Kelpais mullekin

Pyörähdettiin perjantaina illalla Onan kanssa Habitare-messuilla, kun opiskelijahinnalla sisäänpääsy maksoi sinä päivänä vain kuutisen euroa. Mulla katse kiinnittyi kummasti enimmäkseen sohvapöytiin, kun semmoinen omasta luukusta edelleen uupuu. Onakin on vastikää muuttanut omilleen ja päästiin siinä sitten kummatkin ahmimaan oikeen antaumuksella päämme täyteen ideoita – tai sitten epätoivoa, sen kulkuketju meni yleensä näin: *bongaa joku unelmakaluste* ”Aaaa toi on ihana mun on pakko saada toi..!!” *tsekkaa hintalappu ja havaitse luvun täsmäävän vähintään 3-5 kuukauden palkkaasi* ”…no voi -kele-tana-ttu.”

Kuvat sen sijaan kertovat paremmin, millaiset asiat mun silmää tällä hetkellä miellyttävät (ainakin noista mitä siellä nyt näytillä oli) ja mitkä kalusteet sieltä messuilta olisin voinut kiikuttaa kotiini, jos pankkitilin saldon perässä olisi pari nollaa enemmän. Tällä kertaa piti palata kotiin huokaillen kyllä mekin sitten joskus, mutta ei se sitä iloa ja innostusta poistanut, jonka ihan vain katselemisestakin sai irti.

Tammi on ehkä ihanin puu ikinä.

Tämmösen avulla vois ehkä omatkin yrtit pysyä hengissä enemmän kuin kaks päivää…

Löytääkö kukaan muu näistä mitään sellaista, jonka voisi kuvitella sopivan omaan kotiinsa?

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

13 Responses

  1. no ainaki toi viimesen kuvan ovimatto! 😀 olis ihan meille tehty, mistähä tommosen sais?

    1. Voi kumpa tietäisin! Tossa hintalapussa lukee "Day Habitare ovimatto 15€", mutta sen paremmin en syventynyt merkkiin tai muuhun, vaikka kiinnitinkin huomiota että ompa söpö. :'<

    2. kannattaa tsekkailla emp.fi, siellä vois olla 🙂 ainaki muita tommosia hauskoja ovimattoja löytys, luulis että ois joku vastaava 🙂

    3. Jooo taitaa olla tuo Day! Heillä ei ilmeisesti verkkokauppaa ole mutta itse liike löytyy Helsingistä Bulevardilta. Ihanaa kun helpitte! 🙂

  2. Hnngh, sisustushimo iskee huonoon aikaan, siellä pankkitilillä kun olisi edes jotain sen nollan kaverina, ois kiva 😀

    Habitare on kyllä jees. Ainoa huono puoli vaan, ett siellä on liikaa kaikkea ihanaa ja liian vähän kukkarolle sopivaa. Muistan ku pienempänä vaan kiertelin siellä ympäriinsä, ku vanhemmat oli työnsä puolesta siellä esittelemässä tuotteitaan. Sieltä mun sisustusinto taitaa olla alunperin lähtösinkin. Oh, joskus ois ihanaa kyllä käydä uudestaan.

    Uh, noi kuvat on kyllä ihania. Rakastan ihan järjettömästi ekan kuvan sohvapöydän tyylisiä elementtejä sisustuksessa, joten varmaan uskot ett myös neljännen kuvan.. seinäsomiste viehättää. Se on sellanen ett tekis mieli repiä näytöstä ulos ja pistää seinälle eteiseen, aivan ihana. ;___; Noi valaisimet muissakin kuvissa on kyllä aivan ihania, etenki noi kupariset (?) kattolamput. Oih, I could use one.

