Jäätelömyyjä työmyyrä

Sadesää osaa tehdä olosta tosi vetämättömän. Varsinkin kun sen yhdistää sekalaisiin aamu- ja iltavuoroihin: iltavuoroja ennen in ehdi tekemään yhtään mitään, kun itseään ei kumminkaan saa ajoissa ylös sängystä. Ja sitten vaan vilkuilee kokoajan kelloa, että milloin pitää lähteä. Aamuvuoroihin vääntäytyy väsyneenä, kun ei tietenkään päässyt edellisenä iltana ajoissa nukkumaan (varsinkaan jos silloin oli iltavuoro), niin että päivän jälkeen on ihan uupunut ja voisi vaan pötköttää sohvalla koko loppuillan. Koita siinä sitten saada jotain aikaiseksi.

Mutta onhan näitä ilonaiheita, jotka vetävät sadepilvet aika kauas mielestä! Sain yhden kolmen opintopisteen kurssin vikat tehtävät palautettua ja eilen oli mukavaa irtautua arjesta kaverin syntymäpäiväjuhlien merkeissä. Eikä oikein sovi olla mainitsematta sitä, että me todella voitettiin se Olympuksen ja Indiedaysin katumuotikilpailu! Oikeesti, uskomatonta. Oon aika sanaton. Mä ja Ron ollaan vilpittömästi kiitollisia kaikilla meitä äänestäneille! Indiedays kirjoitti aiheesta myös oman artikkelinsa, josta oli aika huvittavaa lukea oma hämmentynyt kommenttinsa, haha!

Ostin parvekkeelle amppelin, joka keräsi ohikulkijoilta komeudestaan kehuja jopa ihan vain lyhyen kotimatkan aikana. Isosta kukasta huolimatta tilaa olisi edelleen, joskin oon tullut siihen tulokseen, etteivät kasvit taida sittenkään olla ihan paras ajatus. En tosiaan oo mikään viherpeukalo. Pitäisi varmaan keskittää kaikki kyvyt vain tuohon yhteen amppeliin, että saisin edes sen pysymään hengissä koko loppukesän. Mun mummin takapihalta ylöskaivamat ja Tampereen päässä kukkaruukkuun istuttamat ”rikkaruoho-ahomansikkavarvut” ehtivät kuihtua yhdessä yössä, mikä harmittaa mua suuresti. Omalla parvekkeella kasvatetut mansikat olisivat olleet ihan omiaan korvaamaan kaupasta ostettuja mansikoita, jotka vielä tähän aikaan vuodesta maksavat ihan maltaita. Kuten nuo pienet suomalaiset porkkanat, jotka ovat niin makeita että ihan kuin karkkia napostelisi.

Oon tänään nauttinut rennosta vapaapäivästä kera pitkien yöunien, hyvän ruuan, hauskan tv-sarjan ja auringonpaisteen, joskin koti on taas aika hiljaisen yksinäinen, kun Roope lähti eilen takaisin Espooseen. Ehdin jo tottua siihen, että täällä on joku mun seurana. Uskaltauduin kuitenkin jopa pyöräilemään ja pyörimään itsekseni ympäri lähiseutua ja Hervantaa, jota en oo varmaan kertaakaan aikaisemmin tehnyt. En jotenkin osaa tosta noin vaan lähteä pyörimään ympäriinsä ilman seuraa, tiettyä määränpäätä tai syytä, vaikka selvästi kannattaisi. Luonto on tähän aikaan vuodesta jotain todella kaunista, mutta työpäivien uuvuttamana se on ihan liian helppo unohtaa. Entä muut työmyyrät, ootteko yhtään ehtineet nauttia kesästä?