INTERRAIL-päiväkirja – Pariisi, osa 4

20.6. – Notre Dame ja Villa Spicy

Nukuttiin ja köllöteltiin aika myöhään suhteessa muihin aamuihin. Ulkona oli tosi sateinen sää. Lopulta siivooja alkoi käydä kärsimättömäksi ja Roope meni lupaamaan että ”we’re leaving soon”. Meinasin vetää isonkin hernepalon nenään että puhu vaan omasta puolestas, mulla ei oo edes vaatteita päällä eli mikään ”soon” ei tuu kysymykseenkään. Paettiin sitten aulaan datailemaan ennen kuin sade helletti ja päätettiin lähteä tarkastamaan Notre Dame.

Se ei jotenkin ollutkaan niin mahtava ja suuri kuin odotettiin, eikä jaksettu jonottaa sisään pääsemiseksi. Ihmisiä oli kuin muurahaisia, vaikka sää vaihteli kokoajan edestakas auringosta sateeksi tai molempia yhtäaikaa. Kierreltiin sitä saarta, sillalla joku mies teki isoja saippuakuplia.

Bongasin tosi nättejä postikortteja, mutta turistikrääsäputiikeissa ei myyty postimerkkejä. Etsittiin vessaa, löydettiin postitoimisto. Siellä meitä palvellut myyjä oli ihan outo, puheli mutisten itsekseen tai meille mutta selvää ei oikein saanut eikä vastapuolenkaan ymmärtämisestä voinut oikein olla varma. Nättien postimerkkien sijaan saatiin jotkut ihme tarrat jotka oli ikävää läntätä muuten niin nätteihin postikortteihin, ja musta tuntui että se neuvoi mulle väärän postilaatikon. Mut kai ne kortit joskus kuitenkin perille löytävät.

Mentiin samalle kadulle, jonka lävitse oltiin kävelty edellisenä päivänä kohti riemukaarta. Olin nähnyt siellä pienen kiertelyn arvoisia putiikkeja, ja samalla suunnalla oli myös yksi ravintola, johon ajateltiin mennä syömään viimeisen Pariisi-illan kunniaksi. Tehtiin pöytävaraus.

Kaduilla makasi kerjääjiä. Mä kolusin pari putiikkia, tahdoin kovasti löytää jotain nätimpää vaatetta päälle sinne ravintolaan. Löysin tosi ihania vaihtoehtoja, mutta aina joko hinta tai vaatekoko oli liian suuri. Ja yleensä se oli jälkimmäinen. Lupasin itselleni, että jos löydän jotain oikeasti ihanaa ja hyvin sopivaa, voin ostaa sen ja jättää shoppailut sitten loppureissulta minimiin. Mutta kun edes vaatekoko 0 ei istunut, niin ai että sitä harmin määrää.

Ravintola Villa Spicy ei ollut ihan niin hieno kuin kuviteltiin, mutta hienompi kuin kaikki meidän aikaisemmat ruokapaikat yhteensä. Roope oli löytänyt sen netistä, ja sitä oli kuvailtu hinta tasoltaan edulliseksi (= kaksi ihmistä saa syötyä kolmen lajin illallisen alle satasella). Mun alkuruoka oli kamala, rakeinen, kylmä, pinaattikeiton näköinen mutta pahanmakuinen soppa. Odotin jotain herkullista vihanneksista tehtyä sosekettoa, oli aika karvas pettumys… Ja kun Roopella oli onnistuneesti kinkkua ja hunajamelonia, niin ai että olin kade. Sen sitä saa, kun ei oikein tiedä mitä tilaa. Mulla oli pääruuaksi kanaceasarsalaattia, joka maistui tosi hyvältä puoleen väliin asti. Jälkkäreinä oli jotkut ihme tortut, jotka sinänsä muistuttivat pullaa mutta ei sitten kumminkaan. Tilanteen vaatimaa punaviinilasillista mä en edes saanut alas kokonaan, ja nekin muutamat kulaukset vaan irvistämällä. Mutta olipahan nyt edes ravintolaillallinen!