17.6. – Pariisin huono ensivaikutelma
Avasin junan vessan oven ja siellä olikin joku, joka ei ollut osannut laittaa ovea napista painamalla lukkoon. Sää on synkkä ja sateinen. Ei oo enää nutella-leipiä. Vessan lattia on ihan pissaroiskeissa, joku ei osaa tähdätä liikkuvassa junassa. Juna alkaa heittelehtiä aina silloin, kun yrittää meikata tai vaihtaa housuja.
– – – Pelkkää paskaa, kamala Pariisi! Eikä ainoastaan sen takia että tää meidän ekan yön hotelli on rupuisuuden multihuipentuma! Tää on ihan ghettoa. Ja niin surkea Wi-Fi etten voi edes valittaa mistään kellekään muulle kuin Roopelle. Karseen kallista ja turvatonta! Kaduilla oli kymmenen metrin välein asiakkaita toiveikkaan näköisinä odottavia huoria jo ennen kuin ilta oli edes alkanut hämärtyä. Onko tää muka se rakkauden ja romantiikan kaupunki, jonka kohtaamista mä niin innoissani odotin?
Ei millään löydy hyvää ja kohtuuhintaista hotellia tai hostellia. Ei varmaan ees pystyis varaamaan kun on niin surkea Wi-Fi. Ainoa toimiva Wi-Fi löydettiin yhdestä rautatieaseman kahvilasta, joka meni kiinni jo iltayhdeksältä. Jäätiin sulkemisajasta riippumatta toimineen Wi-Fi:n takia kahvilan ulkopuolelle selaamaan hotelli/hostelli -buukkaussovelluksia kännyköillä, koska oltiin saatu majoitus vasta vain yhdelle yölle, eikä siihen kamalaan hotelliin halunnut jäädä yhtään pakottavaa tarvetta kauemmaksi ajaksi!
Jonkun aikaa siinä istuttua jostain nurkan takaa iskee yhtäkkiä joku musta, laiha ja pitkä mies, lyö Roopea naamaan, yrittää repästä Roopelta meidän kaiken tärkeimmän omaisuuden sisältävää olkalaukkua jättäen naarmut Roopen käteen, ja yrittää sen jälkeen napata multa iPhonea käsistä. Mun ote ei irtoa eikä se jää taistelemaan sitä vastaan, me huudetaan ja se lähtee pakoon ja katoaa ihan helvetin nopeasti alle parin kymmenen metrin päässä sijaitsevasta ovesta ulos ja teille tietymättömille. Kello ei ollut vielä edes kymmentä illalla.
Ryöstäjä ei saanut kamoja mutta multa meni maku koko Pariisiin, tilanteen adrenaliinitujauksen ja suurimman pelästyksen jälkeen jäi vainoharhaisuus ja pelko. Mentiin rautatieaseman poliisien puheille, ne neuvoi reitin sairaalaan, jossa käydään huomenna varmistamassa, ettei siitä lyönnistä tullut mitään pahempia vammoja kuin mustelma. Yksi poliiseista näytti Pariisin karttaa, osoitti lähes koko Seinen yläpuoleista aluetta ja luonnehti ”this is shit”, mikä teki olosuhteet aika selviksi. Sen jälkeen hän osoitti keskellä äsken rajaamaansa aluetta sijaitsevaa rautatieasemaa, selvensi ”and we are here” ja nauroi päälle. Muuten näiden poliisin kanssa kommunikointi oli vaikeeta kuin mikä, kun viidestä koppalakista vain yksi puhui edes auttavasti englantia.
Vituttaa ja suututtaa, oon monta kertaa jo meinannut alkaa itkemään mutta sitten oon aina kuitenkin saanut kerättyä itteni, jotta oon pystynyt puhumaan niille rautatieaseman poliiseille sun muille. Saa nähdä milloin padot aukee. Tällä hetkellä haluaisin vaan kotiin. Pariisi on kallis, Pariisi on turvaton. Pariisi, et paljon huonompaa ensivaikutelmaa olisi varmaan edes kyennyt antamaan.
2 Responses
voi hemmetti, onpa teille sattunu paskasti! mää en oo koskaan ollu mikään pariisifani eikä mulla ollu kovin suuria odotuksia sitä kaupunki kohtaan, mutta meille ei kyllä mitään ikävää sattunut. viihtyisä paikka ja ystävälliset tyypit, tosin aika harva osasi englantia. harmi tosiaan, toivottavasti pariisi näyttää vielä sen hienonkin puolensa. 🙂
Katja: Njoo, en kyllä toivo yhtä ikävää kokemusta kenellekään! Onneks muut päivät menivät sitten paremmin kuin tämä eka. 🙂