INTERRAIL-päiväkirja – Venetsia

2.7. – Vajoavassa kaupungissa

Päiväretki Venetsiaan starttasi vielä aikaisemmin aamulla kuin toissapäivän reissu Firenzeen, sillä junamatka oli kuitenkin yli puolet pidempi. Koko se 3,5 tuntia kului kuitenkin nopeasti, kun maksettiin kummallekin junassa Wi-Fi-yhteys, kun se oli vain 0,01€/24h, eli riitti täysin sekä meno- että paluumatkalle. Kyllähän se jonkin verran pätki välillä (syytän tunneleita), mutta oli tärkeää päästä nettiin, kun sattui olemaan opiskelupaikkojen julkistamispäivä.

Venetsia oli tunnelmallinen, mutta mun makuun vähän liian ahdas ja ränsistyneen oloinen. Gondoliajelut olisivat maksaneet meidän minibudjetille liikaa, joten käveltiin mielummin niitä sokkeloisia jalkakäytäviä. Vesi nyt ei muutenkaan oo mikään mun lempielementti.

Tosi paljon kiinalaisia. Joku kiinalainen pariskunta tuli meitä vastaan ja halusi meidän kanssa yhteiskuvaan. Yksi kiinalainen käveli ruuhkaisella kadulla oli ja nappasi kännykällä kuvan joko meistä tai vain Roopesta. Hyvin hämmentävää, ei mun mielestä todellakaan mitenkään erotuttu joukosta… Ravintolassa oli kamala meteli, joku kroatialaisporukka tuli sinne kaljoittelemaan. Tarjoilijat (nekin kiinalaisia) eivät sanoneet mitään, hymyilivät vain. Hyvä jos me kuultiin edes mitä toisille puhuttiin. Ja mun pizzan reunat oli kärähtäny.

Oli kuuma, mutta varjoja oli onneksi luonnollisesti aika paljon. Kadut päätyivät vähän väliä umpikujaan (=veteen), jos ei tiennyt tarkkaan, minne oli matkalla. Toisaalta oli helppo liikkua, kun ei tarvinnut varoa mitään liikennevälineitä – veneet kun ovat ja kulkevat vain siellä vedessä, ja teillä liikutaan vain jalan.

Paljon nahkalaukkukauppoja taas. Katselin paljon, en ostanut mitään. Myyjätkin suurimmaksi osaksi kiinalaisia, ei sillä että se mitään olisi mihinkään vaikuttanut. Näköalatorniin mentiin vasta iltapäivällä, koska Roope oli lukenut, etteivät näkymät ole niin hyvät, jos taivaalta porottava aurinko on korkeimmillaan. Jonoakaan ei myöhemmin päivällä ollut enää niin hirveästi.

Löydettiin puisto, jonne haluttiin mennä istumaan ja lepäilemään, mutta piti vahtia aika pitkään, ennen kuin saatiin vallattua penkki varjosta. Paljon kukkia ikkunalaudoilla. Vino torni, käy varmaan nyt Pisan tornin korvikkeesta, kun sinne ei tällä reissulla mennä. Vajoava kaupunki, olihan siinä tunnelmaa. Toisaalta en keksi, mitä tekemistä siellä oikein sitten keksisi, jos olisi ollut enemmän kuin yhden päivän. Ei muutenkaan ole mikään edullinen paikka elää.