Kirmailua Kiljavalla

Me suunnattiin lauantaina Kiljavalle, jonne sijoittui arkkitehtiopiskelijoiden perinteinen kesäkokoontuminen. Mistään virallisestahan ei ollut kyse, vaan maksuttomasta oleskelusta SAFAn mailla ja majoituksessa, rentoa ajanviettoa rannalla loikoilun, grillaamisen, saunomisen ja yleisen hauskanpidon merkeissä. Pääsinpä mäkin ottamaan pientä breikkiä duunin keskeltä!

Kesä tuntuu menevän ihan ohi silmien, kun suurin osa ajasta menee töissä. Samalla kuitenkin odotan kesän loppumista tosi innoissani, että pääsisin takaisin yliopistomaailmaan sellaisten aiheiden, asioiden ja ihmisten keskelle, jossa oikeasti viihdyn. En meinaa, ettenkö viihtyisi ihan hyvin tässä kesäduunipaikassanikin, mutta jos sen muutamalla sanalla luonnehtii, oon tosi onnellinen, etten tule tekemään tätä työtä koko loppuelämääni. Jäätelöpallojen pyörittely osaa olla tosi yksitoikkoista puuhaa, vaikka se ja asiakaspalvelu toisaalta hyvin luonnistuvatkin. Tietenkin huonoja aamuja lukuunottamatta – niitä sellaisia, joina se hymy pitää vaan jotenkin pakottaa ulos ja toivoa, ettei se näytä yhtä väkinäiseltä irvistykseltä kuin tuntuu.

Tää kesäkokoontuminen ja opiskelukavereiden näkeminen vaan vahvisti sitä fiilistä, että vitsit mä kaipaan kouluelämää. Vähän vaikeaa, kun toisaalta toivoisi kesäsäiden jatkuvan, mutta samalla haluaisi päästä jo siihen arkeen, joka syksyn puolella odottaa. Oonko mä ainoa, joka odottaa jo vähän liian innolla syksyä, kun pitäisi vielä yrittää nauttia kesästä?

<

Siinäpä sellainen kesäinen kuvapamaus. Mä toimin tuolla tapahtumassa vähän sellaisena epävirallisena kuvien räpsijänä. Meitä oli Tampereen lisäksi myös Oulusta ja Aallosta, ja kaikkien ennestään tuntemattomien ihmisten nimet ovat aikalailla kadonneet mun mielestä. Mutta tosi mukavaa kyllä oli! Tuli samalla vietettyä ekaa kertaa koko kesänä aikaa rannalla auringonpaisteessa, ja uskalsin mä jopa kastaa varpaanikin veteen. Siinä tontin edessä avautuneessa järvessä oli ihan älyttömän kirkasta vettä, ja joku mainitsi sen olevan yksi Suomen puhtaimmista järvistä.

Sunnuntaina mä lähdin heti aamusta ajelemaan Kiljavalta kohti Parolaa, jotta ehdin osallistumaan panssariprikaatin järjestämään minä+sinä+puolustusvoimat -tapahtumaan, eli ns. tyttöystäväpäivään. Oli ihana päästä tapaamaan Roopea, kun kulunut viikko oli tuntunut jotenkin erityisen pitkältä. Samalla oli mielenkiintoista nähdä, millaista siellä kasarmialueella oikein on ja tutustua alueseen, jossa siellä eletään. Ja näkihän siinä samalla myös vähän, millaista se meininki siellä oikein on.

Juttelin yhden Roopen saman tuvan alokkaan tyttöystävän kanssa, ja siinä ajatuksia vaihdettaessa tajusin samalla, etten oo yhtään huolissani siitä, etteikö Roope siellä intissä pärjäisi tai osaisi pitää itsestään huolta. Mä vaan jotenkin tiedän, että se pärjää. Oon myös valitettavan varma, että se päätyy olemaan siellä koko vuoden, eikä vain puolta vuotta tai jotain siltä väliltä. Jos niin käy, niin pitkä aikahan se tulee olemaan, mutta minkäs teet, kun on sen verran särmä mies, jolla ei oo tapana alisuoriutua. Saatan tulla sitä valittelemaan, kun minkäs niille tunteilleen mahtaa, mutta loppupeleissä oon oikeasti aika ylpeä, kävi miten kävi.

Mutta yhteenvetona, ei olisi paljoa onnistuneempi viikonloppu voinut olla.