Tääkin projekti mun piti tehdä jo aikoja sitten ilman, että pitkän aikaa pääsin siinä materiaalien hankinkaa ja ajatuksen tynkää pidemmälle. Mutta mikäpä sen parempi hetki aloittaa, kuin taas keskellä yötä, kun ensin olin saanut yhdeksältä illalla aloittamani suursiivoamisen valmiiksi.
Vessapaperirullien hylsyt hyötykäyttöön, se oli se idea.
Tai ei ehkä hyötykäyttöön, mutta että edes johonkin. Tai sitten niitä vaan kerääntyi, kun en heti jaksanut heittää pois, kunnes lopulta tajusin, että niitä voisi oikeasti käyttää materiaalinakin johonkin. Kuten vaikka taiteeksi liian valkoisen opiskelijakämpän seinälle.
Tarvikkeet vessapaperirulla-taideteokseen:
Tarvikkeet vessapaperirulla-taideteokseen:
liimaa (esim. erikeeper)
sakset
paljon vessapaperirullien hylsyjä
akryylimaalia tai muuta vastaavaa (peittävää ja nopeasti kuivuvaa) maalia
sanomalehtiä yms. (maalausalustaksi)
hiuspinnejä
Leikkaisin hylsyt osiin (kuuteen suunnilleen samankokoiseen osaan), ja asettelin ne liimaus/maalausalustan päälle muodostelmaan. Kun olin löytänyt niille mieleisen muodostelman, aloin liimata osia yhteen. Erikeeperin tapainen liima sopii tähän hyvin ja kuivuu nopeasti, jos sitä ei laita liikaa. Käytin apuna hiuspinnejä, jotta osat pysyivät paikoillaan kuivumisen ajan.
Kun kaikki liimaukset olivat kuivuneet, maalasin ulkoreunat akryylivärillä mustiksi. En vielä päättänyt, mitä tekisin sisäpuolelle: maalaisinko ne jollain kontrastia tuovalla tehostevärillä, vai ihan vain mustalla, vai jättäisinkö sittenkin kokonaan maalaamatta. Mutta sen voi onneksi päättää myöhemmin.
Annoin maalin kuivua varmuuden vuoksi yön yli.
Ja aamulla teos oli valmis! Vielä pitäisi saada seinään muutama pieni, huomaamaton naula, joihin tuon voisi ripustaa roikkumaan. Nyt sen roikottimen virkaa toimittaa toisaalta kohtaa kämpästä irroitettu kaksipuoleisella teipillä seinään kiinnitetty ripustuskoukku. Se on ihan liian suuri ja näkyvä tuohon, mutta saa nyt kelvata hetken, kun mulla ei tähän hätään ole poraa, jolla voisi alkaa tehdä tuohon kantavaan seinään reikiä.
Teos asettui ensin tahattomasti hiukan irti seinästä, ja sen luoman siistin varjon huomattuni päätin, että se onkin sopiva juuri siten. Mulle oli kertynyt kolmia erilaisia vessapaperirullahylsyjä, joista käytin tähän yhteen vain keskenään samanlaisia.
Eli vielä jäi jäljelle suuri määrä lisääkin, joille voi keksiä jotain toisenlaista käyttöä.
Eli sellaista kierrätysaskartelua tällä kertaa. Itse ainakin rakastan tuota kolmiuloitteisuutta ja säännötöntä muotoa, joka muistuttaa korkeintaan hiukan köynnöskasvia eikä mitään muuta ”oikeaa”, mutta kertokaa toki oma mielipiteenne!
18 Responses
toi on tosi kiva! löysin sun blogin vasta tänään, mutta taidan jäädä seurailee mitä keksit tulevaisuudessa .. 🙂
Kiitti! Tosi kiva kuulla! 🙂
On muuten ihan älyttömän hieno viritys! Harmittaa kun oon itse käsityöhommissa ihan käsi (pun intended), mun tekemänä lopputuloksesta oikein paistaisi sellainen "oot sit näköjään vähän leikannut ja liimannut vanhoja vessapaperirullia……." 😀
Kiitos! Haha voi ei! 😀
ihan älyttömän upeen sait tehtyy tosta!! 😮 oot tosi taitava tekemään ihan kaikkea 🙂
Kiitos! No en ny ihan tosiaan osaa kaikkea mutta yrittää voi aina. 😀
Tästä mä tykkään! Itse vetäisin varmaan vielä noi sisäpuoletkin maalilla mutta se nyt on ihan vaan mun ylitarkkuudesta johtuvaa. 😀
Kiva kuulla! :> Mä sitä mietinkin että ne voisi jollain vetästä, mutten vaan osaa päätää, millä värillä. D:
Tuun oikeesti vielä sisustamaan mun kämpän sun blogin sisällöllä.. Hiiteen joku IKEA ja Kodin Anttila, kuka niitä tarttee! 😀
Ahahaha! Hyvä jos näistä saa irti inspistä. 😀
voi vitsi, näyttääpä kivalta! meilläkin seinät huutaa tyhjyyttään, ja jotain kivaa haluisi sinne keksiä, saattaa olla että jopa yritän tätä joskus ! tosin pelkään että mulla käy samoin kuin Katariinalla….xd
Kiitti! :> Haha äläs ny, ihan varmaan onnistuisit! 😀
Ouu, en olis arvannut että teit tän itse! 😀 Haha, hyvä kun en kysynyt aikaisemmassa kommentissa että mistä tää on hommattu. Oot kyllä näppärä ja lohduttavaa on, että tän voisi tehdä helposti vaikka itsekin. 🙂
Haha, kiitti! 😀 Aluks ajattelin kyllä julkaista nää postaukset eri järjestyksessä, mutta päädyin sitten paljastamaan tän seinäkoristeen ennen koko huonetta. 😀
Voisiko nuo rullat maalata ennen askartelua esim spraymaaleilla ? Kivas idea ja hienon sommitelman olet tehnyt.
Uskon vakaasti että voisi. 🙂 Kiitos!
Voi miten ihana!!! Olet todella hyvä! Miten joku voi keksiä tällaisia… ja osata tehdä…. ja jaksaa… Aivan ihana. <3 (itse olen liian laiska ja ihastelen vaan muiden kädentaitoja…) – jään lukemaan blogiasi ja ihastelemaan taidettasi jatkossakin. 🙂
Kiitos paljon! <3 Ihana kuulla että pidit! 🙂