Mä oon nyt ihan työviikkojen syövereissä, mutta alkuviikosta ehdin viettämään pari päivää Espoossa kavereiden kanssa. Ne pienet hetket lienevät tän lomattoman kesän kohokohtia, joten niitä on mukava kerrata täälläkin edes pikkuisen. Säätiedoituksiin ei kannata luottaa – meidän piti aluksi mennä lintsille ja vaikkapa poimimaan mansikoita, mutta sateisten ennusteiden takia se lintsi muuttui leffaillaksi ja mansikoiden poiminta yökyläilyksi. Eikä sitten lopuksi satanutkaan yhtään!
Mutta se meidän katsoma hömppäleffa Naapurit oli hauska, ja yökyläily Onan uudessa kodissa täydellinen tilaisuus viettää viimein kunnolla aikaa parhaan ystävän kanssa, kun nekin tapaamiset ovat olleet aika harvassa tässä kuluneen vuoden aikana. Mutta onneksi kyse on sellaiseta ystävästä, jonka kanssa oleminen ja juttelu on täydellisen luontevaa siitäkin huolimatta, vaikka olisi kulunut paljonkin aikaa siitä edellisestä tapaamisesta, tai ihan vain viimeisimmästä keskustelustakin.
Jos mietin nyt näitä kuluneita paria viikkoa, mitä Roope on ehtinyt olla intissä, niin perjantaina oli ensimmäinen hetki, kun oikeasti tunsin ikävää. He pääsivät sieltä lomille viikonlopuksi ja Roopen piti mennä Espooseen hoitamaan asioita, ja kun mä oon töiden vuoksi jumissa Tampereella, niin tällä lomalla ei keretä tavata. Silloin kun Roope on kiinni palveluksessa, ikävä on helpompi sysätä syrjään ajattelemalla ”ei mahda mitään koska intti”. Mutta nyt kun kyseessä olivat ekat pari lomapäivää ja ne pitää viettää eri paikkakunnilla, niin se järkevästi suhtautuva asenne vääntyi väkisinkin semmoseksi ”no perhana olisit ny vaa kumminki tullu tänne” -ketutukseksi, jolloin jokainen viaton ohitse kulkeva, toisilleen hellyyttä osoittava pariskuntakin ärsyttää, ainakin hetken ajan. Ymmärrätte kai mitä tarkoitan?
Oon muuten vähän kade kaikille, joilla on aikaa lomailla ja nauttia kesästä, tehdä asioita ja olla ihmisten kanssa. Mä kaveeraan vaan jäätelöiden kanssa, eikä niidenkään koostumus aina suostu tottelemaan.
Se siitä L´Oréal Parisin yhteistyöpostauksesta luvattu tuotepaketti saapui torstaina aamulla suoraan kotiovelle, viimein. Olin ihan töttöröö, kun havahduin syvästä unesta ovikellon soittoon ja hoipertelin avaamaan ovea osupuilleen vailla rihman kiertämää päällä (sentään tajusin vetää jonkun hupparin päälle siinä ennen oven avaamista). Sen paketin ripsaria mä odotin eniten – koska tiesin sen tulevan, en halunnut turhaan ostaa uutta. Ja siinäpä sitten kituutin tän puolentoista kuukauden odotusajan sellaisella ihan kuivalla, varisevalla ripsarilla. Oli aika hermoja raastavaa. Viime viikonloppuna oli ihanaa, kun sai pari kertaa lainata äidin ripsaria. Tuntui kuin olisi viimein saanut silmät päähän.
Mutta onneksi tuo uusi ripsari vaikutti ihan hyvältä. Ei ihan niin hyvältä kuin se mun suosima Lancôme, mutta melkein mikä vaan käy hyvästä sen vanhan korpun jälkeen. Koska mä oon tältä erää vaalentanut hiuksia jo ihan tarpeeksi, annoin äidin varata tuon vaalennusvoiteen itselleen. Sen sijaan tuosta sinisestä luomivärikynästä en tiedä, mitä sen kanssa tekisi. Tuo on vähän liian vaikea väri mulle, joka en oikein osaa meikata muuta kuin ihan vain luonnollista perusjuttuja.
