Teekkarien fuksiwunderunde

Se on jotenkin hassua, kun ennen koulun alkua ajattelin yliopistoelämä olevan sitä, että arkena on luentoja ja opiskelua, ja viikonloppuina bileitä sun muita. Harmittelin jopa jo etukäteen vähän, että missaankohan mä kaikki siistit tapahtumat, kun ramppaan kuitenkin Espooseen ja takaisin lähes joka viikonloppu. Todellisuus olikin toinen, kun sai huomata, ettei viikonloppuisin ole oikein mitään menoa, vaan kaikki ohjelma luennoista bileisiin ovat aina arkipäivinä ja -iltoina. Mun puolesta ihan täydellistä, vaikka Espoossa vietetyt päivät menevätkin yleensä aika väsyneissä tunnelmissa.

Eilen oli yksi syksyn tärkeimmistä ja etukäteen hehkutetuimmista tapahtumista nimeltä Fuksiwunderunde, joka täytti Tampereen keskustan edestakas erilaisten rastien tehtäviä suorittavista, muutaman hengen ryhmin erilaisiin asuihin sonnustautuneista TTY:n fukseista. Oli niin hyisen viileä ilma, että paikallaan seisoessa uhkasi jäätyä, vaikka mullakin oli meidän ryhmän teeman mukaisen raitapaidan alla kunnon lämpökerrosto: toppi, pitkähihainen, ohut neule, fleece-paita ja huppari. Ja olo kuin Michelin-ukolla.

Oletan että kuvat antavat ilmi meidän teeman, esitettiin siis ranskalaisia. Karikatyyrisinä tunnusmerkkeinä toimivat baskerit, punaiset huivit, mustat housut ja raitapaidat, naisilla punaiset huulet ja meidän Monsieur Ainolla muhkeat viikset. Rekvisiittana tietenkin punaviiniä ja patonkeja, jotka olivat myös osa perinteistä tuomarien lahjontaprosessia. Oli älyttömän hauskaa, vaikkei aika riittänytkään kaikkien rastian läpi käymiseen eivätkä pisteet voiton tavoitteluun. Illan kruunasi se, kun Hervannan bussipysäkiksi -pukeutunut arkkarifuksiryhmä voitti sen sarjan, joka monia vuosia perättäinkin ollaan voitettu: pukukilpailun.

Punaiset huulet, niitä ei paljon mun naamassa nää. Pidän siitä, kun ei tarvitse huolehtia vaatteista tai meikeistä. Siitä, ettei niitä tarvitse ylläpitää päivän mittaan, vaan että kun ne on kerran päälle laitettu, ne pysyvät sellaisina kuten tarkoitus. Ihanteellinen ajatus, eikö? Flunssa ja punaiset huulet ovat muuten mitä ärsyttävin yhdistelmä. Tuntuu että joka niistämisen jälkeen olisi puolet punasta nenäliinassa tai toinen puoli ympäri naamaa.

Loppuillasta huomattiin että mun pannukakkuobjektiivissa on jotain mätää, vaikkei sille ollut tapahtunut mitään. Ongelmana on tarkennus, joka ei enää toimi ei automaattisesti eikä manuaalina. Harmittaa kamalasti jos se nyt päätti ettei toimi enää ikinä. Vasta kun olin taas pitkästä aikaa ihastumassa sen tarkkuuteen ja mukana kuljettamisen helppouteen…

Kiitos kaikille tuohon edelliseen postaukseen kommentoineille, mulle merkisee paljon kuulla vähän teidänkin ajatuksia. Sain sellaisen käsityksen, että suurin osa toivoisi kaiken jatkavan samaa rataa, ja se kuulostaa omastakin mielestäni ihan turvalliselta ja mukavalta ratkaisulta. En kuitenkaan lupaa, etteikö jotain hienosäätöä (tai sitä nimenvaihtoa) tulisi tapahtumaan, kun on sen verran pakottava tarve kehittää tätä blogia edes jotenkin, että saisin mielenrauhan.