Seitsemäntoista aihetta iloon

Mulle on niin luontaista muhia täällä läpi kaikkea mistä en tykkää, osaa, jaksa tai siedä, että ajattelin olevan hyvää vaihtelua keskittyä välillä vain elämän positiivisempaan puoleen. Mistä tulee se tarve valittaa kaikista pienistäkin epäkohdista ja kiinnittää niihin turhan paljon huomiota, kun kuitenkin oikeastaan tunnen itseni aika onnelliseksi ja elämänikin mukavaksi? Kirjoittelin tän viikon varrella muistiin niitä pieniä asioita, jotka toivat hyvää mieltä mun päiviin ja iloa elämään.

arkkitehtuuri-arkkitehtiopiskelija
arkkitehtuuri-arkkitehtiopiskelija

Kirkkaat aamut. Mä en ole aamuihminen, mutta kun pilkottaa aurinko ja on kirkas taivas, mun päivä lähtee virkeästi käyntiin.

Valmista ruokaa pakastimessa/jääkaapissa. Kun asuu yksin ja tulee väsyneenä pitkän päivän jälkeen kotiin, on ihanaa kun voi vain tunkea etukäteen valmiiksi tekemänsä ruoka-annoksen mikroon, ja taltuttaa sillä sen huutavan nälkä. Mua ei haittaa jos iltaruuissa ei ole paljoa vaihtelua (makaronilaatikko ja porkkanasosekeitto ovat niin helppoja), kun koulun lounaat ovat kuitenkin joka päivä erilaiset.

Koulureppu. Ihanan näköinen ja riittävän tilava, olematta kuitenkaan mikään ihan jumbo. Jospa nyt ei enää tarvitsisi kärsiä niin kipeistä hartioista, joita yhdellä olalla kannettavat laukut tuottaa, eikä valinnanvaikeuksista mukana kannettavan tavaran suhteen, jollaisia sen pienen nahkareppuni tilavuusongelmat aiheuttivat.

Äidin kehut. Kauniista sanoista tulee aina hyvä mieli, mutta jotenkin ne piristävät vielä tavallista enemmän, jos sattuvat tulemaan äidin suusta. Ihan vaikka olisikin jotain pientä, kuten vaikka ”ajatpa sä hyvin” tai ”ompa kiva paita”.

arkkitehtuuri-arkkitehtiopiskelija
arkkitehtuuri-arkkitehtiopiskelija

Mokkapalat. Tällä viikolla oli iski hurja makeanhimo aina välillä nurkan takaa, ja pellillinen mokkapaloja piti sen hallinnassa koko viikon ajan, ja esti mua tekemästä turhia ostoksia.

Criminal minds. Mun lempparisarja, jonka uusintoja tulee arkisin joka päivä sellaiseen aikaan, että ehdin katsomaan. Ja lauantaiyönä kaikki samat jatkot putkena, jos joku jäi välistä.

Villasukat. Tädin neulomat, lämpimät ja täydellisesti sopivat villasukat, jotka voi vetää jalkaan aina kun tarve vaatii. Ja se tarve on aika usein.

Pakkaslumen kuorruttamat puut. Ne luo sellaisen satumaatunnelman, että voisi melkein kuvitella itsensä joksikin Disney-prinsessaksi.


Kosteusvoide. Mulla ei ole aikoihin ollut mitään tommosta, mutta äiti osti mulle sellaisen kun vastapalvelukseksi korjasin kylppärin maton repsottaneen sauman. Pakkasen runtelema iho kiittää.

arkkitehtuuri-arkkitehtiopiskelijaarkkitehtuuri-arkkitehtiopiskelija

Ryhmätyöt. Ei pidä kantaa yksin koko vastuuta eikä voi lykätä työtä loputtomiin, kun se on enemmän kuin yhden henkilön kontolla. Ja työskentely on mukavaa, kun ryhmään kuuluu hyviä tyyppejä hienoine ideoineen.

