DIY – Kukkakimppukortti äitienpäiväksi

Huomenna on äitienpäivä, eli jälleen yksi päivä vuodesta, jolloin pitäisi taas olla jotain uutta mukavaa mietittynä. Omalle äidille mulla on tällä kertaa annettavana yksi taiteen kurssilla maalattu taulu, mutta halusin muistaa myös mummia jonkinlaisella nätillä kortilla.

Tiesin, että halusin kortista värikkään, kukikkaan, keväisen ja moniulotteisen, mutta omien kaavojen keksimisen sijaan löysin ihan huippusiistin korttityylin Pinterestistä. Alkuperäinen ohje löytyy siis täältä (marthastewart.com), mutta tein tähän omat versioni kortista välivaiheiden kera, koska koin ainakin itse sivujen englanninkieliset ohjeet pienine kuvineen kovin haastaviksi pysyä kärryillä.

kukkakimppukortti-diy

Näitä tarvitset kukkakimppukortin tekemiseen

  • Korttipohjalle paperia (käytin vesiväripaperia)
  • Kukille ohuempaa paperia (käytin valkoista kopiopaperia, jonka palaset maalasin värikkäiksi)
  • Viivottimen
  • Sakset
  • Paperiliimaa
  • Lyijykynän

Aloitin mittaamalla kopiopaperista kahdeksan samankokoista neliötä (sivupituus oli jotain 10 tai 12 cm). Maalasin vesiväreillä seitsemän niistä kukkien värisiksi ja yhden vihreäksi lehtiä varten. Vaihtoehtona on käyttää jo valmiiksi värillistä paperia tai jonkinlaista muuta erikoispaperia, joka on toiselta puolelta värillinen/kuviollinen.

kukkakimppukortti-diy

Taitoin kaikki seitsemän kukiksi tarkoitettua paperineliötä kuvan osoittamalla tavalla.

kukkakimppukortti-diy

Tein terälehtikaavan, jotta sain piirrettyä jokaiselle kukalle samanlaisen linjan, jonka mukaa leikata. Sen jälkeen avasin kukat.

kukkakimppukortti-diy

Leikkasin jokaisesta kukasta yhden terälehden pois ja liimasin sen kummankin puolen terälehdet paperiliimalla yhteen niin, että jokaiselle kukalle jäi kahdeksan terälehden sijaan kuusi terälehteä.

Kirjaimet osoittavat, mitkä terälehdet liimataan kiinni toisiinsa:

kukkakimppukortti-diy

kukkakimppukortti-diy

Tämän jälkeen tuli haastava vaihe, kun kukat liimattiin kiinni toisiinsa niin, että ne voi sulkea ja avata kukkakimppuna kortin mukana. Yllä on piirtämäni kaava siitä järjestyksestä, mitkä terälehdet kannattaa liimata toisiinsa ensin ja mitkä siitä eteenpäin.

Suunnat, joihin terälehdet taittuvat kun kortti suljetaan, voi taittaa myöhemmin uudestaan. Liimaa kannattaa laittaa vain vähän terälehtien yläreunaan, ei koko terälehteen.

kukkakimppukortti-diy

Kun kimppu on liimattu kasaan, sen voi sijoittaa kiinni korttipohjaan. Kannattaa pysyä tarkkana, että kimppu aukeaa ja sulkeutuu sujuvasti. Ja muista liimata kiinni myös lehdet, jos niitä ajattelit laittaa!

kukkakimppukortti-diy kukkakimppukortti-diy

Mulla kimpun mitoitus ei mennyt ihan 100% nappiinsa, mutta kun kimpun liimasi vain sivummaisista terälehdistä kiinni korttipohjaan, eikä kortti tunge liian väkivaltaisesti kiinni, kokonaisuus pysyy ihan toimivana ja nättinä. Itse tykkään, mitä te?

Vaivaa tähän korttiin sai jonkin verran nähdä, mutta sotkua tai silppua ei tällä kertaa kovasti tullut.

Olisin selvinnyt koko projektista yllättävänkin pienellä siivolla, jos en olisi ihan viimeiseksi potkaissut vahingossa lähes täyttä punaoranssista vesivärilasia nurin mun valkoiselle matolle, haha. Onni onnettomuudessa se, että oli oikeastaan jo valmiiksi aika likainen ja pesun tarpeessa koko matto.

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

18 Responses

  1. Sattuipas hauskasti, minulla on tuo sama kortti-idea ollut varmaan kaksi vuotta Pinterestissä pinnattuna että toteuttaisin sen, ja nyt kun vihdoin tänä vuonna aloin askartelemaan äitienpäiväkortteja niin huomasin, että liima oli pahimmoilteen loppu edellisen askartelun jäljiltä. Noh, olen vakuuttunut että vielä joku päivä onnistun 😀 Mutta ihana idea nuo vesivärit, paljon kivempi kuin alkuperäinen 🙂

    – Eppu

  2. Ihana kortti ja mukava, että laitoit ohjeen myös. Tällä kortilla muistan äitiäni sitten ensi vuonna :). Kiitos!

  3. hieno idea! mutta minkä kokonen ton aluspaperin pitäs olla mihin toi kimppu liimataan ?

  4. Hieno idea ! vaan minkä kokoinen pitäisi olla tuon aluspaperin johon kukat liimataan ?

  5. Se riippuu aikalailla noiden kukkien koosta, mäkin tein ensin kukat ja sitten vasta korttipohjan, jonka sitten leikkelin ihan vaan valkoisesta akvarellipaperista sen kokoiseksi kuin oli tarpeen. 🙂 Suunnilleen A5-arkin kokoinen tuo taisi olla, ei siis mikään ihan pieni kortti, mutta eipä sen mikään pieni tarvinnut ollakaan!

    1. Harmi ettet pitänyt. Oliko siinä jotain epäselvää, jäikö jotain puuttumaan?

  6. Tosi kaunis kortti! 🙂 Ja hyvä ohje. Näyttäisi varmaan kauniilta ihan vaan kortin kannessakin tuommoinen kimppu vaikka kolmella kukalla, jos ei tarvitse esim. kirjekuoreen mahtua. Täytyy pistää muistiin tämä. 🙂

  7. Hei, hieno kortti, mutta olen nyt yrittänyt liimata näitä ja en saa onnistumaan..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *