Kamalien aamujen tuplamaanantai

Vähän keväistä tunnelmointia meidän lauantain pyöräretkeltä. Musta tuntuu että meinaan skipata koko kevään, se salli saapua muutenkin vasta niin myöhään. Lehdet kasvaa niin nopeasti, että tuskin nuo kuvaamani hiirenkorvatkaan ovat enää noin pieniä.

Kaksi niin ikävää aamua ollut, että ihan kuin maanantai olis tuplannu itsensä. Eilen heräsin aamulla äidin soittoon sillä tuloksella, että istuin jo pari minuuttia soiton jälkeen autossa ajamassa kohti pikkuveljen koulua. Niillä oli retkipäivä eikä tuo ollut ottanut reppua mukaan, ja sitten se oikeasti tarvittiinkin mukaan. On noilla rattoisiaa, tottakai sisko auttaa ja uhraa unensa… Mun jutteluääni muistutti koko aamupäivän ihan muumien mörköä.

Tää aamu ei ollu sen parempi. Mulla oli kymmeneksi sovittuna valmennuskurssin matikan tunti, herätys oli varttia vaille yhdeksän. Ja yllättäen taas, mä en tietenkään mennyt mitenkään järin aikaisin nukkumaan.

En tiedä soiko kello vai ei, mutta havahdun hereille itsekseni varttia yli yhdeksän, että tsiisus, yleensä mun pitäis lähteä matkaan tässä vaiheessa. Sutasen vähän meikkiä ja näytän siltä kuin olisi eilisen töhriintyneet ripsarit naamassa, enkä kerkeä syödä kuin banaanin. Ulkona paistaa aurinko mutten löydä aurinkolaseja. Lähden ajamaan ja silmiä vetistää koko ajan. Kuvittelen jo ehtiväni ajoissa, kunnes jumitun ihan kamalaan ruuhkaan. Lopun kävelyosuudesta suoriutuessani tulee kuuma ja hiki, ja tajuan siinä samalla, etten tietenkään muistanut laittaa edes dödöä. Tulen tunnille viitisen minuuttia myöhässä, kirjoja kaivaessa löydän sieltä myös ne aikaisemmin kovasti kaipailemani aurinkolasit.

Matikan tunnilta palatessani vasempaan jalkaan tulee kaksi hiertymää, oikeaan polveen särkee ja mun korvat jäätyy viileästä viimasta niin pahasti, että päätä alkaa särkeä. Koko tämän ihanan aamupäivän kruunasi se, kun pääsin kotiin ja oletin jääkaapista löytyvän ainakin puolipulloa virkistävää kokista, mutta kohteliaan broidini jäljiltä siellä olikin enää vain hiilihapottomat pohjalimat.

Onneksi päivän pelastivat kaksi kassillista postiin kiikuttamalla pois alta hoidettua huuto.net -kohdetta, extempore kysytty ja saatu Arnold’s -herkutteluseuralainen (plus se hotkaisemani spinny), sekä kaksi viimein saapunutta postipakettia sisältöineen. Unohtamatta tietenkään sitä tosiasiaa, että meidän interrailin aloittavat ja päättävät lentoliput on nyt hankittu. Toisin sanoen meidän matkalle on jo luotu alku ja loppu. Kaikki siinä välissä on vielä enemmän tai vähemmän selvittämätöntä. Aika jännää.