Kuivashampoo. Likaisten tai likaiselta näyttävien hiusten pelastus etenkin kiireisinä, väsyneinä aamuina, kun ei ole aikaa kunnon pesulle.

Pienet hauskat asiat. Kuten että huomaa jotain uutta tai törmää johonkin mielenkiintoiseen. Kuten vaikka hattivattien ilmapuntari piirrustussalien hyllyllä tai piparkakkutaloissa asuvat marsut Särkänniemessä.

Se kun saa jotain valmiiksi. Mulla on laiskuuksissani tapana lykätä kaikkea, mutta ai että on ihana fiilis saada asioita valmiiksi. Liittyi se sitten vaikka ruuanlaittoon, siivoamiseen, koulutehtäviin tai käsityöjuttuihin.

arkkitehtuuri-arkkitehtiopiskelija

Vuodesohva. Sille oli ihana kellahtaa torstai-iltana nukkumaan pienet päiväunet ja perjantaiaamuna parin tunnin jatkot yöunille, kun selvisi, että koulu alkaakin vasta myöhemmin päivällä.

Kommentit blogissa. Tuntuu hyvältä nähdä vaivaa postauksiin ja blogiinsa, kun saa vastakaikua lukijoilta. Ne voivat piristää ikävinä hetkinä, tai saada aamun alkamaan erityisen hyvällä fiiliksellä.

Perhe. Tää viikko poikkesi tavallisista, iskä oli reissussa ja äiti ja pikkuveljet tulivatkin mun luo kyläilemään. Oli eka kerta pojille mun opiskelijaboxissa, käytiin keskustassa 2h+k -nimisessä ravintolassa syömässä ja mahduttiin kaikki neljä nukkumaan mun kotiin, vaikka Lauri nukkuikin lattialla, kun ei suostunut nukkumaan Henrin vieressä vuodesohvalla, haha.

Syli. Pitkän viikon jälkeen läheisyys ja itsensä kaivatuksi ja rakastetuksi tunteminen tekee oman rakkaan tapaamisesta koko viikon kohokohdan, vaikka mitä muuta ihanaa olisi siihen mennessä tapahtunut.

Tällä hetkellä tekisi kovasti mieli valittaa yhdestä tai kahdesta asiasta, mutta ei huvita antaa niiden nyt pilata näitä kaikkia positiivia puolia. 🙂 Mitkä asiat ovat tuoneet teidän viikkoonne iloa?

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

6 Responses

  1. Olipa ihanan erilainen postaus. Itsekin tulee aina välillä valitettua pienistä asioista vaikka niitä hyviäkin asioita on. Omiin päiviini tuovat iloa kaverit,positiivinen ilmapiiri sekä onnistumisen tunteet.:)
    neeeaa.blogspot.com

    1. Kiitti! Hyviä juttuja nuo, olisivat sopineet omanikin listan jatkoksi. 🙂

  2. löysin sun blogin hiljattain kun selailin arkkitehtijuttuja ja jäin kyllä heti koukkuun 😀 ootko muuten sattunut lukemaan tän vuotisia ennakkotehtäviä? niiden julkaisu on lähiaikoina piristänyt eniten 🙂 nyt vaan innoissaan ja peloissaan niitä tekemään…toivotaan että saan joskus tulevaisuudessa kunnian sanoa sua mun kollegaks! ;D

    1. Haha, hauska kuulla! 😀 En oo vielä lukenut, satuin kyllä kuulemaan tänään että ovat nyt tulleet julki. 🙂 Hyvä aloittaa pohtimaan ajoissa että mitä tekis. Mä aloitin viime vuonna vasta kun yo-kokeet olivat takana, mutta toisaalta siinäkin ehti ihan hyvin, kun ei tarvinnut postittaa vaan pystyi palauttamaan ne työt suoraan paikan päälle. 🙂 Toivotaan, onnea hakuihin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *