Näin Lankahelvetti -blogissa postauksen, jossa haastettiin näyttämään viimeisin käsityötekele, josta ei tullutkaan ihan sellainen kuin piti. Haaste on kaiketi sellainen, joka saadaan joltain ja heitetään eteenpäin, mutta koska mä en kuitenkaan keksisi kenet haastaisin, sillä ei liene väliä jos en jää odottelemaan sitäkään, milloin joku muu haastaisi mut.
Epäonnistuminen tuntuu tällä hetkellä tosi ajankohtaiselta aiheelta, kun nämä pari viikkoa eivät ole kaikin osin menneet ihan niin putkeen, kuin olisin halunnut. Koulujutut eivät ole edistyneet toivottuun tahtiin, oon alkanut pelätä etten pääse ruotsin kurssista läpi, eivätkä käsityöjututkaan aina suju oikein.
Yritin viime viikolla kolmeen kertaan painaa tulostettua valokuvaa puulevylle (tällä ohjeella), jotta olisin saanut siitä iskälle mukavan synttärilahjan, mutta ei vain onnistunut.
Ekalla kerralla oli väärät otteet vääränlaisen paperin kanssa (julistepaperi oli liian muovista ja vettähylkivää), tokalla kerralla totesin, että se vääränlainen paperi ei taida olla ihan sopiva, kolmannella kerralla tulostin saman kuvan mustavalkoisena ulos kotiprintterilläni, mutta ei se näyttänyt siinä puulla sitten enää yhtään hyvältä. Voi €%”/#&…
En edes viitsinyt työstää kuvaa kokonaan esiin, kun siinä oli niin suuri homma eikä lopputulos näyttänyt olevan muuttumassa hyväksi. Työ näyttää tässä kuvassa paremmalta kuin luonnossa, oikeasti tuo musta pinta oli paikoin haaleaa ja vihertävää, ja valkoinen näyttää tyhmältä puunvärisenä. Hankaaminen teki rajoista sumeita, sävyt sekoittuivat toisiinsa eikä naamoista enää saanut edes kunnolla selvää – hyvä jos erotti että, joo tossa on silmät ja tossa suu.
Olisi ollut niin ihana onnistua. Vihaan epäonnistumista, meinasin alkaa itkemään tiistaina, kun en päässyt ruotsin suullisesta esityksestä läpi. Olihan siinä muitakin epäonnisia muuttujia syynä kuin vain huono kielellinen ulosanti, eikä neljästä esiintyjästä päässyt muutenkaan läpi kuin yksi, mutta tuntui se silti aika musertavalta saada hylätty.
Tuon valokuvan painoprojektin kanssa voin lyödä hanskat tiskiin tässä vaiheessa, kun kolmaskaan yrittämä ei tuottanut tulosta, ja siirtyä vaan uusiin haasteisiin. Se vain vähän ahdistaa, että sen ruotsin kanssa ei voi tehdä samoin, vaan vielä kaksi kolmesta yrityksestä jäljellä, ja jos ei onnistu, pitää uusia koko kurssi. Se on pahin mahdollinen vaihtoehto, hrr…
Että sellaista kuuluu mulle, vaikka tää päivä onkin ollut hyvä. Kävin ekaa kertaa verenluovutuksessa ja kohta lähden kiikuttamaan suklaatorttuja Marian tupareihin, yritän hetkeksi aikaa unohtaa kaikki paineet joita on pakko miettiä viikonlopun aikana.
Jos teillä on asioita, jotka eivät viime päivinä yrittämisistä huolimatta ole onnistuneet, saa avautua. Vaikka epäonnistumishetkellä itsensä voi tuntea aika luuseriksi, vertaistuki ja asian miettiminen yleensä palauttavat tajuntaan, että hei, on ihan normaalia ettei kaikki vaan aina ole niin helppoa.
7 Responses
Inhottava juttu tuo ruotsi :< mulla iski lukiossa ihan hirveä paniikki, kun sain kutosella alkavan koenumeron eräästä kurssikokeesta. onneksi sain uusia erikoisluvalla sen kokeen… se oli iso juttu, en nimittäin tykkää alisuoriutua. toivotaan, että sinullakin käy tuuria sen puolesta ettet joutuisi uusimaan koko kurssia, se olisi kohtuutonta!
ps ihana tuo tauluidea, vaikuttaa kyllä niin hermoja raastavalta, että en edes kokeile.. 😀
Mulla on myös joskus lukiossakin ollut itku herkässä, kun oon alisuoriutunut jossain, siitäkin huolimatta etten edes nähnyt vaivaa koko jutun eteen. Vähän ristiriitaista ehkä, haluaisin vaan olla hyvä vaikken jaksaisikaan tehdä töitä niiden asioiden eteen. 😀 Kiitos, mäkin toivon koko sydämestäni etten joudu istumaan koko ensi kevättä tolla samalla kurssilla….
Olihan se ihana idea, ja saattaahan olla että muilla voikin onnistua, mutta mä yritin jo niin monta kertaa etten jaksa enää. 😀 Pitää yrittää puhdistaa toi puulauta ja käyttää se johonkin muuhun.
sama kiva… haluaisi olla tosi hyvä, mutta ei kuitenkaan jaksa nähdä aina sitä vaivaa ja sitten taas harmittaa… kamalan kiva ominaisuus 😀
Tsemppiä! Kiva lukea välillä epäonnistumistakin, vaikka se ei varsinaisesti olekaan mukavaa jos jollekin käy niin. Tuntuu vaan että kaikki on aina yhtä hattaraa täällä blogistaniassa. 😀
Mulla ei myöskään onnistu tällä hetkellä asiat niin kuin haluaisin. Hain Lahden muotoiluinstituuttiin ja huomasin maaliskuun alussa, että ennakkotehtävät olivat tulleet laariin jo tammikuussa. Pakersin niitä sitten muiden taidekoulujen ennakkotehtävien kanssa yhtä aikaa, eikä niistä tietenkään tullut hyviä, joten jouduin lähettämään sinne mielestäni tosi surkeat työt, mikä harmittaa kauheasti. Aloitin myös laulutunnit, mutta nyt mulla on joku vuosien angiina, joka ei vaan mee ohi, joten harjoittelusta ei tule mitään D: Plaah.
Kiitos, yritän! Tiiän mitä meinaat, mä en pidä pelkkää positiivisuushattaraelämää realistisena, ja harvemmin jaksan lukea sellaisia blogeja. 😀 Joskus elämä on vaikeeta, ja kun blogi kertoo omasta elämästä, niin kyllä sille ikävällekin saa joskus antaa vähän tilaa, vaikka muuten positiivista ilmapiiriä haluaisikin ylläpitää. Satunnaiset ikävät asiat kumminkin vahvistaa niitä kaikkia hyviä juttuja. 🙂
Toivottavasti ne haut menisivät aikaongelmista huolimatta hyvin, se on kamalinta kun jotain menee pieleen noin tärkeissä asioissa. :s Mä muuten harkitsin joskus että olisin hakenut myös Lahden muotoiluinstituuttiin, se oli silloin kun harkitsin hopeasepän ammattia, ennen kuin keksin arkkitehtuurin. 🙂 Paljonpaljon tsemppiä sulle!
En oikeastaan edes halua muistella parin viimeisen viikon lukuisia epäonnistumisen hetkiä, mutta tämä oli pakko tulla sanomaan: rakastuin just sun blogiin, sen sisältöön ja ulkonäköön!
Oi, kiitos kovasti! ❤ Tosi ihana kuulla!