Mulle ei tule mieleen yhtäkään kertaa, kun olisin ollut jossain tilanteessa todistamassa ihmisten karua välinpitämättömyyttä. Luulen sen johtuvan siitä, että se on tässä maassa ja maailmassa ihan liian arkinen asia, jotta jäisi edes kunnolla mieleen. Mulle ei myöskään tule mieleen mitään erityistä kertaa, kun olisin auttanut jotakuta. En usko sen johtuvan siitä, että olisin nimenomaan jättänyt auttamatta ja unohtanut koko jutun, vaan ennemminkin siitä, että auttaminen on mulle ihan vaivaton ja luonnollinen juttu. Samoin kuin tavalliset, hyvät käytöstavat. Sanon jo pelkästään ostosten teon yhteydessä kassalla niin monta kertaa aina eri välissä kiitos, että melkein naurattaa, kun kassatyöntekijäkin sanoo kiitos eikä ole hyvä, joten ollaan sitten kummatkin että kiitos kiitos kiitos.
Päädyin Emmin blogitekstin kautta lukemaan Emman ja Rosannan kertomukset heitä kohdanneista tapauksista, joissa ihmisten välinpitämättömyys oikein loisti olemassaolollaan. Kannattaa lukea nuo tekstit, itse jumituin lukemaan niihin kertyneitä kommenttejakin tarinoineen vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Ja niistä huokuva ihmisten välinpitämättömyys järkyttää mua. Tuli niin paha mieli, että haluan yhtälailla ottaa osaan tuosta Rosannan tekstistä alkunsa saaneeseen kampanjaan ihmisten välinpitämättömyyttä vastaan.
Joskus tuntuu kuin välinpitämättömyys olisi sairaus, joka leviää hallitsemattomasti ihmisten keskuudessa. Ei se ole. Me ollaan niin kuin jotain matkijaeläimiä, otetaan mallia toisiltamme sekä tietoisesti että tiedostamatta. Kun ihmiset ympärillä ei välitä auttaa, et sinäkään uskalla tehdä elettäkään auttaaksesi. Ihmiset ottavat käyttäytymistrendeissään toinen toisiltaan mallia niinkuin lapset ottavat mallia vanhemmiltaan. Se toimii myös toistepäin: voidaan välinpitämättömyyden sijaan levittää hyvää mieltä ja välittämistä.
Alustusteksti Lentoaskeleita -blogista:
Eli aloitetaan yhdessä taistelu välinpitämättömyyttä vastaan. Kampanjan sanomana on välittää viestiä, että me yhä avaamme ovet pyörätuolissa istuvalle tai rattaiden kanssa kulkevalle, autamme kaatuneen pystyyn ja keräämme tämän tavarat maasta, kysymme kävikö pahasti. Soitamme ambulanssin jos yhtään epäilemme jonkun sitä tarvitsevan, ja jäämme odottamaan että se löytää perille. Tämän kampanjan tarkoituksena on leivittää sitä ihmisyyttä, mikä jokaiselta kuuluisi tulla refleksinomaisesti selkärangasta tällaisissa tilanteissa. Käyttäydytään me niin, että meidän lapset eläisivät maailmassa jossa bussin lattialle makaamaan jätetyt vanhukset olisivat täysin absurdia ajatus.
Osallistu mukaan kampanjaan postaamalla ”Kävikö pahasti?” -logo blogiisi ja vaikka ylläoleva tekstipätkä tai tiivistä asia omin sanoin: tyyli on vapaa, asia tärkeä. Voit linkittää alkuperäisen tarinan ja kommentit, tai kertoa postauksessa myös omia kokemuksiasi auttamistilanteista tai törmäämistäsi auttamatta jättämis-tilanteista, tarkoitus on herättää ajatuksia ja keskustelua. Jos sinuakin kiukuttaa ihmisten välinpitämättömyys, niin sinulla ei tarvitse olla blogia osallistuaksesi, sillä voit jakaa kampanjan viestiä eteenpäin myös sen facebook-sivujen kautta.
Käyttäydy niin kuin toivoisit muiden käyttäytyvän sinua kohtaan. Paitsi että pelkkä hymy ja kohteliaat sanat voivat pelastaa toisen ihmisen päivän, ne tekevät helposti myös itsellekin hyvän mielen.
Tervehdi muita, naapureitasi, kaupankassaa, bussikuskia, ei se ole sinulta pois. Hymyile. Katso ihmisiä silmiin. Pidä ovea auki, jos huomaat jonkun olevan juuri tulossa perässäsi. Jos jollain kaatuu kassin sisällöt lattialle, pysähdy auttamaan häntä keräämään tavarat. Jos joku kaatuu, pysähdy auttamaan hänet pystyyn. Uskalla pyytää apua, jos sitä ei automaattisesti osata antaa. Kiitä muita saamastasi avusta. Uskalla kysyä toiselta, tarvitseeko hän apua tai onko kaikki kunnossa, jos näyttää siltä ettei ole. Älä ole sokea sille mitä ympärilläsi tapahtuu. Välitä muistakin kuin vain itsestäsi.
Aion itse tehdä parhaani toimiakseni samoin, positiivista, ystävällistä, välittävää asennetta levittäen.
