Lauantailta

Lauantaina oli Indiedaysin järjestämä keväinen bloggajapäivä, kuten monista blogeista näihin aikoihin saanee lukea. Mun oli tarkoitus mennä sinne Janinan kanssa, mutta hänelle tuli ikävä äkillinen este, ja
jouduinkin menemään yksin. Oli kyllä kieltämättä aika orpo fiilis, en oo niin rohkea yksinäni, ja tunsin itsensä tosi pieneksi ja ujoksi kaikkien muiden niin tunnettujen ja mielenkiintoisten ja kauniiden keskellä.

Oli jos jonkinlaista ständiä, joissa pystyi tutustumaan Indiedaysin yhteistyökumppaneihin, ja pakko mun on myöntää, että jäi vähän ristiriitaset fiilikset. Mulla ei ole koskaan ollut mitään blogiyhteistyöjuttuja, ja nyt niitä oli tarjolla vaikka mitä erilaista. Oon aina välillä miettinyt aihetta mutta antanut vain olla, mutta tuolla se kaikki jotenkin tiivistyi, ja yritin pohtia asiaan liittyvät ajatukseni ja tunteeni läpi mahdollisimman perin pohjin. Kirjoitin niitä ajatuksia nyt ylös tähän postaukseen.

Kun jos miettii, mulla on semmoset perus pienet opiskelijatulot, että joka kuukausi on semi tiukallakin talouden ylläpidolla aikalailla plus miinus nolla. Se meinaa, ettei ole varaa testata uusia juttuja ihan tosta vaan, tai ylipäätänsä ostaa mitä lystää. Kun sitä ajattelee, niin kyllähän se houkuttaisi käyttää blogin kautta avautuvat mahdollisuudet hyväksi. Mutta sitten taas toisaalta, jännittää ajatus että sitoutuisi mihinkään: haluan, että tää harrastus jatkuu tällaisena mukavana, rentona ja omana.

Se tuntuu luotaantyöntävältä, jos jonkun yhteistyöhomman idea on tyyliin ”tee postaus niin saatat saada jotain”. Eli että antaisin jollekin firman tuotteelle näkyvyyttä, enkä silti välttämättä hyötyisi siitä mitenkään itse. Sekö kiva? Jos kyse on yhteistyöstä, mun mielestä on reilua, että kumpikin saa jotain eikä mitään epävarmuutta. Toki mä voin kertoa tuotteista ihan omin päinkin, mutta se on sitten ihan eri juttu. Mä en tiedä, mihin mun blogi tulee ajan kuluessa kehittymään, mutta oon tyytyväinen siihen linjaan, millä nyt mennään: monipuolisesti juttuja mutta myös tiettyä säännönmukaisuutta. Ja suoraan sanottuna, mulla ei ole mitään mahdollisia yhteistyöjuttuja vastaan.

Konkaribloggaajat kehoittivat tunkemaan reippaasti jalkaa oven väliin, kun minä arkajalka sopertelin, etten oikein tiedä, mitä blogiltani haluan. Ehkä mua vähän myös pelottaa, että jos välillä alkaisi tulla yhteistyöjuttujakin, niin kaikki lukijat kaikkoavat. Vaikka ei kai siihen pelkoon liene syytä, jos sisältö muuten pysyy samanlaisen ja bloggaaja ihan omana itsenään? Ennemminkin sääli, jos jollekin kaikenlainen ”bloggaamisesta harrastuksena jollain tasolla hyötyminen” on niin pahasti piikki lihassa, ettei sitä siedä lainkaan katsoa. Kyllähän lehdissäkin on mainoksia, mutta et sä lopeta lempparilehtes parhaan kolumnisarjan lukemista niiden takia. Joo, eri asia, mutta kai siinä jotain pointtia piilee.