Ajattelin muuten, että voisin tuonne blogin facebook-sivulle välillä linkittää lukemiani postauksia ja artikkeleita, joista oon ite pitänyt ja jotka nään semmosina, että voisi muitakin kuin vain mua kiinnostaa. Samalla saisi sinne facebook-sivulle vähän muutakin, kuin vain omien postausten linkkejä ja satunnaisia kuvia. Vai oonko mä ainoa, jonka mielestä tää on hyvä idea? Seuraatteko ylipäätänsä tätä tai muita blogeja facebookissa?
2 Responses
Lomaton kesä kuulostaa harvinaisen tutulta ja harvinaisen kuvaavalta. Toisaalta tää kesä ei oo kyllä edes tuntunut kesältä, että eipä sillä. Lomattomat kuukaudet ehkä enemmänkin, kun se kesä nyt vipeltää ohi aika vauhtia.
Mutt toi idea kuulostaa hyvälle, ainakin omiin korviin. Itse en tosin seuraa facessa kuin sun blogia ja Chocochiliä, jos nyt blogimaailmasta puhutaan, ja useammin päivittely siellä ois jees. Ei siis, että päivittäisit liian harvoin, vaan useampi ei haittaisi. 😀
Ja voisko tosta luomivärikynästä järjestää arvonnan? Voihan siihen toki muutakin laittaa, en tiedä onko yhteistyön kautta saatuja tavaroita mahdollista arpoa eteenpäin? 😀 Täällä ainakin yksi arvontaan innokkaasti osallistuva, koska mun sininen vastaava alkaa vedellä jo viimeisiään. O.o
Jep, kesä tuntuu katoavan sormien välistä. Mä tunnen sen fiiliksen miten rakastan kesää, aina kun kävelen aamupäivän auringossa autolle ja kevyt tuuli puhaltaa ettei oo tappokuuma. Sitten meen töihin ja se fiilis katoaa, enkä löydä sitä enää töiden jälkeenkään, kun oon vaan niin väsynyt tekemään mitään tai menemään minnekään… Koulukaverit jakaa whatsupin ryhmäkeskustelussa toinen toistaan ihanampia kesäkuvia mökkeilystä ja festareista ja kaiken näköisestä mitä ne on tehny, ja mä kattelen niitä kun lahoan tai läkähdyn duunissa. :/ Nyyh, tuntuu absurdilta, että voi odottaa näin paljon koulun alkua…
Kiva kuulla jos ei kuulosta ihan huonolta toi mun ajatus yrittää saada muutakin eloa sinne facebookiin. 😀 Mä ite tykkään seurata blogeja facebookissa, kun monilla on tosi kivoja päivityksiä siellä. 🙂
Ja tosi hyvä idea toi, voisin tosiaan järjestää jonkun arvonnan, johon tuon luomivärikynän voisi osaksi liittää! Itse asiassa oon miettinyt jo pidemmän aikaa arvonnan pistämistä pystyyn (siitä asti kun "lukijaluku" pamahti yli kolmen sadan), mutta se on aina tökännyt siihen, etten oo keksinyt, mitä kivaa voisin arpoa.
Ja siis tottakai saan arpoa sen eteenpäin, toi tuotepaketti oli luvattu ansio eli ns. palkka siitä, jos halusi osallistua siihen Indiedaysin ja L'Oreal Parisin yhteystyökampanjaan tekemällä hiustensa värjäämisestä postauksen. 🙂
Mietin että josko tuon arvonnan järjestäisikin kokonaan facebookin puolella, tai josko siitä olisi jotain lisäarvoa, hmm…