Katsoin alla olevan videon pari viikkoa takaperin, ja tuntuu että se sopii aiheeseen aika hyvin. Sen katsominen ei vie paljoa aikaa, kuten eivät pienet, jokapäiväiset, ystävälliset eleetkään.
Oletko sinä ollut tilanteessa, jossa olet päätynyt todistamaan ihmisten välinpitämättömyyttä toisiaan kohtaan? Tai päinvastoin sitä, kuinka ihmisten osaavat huomioida toisiaan?
3 Responses
Hitstit tää on hyvä ! Oon ite miettinyt tätä asiaa vuosi kausia.
Mun omiin ihan käytöstapoihin kuuluu toisen auttaminen, pidän ovee auki toisille, sanon kiitos tai hymyilen vain, nostan lelun lapselle rattaisiin jne. Itse asun Belgiassa ja huomaan valtavia eroja näissä asioissa kun tuun Suomeen (en väitä, että täällä ei olisi ihmisiä jotka ei auta toisiaan, mutta paljon vähemmän törmään siihen). Oven auki pitäminen takana tulevalle, nop. Ja kun pidän auki ovea olettaisin saavan edes hymyn ihmiseltä joka siitä pääsi tai kiitoksen, mutta ei. Ohini kävellään nokka pystyssä. Huudanki silloin perään ole hyvä, jonka takia joko henkilö nauraa minulle ja kiittää tai kattoo hölmistyneenä ja mumisee jonkun näkösen kiitoksen. Myös suojatien ylittäminen, toki jos vaan kävelet pokkana auton eteen se pysähtyy, mutta jos jäät odottamaan niin minulle ei kyllä miltei koskaan olla pysähdytty. Näitä on monia asioita joita oon huomannu ja suoraan sanottuna se herättää vihaa, mutta lopulta vaan surullisuutta. Eikö ihmiset välitä enää muista?
Välinpitämättömyydestä on myös hyvä esimerkki tältä kesältä kun lomailin Suomessa. Veljeni kaatui skeittilaudalla ja mursi solisluunsa. Hän joutui istumaan jalkakäytävällä odottamassa meitä hyvän tovin. Hän kertoi meille, että ohi käveli monia ihmisiä, mutta kukaan ei pysähtynyt kysymään: "kävikö pahasti?" "onko kaikki ok?". Ei yksikään. Toki, veljeni ei itkenyt tai mitään, mutta hänen ilmeensä oli kivusta vääntynyt ja vaikka ei itkisikään voi silti kysyä "onko kaikki hyvin?", se ei ihmiseltä vie aikaa. Teki tosi surulliseksi kuulla tämä.
Tässä vain omakohtasia kokemuksia. Lisään vielä, että en väitä, että Suomessa vaan on tällästä (tai että Belgia on jotenkin parempi paikka tämän takia), kaikkialla on, mutta voin aika varmana 15 vuoden elämäni ulkomailla asuneena väittää, että törmään välinpitämättömyyteen vähemmän täällä kuin Suomessa. Siksi tämä kamppaniakin on todella hyvä juttu!
Uiui anteeksi romaani !
En nyt kommentoi enempää omia kokemuksiani, kun kirjoitin juuri postauksen aiheesta: http://www.minullaonsiivet.com/2013/10/miksi-emme-valita-enaa.html
Musta on tosi hienoa, miten ihmiset on lähtenyt tähän mukaan! Tämä sun tekstis oli myös hyvin pohtiva. Musta on tosi mielenkiintoista, miten eri kirjoittajat lähtee pohtimaan aihetta eri näkökulmista: esimerkiksi tää sun postaus oli tosi hyvä katsaus siihen, että tavallinen arkikohteliaisuus ja sen kautta välittäminen on myös tärkeää.
Hieno ulkoasu muuten 🙂 Löysin sun blogin tänään ja jään seurailemaan!
Kia: Älä pyytele anteeksi, ihanaa kun jaksoit noin pitkästi kommentoida! Oon sun kaa samoilla linjoilla, vaikka oonkin viime aikoina kohdannut tosi paljon käytöstavat ainakin jossain määrin muistavia ihmisiä: kampuksella ihmiset pitää ovea jos oot tulossa juuri perässä, autoilijat on antanu tietä ilman että on tarvinnut tehdä uhkarohkeita loikkia niiden eteen, ja mulle on osunut sellaiset naapurit joista kaikki tuntuu moikkaavan aina, heti muuttopäivästä lähtien. Se on niin piristävää. Mutta petrattavaa löytyy, sen vuoksi mäkin otin osaa tähän. Tosi kurja tuo veljesi kokemus kyllä. 🙁
Anni: Kävin lukemassa, tosi kivasti olit kirjoittanut! Se tekeekin tästä niin monipuolisen kamppanjan, kun ihmiset voivat lähteä mukaan kertomalla oman versionsa aiheesta. Niistä muodostuu kokonaisuus, joka on täynnä erilaisia kokemuksia, niin positiivisia kuin negatiivisia, sekä omia ajatuksia, olivat ne sitten pohtivan syvällisiä tai kevyemmän arkisia, mitä vain. 🙂 Kiitos sulle!