Huomenna (tai siis tänään) Espooseen ja perjantaina Wieniin, jonne suuntaa meidän yhdyskuntasuunnittelun kurssiin liittyvä muutaman päivän opintomatka. Yritän vielä tänä yönä vääntää pois alta yhden koulutehtävän, että saan kuitattua kasaan tusinan opintopisteitä syksyltä rästiin jääneestä kurssista. Mulla oli jäänyt näitä tehtäviä kolme, ja oon tällä viikolla saanut tehtyä yhden työn per yö. Ja siis nimenomaan öisin, koska päiväsaikaan aloittaminen ei vaan ota onnistuakseen… Mutta hei, voiton puolella ollaan jo! Kävin tänään koululla tyhjentämässä piirustuspöydän, mikä on merkki siitä, että alkaa koko lukuvuosi olla pulkassa.
Vaikka kaikki hoitivat lentovarauksensa itse, saatiin järkättyä lähestulkoon jokainen samaan hostelliin. Säätiedotus lupaa sadetta, pilvistä ja aurinkoa, pitää varautua kaikkeen. Mä en ihan tarkalleen tiedä, mitä kaikkea tältä reissulta odottaa, mutta oon innoissani. Tosin pelkään, että mun englanninkielentaidot ovat kuivuneet kasaan, kun edellisestä reissusta on jo lähes vuosi aikaa.
Olisi varmaan ollut aika villiä, jos reissu olisi ollut viikkoa aikaisemmin. Tai ainakin mä kuvittelisin, että Euroviisuvoitto olisi jotenkin siellä katukuvassa näkynyt. Ainakin silloin joskus kymmenisen vuotta sitten Italiassa, kun oltiin joukkuevoimistelun esitysmatkalla ja Italia voitti jonkun tärkeän futispelin, kadut täyttyivät autoista, ihmisistä, juhlinnasta ja metelistä. En tiedä, olisiko moinen Itävallassa samalla tavalla intensiivistä. Onko teillä kellään reissukokemuksia Wienistä?
Toi matka-aiheisten kuvien välissä seisova leipäkuva ei oikein liity aiheeseen, mutta se oli yks aika hyvä kokeilu tältä viikolta: mozzarella-avokado-lohileivät. Ensin leipien päälle sivellään seosta, johon kuuluu oliiviöljyä, yrttejä (kuten oreganoa ja basilikaa) sekä suolaa ja mustapippuria. Sitten viipaleiden väliin tungetaan mozzarellaa, kylmäsavulohta ja avokadoa, leivät laitetaan leivinpaperin&pellin päällä 220 asteiseen uuniin ylätasolle 5-10 minuutiksi, riippuen siitä kuinka nopeasti leivät ottavat väriä pintaansa. Jonkin verran kannattaa antaa grillaantua, mutta pitää pitää varansa, ettei pala mustaksi.
Ja hei, 300 (blogger-)lukijan raja meni äskettäin rikki! Haluaisin juhlistaa sitä jotenkin, mutta mun päässä on ideatyhjiö. Tietty joku arvonta sopisi, mutta kohdetta en keksi ja aikaisempien arvontojen pienet osallistujamäärät kielivät niin vähästä suosiosta, että vaihteeksi voisi olla jotain muutakin. Joten kysyn nyt teiltä, tuleeko mieleen mitään toivepostausaiheita tai muuta, mitä voisin toteuttaa?
ps. En taida ottaa läppäriä mukaan, mutta ajastan pari tai kolme postausta reissupäiville.
6 Responses
Oi, olisi ihanaa päästä Wieniin ihan vain oopperan takia! Muta kuulostaa tuo koulun opintomatkakin ihan hyvältä. Ota kaikki irti matkasta ja nauti irtiotosta arjesta. Itse en todennäköisesti ehdi kesällä minnekään matkoille, sillä työt vievät kaiken aikani. Joten nauti minunkin puolestani 😀
Oopperan! 😀 Mä en oo tainnu koskaan olla käyny oopperassa. Mutta nautin kyllä, otan kaiken ilon irti! Tää on niinku lyhyt loma ennen kesätöiden alkua. 🙂
http://sonyhilu.blogspot.fi/2014/04/matkavinkkeja-wien-2011.html?m=1
Mää tein joku aika sitten postauksen meijän Wienin matkasta, en tiiä onko siitä apua, mutta käy katsomassa. 🙂 en muista linkitinkö tän jo joskus aiemmin sun blogiin, on nimittäin joku sellanen tunne että oisin linkittäny 😀
Kiva kun linkitit! En mä ainakaan muista että olisin aikaisemmin tuohon törmännyt. 🙂
Wien on mulle vähän kuin toinen koti, kun mun äiti on sieltä kotoisin. Rakastan siinä kaupungissa ihan kaikkea! Kaduillakin kun kulkee niin jotenkin oikeen tuntuu semmonen rento fiilis, ihan erilaista kuin esim. Helsingissä. En mä oikeen osaa kuvailla sitä, tunnet sen sitten ku pääset sinne! ;-D Mutta jos nyt ajattelisin arkkariopiskelijan näkökulmasta, niin siellä on vaikka mitä hienoja rakennuksia, kannattaa käydä tsekkaamassa vähintään Hundertwasserhaus, Stephansdom, Belvedere….näitä on niin paljon, varmasti matkaoppaista löytyy hyvin. Ja sitten käy kaikki ihanat kahvilat läpi, niitäkin löytyy aivan älyttömästi!
Oikeen ihanaa reissua sulle! 🙂
Kiitos! Joo meillä oli paljon kohteita, joita käytiin kattomassa. Ja oli kyllä hieno reissu. :>