    P.S. Et sattunu kattomaan kasvilamppujen hintaa? Mietin kuinka paljon poikkeaa normaalista noi, ne on söpöt. Onnistuin tietämättömyydessäni saamaan käsiini Melocactuksen, se kuolee talvella jollen löydä sille kasvilamppua D:

    1. Heh, mua viehättää noi ihan samalla tavalla. 😀 Tekis mieli pistää koko kämppä ihan uusiks täysin uudella tyylillä, ja yritän täs nyt hillitä itteäni etten hommais tommosta lautahommelikasaa sohvapöydäksi… ainakaan vielä. Ehkä joskus jos päädyn asumaan jonnekin tyylikkääseen ullakkohuoneistoon tai muussa siistiin mestaan, jonne tommonen tyyli sopis… eli johonkin muuhun kuin tämmöseen muoviviboja aiheuttavaan opiskelijaluukkuun. 😀 Ja kupari on kyllä jotain niin kaunista, se menee aika yksyhteen mun ruskean sävyihin kohdistuvien mieltymysten kanssa. <3

      En siellä paikan päällä katsonut hintaa, mutta niitä kasvilamppuja oli kahdenlaisia: noita Herbie Indoor Garden -nimisiä, mitä mulla tuossa kuvassa on, ja sitten sellasta toista mallia nimeltänsä Genie Kitchen Garden. Niiden hinnat on ilmeisesti kummatkin jossain satasen paikkeilla, eli ei oo mitään edullista lystiä. D: Tässä kumminki linkit niihin: http://tregren.com/fi/products/herbie/ ja http://tregren.com/fi/products/genie/

    2. Oih, kiitokset linkeistä! Btw muuten, kannattaa tutkailla vanhoja lavoja, koska niiltä löytyy joskus noita alustoja ihan hyvässäkin kunnossa, niitä voi sitten itse käsitellä ja maalata haluamakseen > serkkuni sohvapöytä syntyi juuri tällä tavalla. Kierrätys kunniaan, eiku? 😛

      Ja nyt lähtee taas tää "millaisessa kämpässä haluaisin asua".. Pitäsköhän kaivaa Sims3 esiin ja lähteä vähän suunnittelemaan. 😀 Joku ullakkohuoneisto ois ihan mahtava, itseäni viehättää kans turhan paljon sellaset pienet ja kotoisat maalaistalot.. Mutt kaupunki on ympäristönä oma viehätyksensä. Kaveri muutti just kämppään jota saa rempata mielensä mukaan, se sisäinen, vaiennettu kateuden ääni siinä vaiheessa.. O.o

    3. Ole hyvä vain! Jep kierrätys kunniaan, ne alustat ovat vain usein kovin leveitä, jonka takia en tiedä, mahtuisivatko edes tähän kämppään sohvapöydän ominaisuudessa… Pitää miettiä. 😀

      Voi kuule arvaa, kuinka paljon oon manannut sitä, ettei tässä airbookissa ole levyasemaa mihin voisin sen pelilevyni tunkea… Tekis niiin kovasti mieli pelata Simsiä ja saada paremmin kokonaiskuvaa siitä mitä tältä kämpältään oikeen haluaa. D: Ja kyllä kuulostaapa hyvältä tuo kaverisi kämppä, aika unelma!

  3. Kuvissa on ihana tunnelma! Pienimuotoinen sisustusvimma sai nyt tästä alkunsa.. En tiiä, pitäiskö kiittää vai pahastua (erittäin rajallisen budjetin takia lähinnä) 😀 Pahinta olis ollu ehkä se, että olisin itse henkilökohtaisesti eksynyt tonne messuille. Tällä kertaa jätin välistä. Kelpais kyllä mullekkin… Kiitos inspiraatioista!! (:

    1. Haha kiitos ja ole hyvä vain! Ihana jos näistä irtosi inspistä! 🙂

  4. Niin upeita kuvia sulla täällä, pakko kysyä mitä muokkausohjelmaa käytät? Ja ihan huippu diy juttujakin sulla mitä vähän selailin, pakko kyllä jäädä lukijaksi! :–)

    1. Käytän lähinnä Photoshop Lightroomia, plus vesileimojen lisäämiseen Photoshop Elementsiä. Kiitos, ihana kuulla! :>

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *