Olisin kirjoittanut tän postauksen jo eilen, mutta Espoon päässä oli hyvä huomata unohtaneensa kameran usb-piuhan Tampereelle, joten nyt vasta pääsin säätämään kuvien kanssa. Maanantaisten näyttelykuvien siivittämänä ajattelin kertoa satunnaisista tapahtumista ja tilanteista parin viime viikon varrelta.
Ajoin ensimmäisen kolarini. Vahingot olivat pienet, ei minkäänlaisia henkilövahinkoja ja autoistakin meni vain yksi sivupeili rikki kummastakin. Saatiin asiat sovittua vastapuolen kanssa nopeasti, vaikka toinen puhuikin vain englantia. Joku huolestunut kansalainen oli kuitenkin soittanut hätäkeskukseen, jossa meidän pieni sivukosketuskolari oli saanut aikaan suurhälytyksen ja saatiin paikalle pillit vinkuen paloauto, pari ambulanssia ja poliisit, joiden kanssa vielä puhuttiin tapahtumat läpi muutamaan kertaan.
Sain kuulla muistuttavani Skinssin ekan tuottarin Cassieta. Hassua, en oo koskaan kuullut keltään henkilöltä kasvotusten, että muistuttaisin jotakuta toista. Paitsi tietty äitiä. Ja paitsi ehkä silloin lukiossa, kun joku kysyi multa ja mun parhaalta kaverilta Onalta (mun kanssa viimeisessä kuvassa), ollaanko me kaksosia, haha! Oltiin koko ajan niin paljon yhdessä, tosi ikävää nykyään kun nähdään niin harvoin. Samainen paras ystävä täytti juuri 20, annoin lahjaksi turkoosit sydän- ja pandakuvioidut sukat ja ”mie romahan” -muistikirjan, jotka olivat ihan napakymppi, vaikka itse sanonkin. ♥
”Näytä tuolle tädille mitä makua haluat” on jotain todella outoa kuultavaa. Vaikka tokihan mä ymmärrän, että tämmönen lähes parikymppinenkin kuuluu pikkulapsilla siihen ”täti”-kastiin. Toisaalta, ehkä mä jopa olen mielummin täti kuin tyttö, koska tytöttelyn voi saada kuulostamaan tosi alentavalta, varsinkin jos joku rupee sitä sanaa käyttäen pätemään ”Kuuleppas tyttö, minäminäminä jäkäjäkäjäkä…” Tiiättekö.
Olin maanantaina ensimmäisessä näyttelynavajaisissa ikinä, jos Gräsan kevätnäyttelyitä ei lasketa. Olin ainoa meidän koulun oppilaista ja tänä keväänä tehtyjen töiden tekijöistä, mikä oli vähän harmi. Mutta ainakin meitä oli yksi edustamassa, ja pääsin maistamaan ekaa kertaa macaronseja. Meidän piirrustuskurssilla tehdyt tussityöt ja maalaukset löytyvät sieltä, monenmoisen muun lisäksi. Näyttelyn nimi on Eurooppa Helsingissä, ja se on on auki syyskuun kuudenteen päivään asti – voitaisiin ehtiä raahata meidän ensi syksyn fuksit sinne kierrokselle… Suosittelen käymään kurkkaamassa jos vaikka olette kulkemassa ohitse, sijainti on mukavasti ihan siinä Kampin vieressä!
4 Responses
Hei totta! Muistan ku mainitsit tosta näyttelystä joskus aiemmin tänä vuonna täällä, mietin ett pitäis mennä kattoo. Sinne voiskin raahautua joku päivä. Osaatko ulkoa sanoa, onks sinne joku pääsymaksu, vai voiko vain huoletta kävellä sisään?
Ja tädittely on kummallista. Tulee sellanen "öh, en kai mä nyt ihan niin vanha ole" -fiilis, mutt toki, muistan itekin nuorempana, kun lukiolaisetkin tuntu ihan vanhuksilta. Nyt ne on sitten niitä nuorempia. Hassua. 😀
Ei oo pääsymaksua, voi vaan kävellä sisään! 🙂 Muista jättää nimi vieraskirjaan, suurin osa avajaisväestä unohti. 😀
No nimenomaan. 😀 Ehkä se tossa oli oudointa, kun se oli joku keski-ikänen äiti joka musta puhui "tätinä" lapselleen, mutta ehkä siinä pitikin juuri noudattaa sitä lapsen näkökulmaa, josta katsottuna kaikki asiakaspalvelijat ovat tätejä ja setiä. 🙂
Jeee olit siella edustamassa! Onko sulla kuvia siita meijan toitten kokonaisuudesta? Voi ku ois ollu kiva tulla mukaan:(
-M
Emmä oikein saanut siitä kokonaisuutena hyviä kuvia ku se mun pannukakku oli vähän huono objektiivi sinne sisätilaan. 🙁 Mut kyl sä sen näyttelyn viel ehit näkemään! 🙂