Äärettömyys

Yhtenä iltana makasin sängyssä toinen kylki Roopea vasten ja kuuntelin, kuinka toinen nukkua tuhisi siinä vieressä. Ensin mun päässä soi Disney-lauluja (tämä), mutta lopulta ajatukset harhailivat jonnekin sen verran syvälle, ettei sieltä meinannut päästä pois.

Mun pääkoppa oli pieni mutta ajatuksista aukes koko universumi.

Väsyneessä mielessä pääsi virkeää tilaa pidemmälle, kun pohdin, kuinka pieniä ja merkityksettömiä me lopulta ollaan. 

Ja kuinka paljon tuhoa voidaan silti saada aikaan vain elämällä omaa tavallisen tuntuista elämäämme. Olemalla olemassa, tuntevamme olevamme ainoita maailmassa. Olemalla yksilöitä, ajamalla omia asioitamme. Niin pieni on se maailma jossa me eletään, niin pieniin ympyröihin me keskitetään kaikki voimavaramme. Meidän todellisuus on niin pieni.

Kun elämässä tapahtuu kaikkea ja kokoajan pitää tehdä jotain tai olla suunta jonnekin, niin harvoin pysähtyy ajattelemaan elämää ylipäätänsä. Ja silloin kun pysähtyy, kaikki se tuntuu niin suurelta käsittää, että mielummin palaa takaisin tuttuihin ja turvallisiin aiheisiin. Ja jos väkisin yrittää, tuntuu että päässä tulee vastaan joku seinä, joka rajoittaa pääsemästä pidemmälle. Ihan kuin ajatusten vapauden rajattomuuskin olisi aidattu liian raskaaksi ylittää.

Joskus kun mä kuljen ulkona, mut valtaa sellainen tunne, etten tiedä, näänkö unta vai onko kaikki oikeesti todellisuutta. 

Kun vain katselee luontoa ja kaikkea ympärillä olevaa ja kaikki on vain niin hirveän kaunista. Sellainen epäaito tunne, että tietää hallitsevansa itsensä muttei kuitenkaan osaa olla ihan varma. Kun tietää, että joskus on nähnyt sellaisia uniakin, joissa pystyy kontrolloimaan tekemisiään, mutta lopulta mikään ei olekaan ollut totta.

Oon nähnyt viime aikoina niin paljon aidontuntuisia unia, että niillä saattaa olla osansa näihin fiiliksiin. Mä kun en pitkiin aikoihin nähnyt mitään unia, joista olisin herättyäni muistanut palaakaan. Oon vaan painanut pääni tyynyyn ja toivottanut pään sisäisen yksityisen pimeyden tervetulleeksi.

Aiheeseen tämä hetki, mulla on paljon aikaa ja hirveästi tekemistä koko ajan. Toisaalta päivät kuluvat ihan älytöntä vauhtia eikä tunnu siltä, että saisin mitään aikaiseksi. Huomenna on se puistokirppis, jonka suhteen olin viikko sitten viikon verran etuajassa. Mulla on viisi laatikollista puhtaita, ehjiä ja kaikin puolin siistejä vaatteita (+ parit laukut ja kengät) myytävänä – näistä yksi laatikollinen sisältää miesten vaatteita. Kaikki lähtee pilkkahintaan alle viidellä eurolla, koska mun vaatekaappiin/huoneeseen ei enää mahdu mitään, kiitos mun viime aikojen etuaikaisten syysvaateshoppailujen… Tyhjää tilaa löytyy ainoastaan pankkitililtä, haha. Miten ihmeessä mä mahdun asumaan mihinkään opiskelijasoluun, jos siis nyt ylipäätänsä edes saisin löydettyä jonkun kämpän.

Ulkona myrskyää, mahat on täynnä pizzaa, pitäisi muistaa lähettää yo-kiitoskortit ja vahvistaa opiskelupaikka. Viime viikolla käytiin tyttöjen kanssa Tukholmassa (siitä lisää tällä viikolla), huomenna jatkan mun epäselvää ompeluprojektia (josta laitoin facebookiin pari arvoituksellista kuvaa), lauantaina sulatan duunipaikan jääkaapin. Mitä teidän muiden kesäpäiviin kuuluu?

ps. Tietääkö kukaan pääkaupunkiseudun alueelta jotain hyvää paikkaa poimia mustikoita?