Päätin, että jos kohdalle tulee jotenkin hyvin blogin teemoihin sopivia yhteistyöehdotuksia, en nää syytä olla kokeilematta. Kokeileminen on se kutkutus siinä, haluan kokea mitä mahdollisuuksia tällä harrastuksella on antaa. Jos yhteistyöjutut eivät toimi ja niistä jää vain huonoja kokemuksia, niin miksi jatkaa. En mä niitä tarvitse. Mutta kokemuksena se kiehtoo yhtä lailla kuin vaikka BigBrother-talo, vaikka sinne en haekaan.

Blogikollegani Leena, kuvan vakavasta ilmeestään niin pirteä ja puhelias tapaus, että ihan hämmennyin. 😀

Tiiän että on paljon ihmisiä, joille kaikki yhteistyöjutut ynnä muut on ihan totaali nou nou. Ymmärrän sen, en mäkään yleensä jaksa lukea blogeja, jotka ovat vaan ihan täynnä niitä mainoksia. Tulee pelkästä ajatuksestakin tosi epämukava olo, että jos olisi omakin blogi mainoksien peitossa, että ei olisi sitä oikeaa, omaa sisältöä. En halua mun blogista mitään yritysten helppoa ja halpaa mainosalustaa, mulla on ihan liian suuri fiksaatio siihen, että tää on mun. Mä tahdon ensisijaisesti pitää bloggaamisen mukavana harrastuksena, enkä halua antaa mainosten pyörittää blogin sisältöä – tai tuhota ulkoasua. Tällä sirkuksella saa luvan olla vain yksi tirehtööri, ja se olen minä.

Mutta kyllä, jos kohdalle osuu blogin aiheisiin ja omiin fiiliksiin sopiv(i)a yhteistyöjuttu(ja), josta on iloa sekä mulle että lukijoille, en nää syytä miksi ne pitäisi karsia pois. Näettekö te?

Se siitä purkautumisesta. Jakakaa jooko omia ajatuksianne aiheesta! Lukisin niitä mielelläni.

Kuva: Pauli Siuruainen Photography, plus mun omat kevyet muokkaukset.

Onneksi en ollut ihan kokoaikaa yksin, ja juttuseuraakin löytyi. Esittelypisteitä kiertelin kuitenkin lähinnä itsekseni, kaikki asetelmat olivat tosi tip top, näteissä suorissa riveissä, ja niitä kyllä kelpasi katsella ihan vain silmäruokanakin.

Tulin aika ajoissa paikalle ja päädyin heti ensimmäiseksi kokeilemaan Lumenen pikameikkiä, vaikka tuntuikin hassulta istua meikattavaksi, kun oli vasta pari tuntia takaperin nähnyt kaiken oman meikkaamisvaivansa. Mutta kai ne tummat silmänaluset hävisivät lähes kokonaan, enkä mä ikinä olisi valinnut laitettavaksi pinkkiä huulikiiltoa, jos meikkaaja ei olisi ollut sitä mieltä, että se sopii. Oli niin hyvän makuista huulikiiltoa, että taisin huomaamattani syödä ne huulistani jo muutaman tunnin sisään, kun tuossa Leenan kanssa otetussa yhteiskuvassa ei enää juurikaan näy punahuulia, haha.

Meikin ehostuksen jälkeen sai halutessaan istahtaa Olympuksen ”beautyshot”-kuvauspenkkiin ”ikuistamaan hehkunsa”, ja pakko myöntää, mun mielestä on tosi onnistunut ja iloinen kuva, vaikka hiukset ovatkin ihan lättänät.

Sellaista kuului mun lauantaihin. Hetken jotain arjesta poikkeavaa, ennenkuin livahdin töihin siivoamaan. Kiitos kaikille mukaville kanssabloggaajille, ihaninta tommosissa tapahtumissa on päästä tapaamaan saman harrastuksen jakavia ja samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä – mulla ei muutoin ole lähipiirissä kun ehkä pari henkilöä, joiden tiedän kirjoittavan blogia.