syksynä paikka oli sama kuin keväällä, vaikka tapahtumasisältö olikin uusi. Oli ihan mukavasti nähtävää, mutta sen sijaan aika vähän mitään tehtävää. Tällaiselle kilpailuintoilija- & osallistujaihmiselle se oli siis pieni pettymys, vaikka mulla olikin Janinan kanssa hurjan mukava päivä, ja mä ainakin nautin olostani myös siellä illan gaalassa, jonne päästiin ensimmäistä kertaa osallistumaan. Sieltä mulla ei ole kuvasaldoa: oli mukava kerrankin antaa kameran vain olla, varsinkin kun oli koko kuluneen viikon kulkenut se kaulassaan paikasta toiseen. Tässä kuitenkin paloja sieltä päivätapahtuman puolelta.
Noi tekstuurit oli tosi kiehtovia.
Nää oli kyllä ihan mun makuun. Noiden korvisten muoto ja pintakäsittely, ja sitten toi silmämunakaulakoru… siis voi kuolanoro sentään. Ihania.
Pidän ideasta laserleikata kuvioita nahkaan, mutta tuo sydänkuvio on mun makuun liian selkeä, ehkä jopa vähän imelä. Jos noista rei’ityksistä ei muodostuisi mitään noin selkeästi tunnistettavia kuvioita, niin olisin varmaan aika myyty.
Oon syönyt macaronseja vasta ihan pari kertaa, enkä oo oikein hiffannut niiden hypetystä, mutta nää oli kyllä kieltämättä tosi herkullisia.
Hobbyhallin sisustuspiste.
Drinkkibaaripiste.
Mä koin päivätapahtuman hauskimmiksi paloiksi Hobbyhallin jouluinen sisustus/somistus -pisteen (josta luultavasti kirjoitan myöhemmin lisää) sekä DeKuyperin drinkkibaarin, jossa sai joko tilata tai tehdä itse oman juomansa baarimikon näyttäessä mallia. Mä olin päivällä autolla liikenteessä, mutta onneksi sieltä sai myös löytyi myös alkoholitonta versiota, että ei ihan tarttennut olla ilman – ne juomat kun näyttivätkin niin näteiltä kirkkaine väreineen.
Illalla parasta oli alkoholitarjoilu kun siellä pääsi niin rennosti juttusille muiden bloggaajien kanssa – päivätapahtumassa kun oli vielä se oma pieni jännityksensä, joka sitten illalla aikalailla haihtui. Ilmapiiri oli mukava, kiitos vain kaikille jotka mun kanssa jaksoivat jutella (jos joku heistä eksyisikin tänne tätä lukemaan)!
Jos tunnistatte joskus kaupungilla tai jossain jonkun bloggaajan, jonka blogia innoissanne luette, uskaltaisitteko mennä juttelemaan? Koska rehellisesti sanottuna mä en tiedä uskaltaisinko, kun kerran ihan tommosissa tapahtumissakin jännittää jo siinä määrin. Vähän silleen fanityttömäisesti, haha.
2 Responses
Oon miettiny ihan samaa että uskaltaisinko. Etenki nyt ku asun täällä missä noita bloggaajia saattaa tullakin vastaan, kaustisella kaikki jotka piti blogia oli jo muutenki mun tuttuja 😀 En tohtis varmaan morjenstaa edes sua, vaan kuikuilisin just sillä fanityttötyylillä jostain kauempaa ja pihisisin kavereille et toi on se Helmi jonka blogia luen!
Haha! 😀 Mullakaan ei ole montaa kaveri tai tuttua jotka kirjoittaisivat blogia, jonka takia se ei oo ihan niin "normi" että jokaisella olis blogi tms, tai siis semmonen blogi jota mä lukisin, niin aika helposti sitten niihin tykkäämiään bloggaajia kohtaan syntyy semmonen fiilis että tuntis toisen, vaikka kyse onkin oikeasti etäisestä fanisuhteesta (ja mä en oo koskaan fanittanut esim. mitään näyttelijöitä tai artisteja, joten tää on aika jännää). 😀