Viikon kauneimpia päiviä, kamalien sateiden jälkeen aurinkoa. Meidän pihan metsä on valkovuokkomaton peittämä. Isovanhempien luona oli rauhallinen tunnelma, mummi ihasteli mun tuomaa muhkeaa valkovuokkokimppua ja korttia. Ulkona lintulaudalla kävi kuhina, vuoron perään oravia ja pikkulintuja. Mä söin paljon kakkua ja höpisin lävitse kuulumisia viikon varrelta.
Muu perhe tuli vasta myöhemmin illalla mummia moikkaamaan, mun piti lähteä Tampereelle päin. Meidän perheellä ei oikeastaan ole mitään sen kummempia äitienpäiväperinteitä, kunhan vain jotenkin mukavasti muistetaan äitiä ja mummia. Yritin etsiä netistä nättiä runoa äitienpäivän kunniaksi, mutta kaikki vaikuttivat jotenkin liian kliseisiltä ja tönköiltä. Kaikenmaailman höpinää Jumalasta tai enkeleistä tai hiphiphurraa tai jotain liian rimmaavaa. Omakaan runosuoni ei nyt tähän hätään toiminut, joten lisäsin kuvien väliin joitain muumisiteerauksia. Ne ovat inhimilliä kuten äitikin on, eivät mitään liian kiiltokuvamaisia.
Iloista äitienpäivää kaikille vanhoille, nykyisille ja tuleville äideille!
”Kaikki hauska on hyvää vatsalle!” (Muumimamma)
”Mutta miksi kaiken sitten pitäisi olla ihan samanlaista kuin se aina tavallisesti on?” (Muumimamma)
”Oli nainen kuinka kaunis tahansa, hän haluaa aina olla hivenen kauniimpi.” (Muumimamma)
Maailman paras äiti jo yli kaksikymmentä vuotta. ❤
”Mutta kyllä äiti tietää miten kaiken voi pelastaa.”
(Muumipeikko ja pyrstötähti)
14 Responses
Näkee kyllä, että tytär on tullut äitiinsä, kaunottaria molemmat! <3 Tosi kaunis tuo kukkakimppukortti, täytyy testata sitä joku kerta! 🙂
Voi kiitos! ❤ Joo kannattaa kokeilla sitä, koska kun onnistuu niin on kortin saajalle suuri ilo! :>
Muumit ovat parhautta kaikessa muodossa! Minulla on tapana piirtää joka vuosi jonkinlainen muumi- kortti äidilleni – niin myös tänäkin vuonna! Laittaisin linkin, mutta Deviant Art on jumissa.. Olet muuten aivan äitisi näköinen 🙂
Niin ovat, sopivat lähestulkoon kaikkiin juttuihin ja kaiken ikäisille! :> Haha, taidan olla joo. 🙂
Muumimamma <3____<3
❤
Munkin on pakko tulla kertomaan tämä "näytät äidiltäsi" havainto, haha! 😀
Haha joo. :–D
Ihan oot äitis näkönen 🙂
Otan kohteliaisuutena, kiitos. 😀
Oho, oot kyllä niin saman näkönen ku äitis että piti pari kertaa kattoa että etkö se olekaan sinä… :'D
Haha joo, vaikka en ite oo nähnyt meissä kunnolla samaa kuin vasta viimeisen kolmen vuoden aikana, lähes kaikki on aina osannu yhdistää meidät äidiks ja tyttäreks. 😀 Se on hauskaa miten äiti on ollut lähes kolmekymppisenä noin lähelle samannäköinen mun kanssa: siitä vois tietää että jos äidin ulkonäöstä on kii, mäkään en aika varmasti sitten vanhempana oo yhtään hullumman näkönen. ❤
Haha jep! 😀 Mua kans lohduttaa se että mun äiti näyttää paljon ikäistään nuoremmalta… Toivottavasti näytän ite siltä kans sit joskus :'D
Sama täällä. 😀