Ajantaju palailee pätkittäin, ja viime viikolla yhtäkkiä tajusin että pahus, kohta on Roopen synttärit. Voi miksi pojille on niin vaikea keksiä mitään siistejä lahjoja? Ei aina viitsi ostaa vaatteita tai turhaa roinaa, varsinkaan kun yrityksenä on vähän säästää kesää varten. Toisaalta minkään tekeminenkään on vähän ongelmallista, kun liika määrä koruja tietää vain sitä ettei kaikkia tule käytettyä, eivätkä neulotut villasukat ihan sovi tähän vuodenaikaan, vaikka kevät laahaakin aikataulustaan jäljessä.
Ei oikein ole mikään korumies tuo, mutta kyllä se sinnikkäästi on nyt vuoden aikana kantanut kaulassaan mun sille 18-vuotislahjaksi tekemää ja antamaa hopeaketjua. Siitäkin huolimatta, ettei kyseessä ole mikään kevyin tai huomaamattomin ilmestys. Tänä vuonna päädyin toteuttamaan yhtä jo aiemmin mielessä pyörittelemääni ideaa, koru sekin, mutta ei niin näyttävä kuin edeltäjänsä ja tällä kertaa ranteeseen.
Tiedätte varmaan ne sellaiset aika tyttömäiset kaulaan ripustettavat nimikorut, joista blogeissakin on pyörinyt aika paljon arvontoja? Mä en sellaista itselleni tai kellekään muullekaan ole hankkinut.
Mutta sanotaanko vaikka niin, että tää on mun versio pojalle osoitetusta nimikorusta:
Näiden korujen tekoon tarvittiin
- Kestävää tekonahka-&mokkanauhaa, koska aitoa nahkanauhaa ei löytynyt oikean kokoisena
- Yhdeltä sormuskurssilta jääneestä ylijäämähopealevystä tekemäni hopeinen laatta, jonka hion ja johon porasin 1,5mm halkaisijan reiät ja iskin poikaystäväni nimen.
- Hopeinenlukko ja pari hopealenkkiä
- ”Hopealankaa” eli hopean väristä kuparilankaa, jota saa vaikka Tiimarista
- (Sakset)
Tungin tuon nauhan laatan rei’istä sisään niinpäin kun visio päässä käski. Oli tossa ihan älytön tekeminen, koska reiät olivat liian pienet suhteessa nauhaan. Mutta pysyypähän paikoillaan.
Nauha pätkäistiin sopivan mittaiseksi, taitettiin sen päihin lenkit ja solmittiin tiiviisti kiinni ”hopealangalla”. Painoin vielä pihdeillä hopealankakohdat litteiksi. Lopuksi hopealenkit nahkanauhalenkkeihin, lukko toiseen hopealenkeistä, ja sitten olikin jo valmista!
Tuossa tuo viime vuoden lahja, jonka kiillotin vaihteeksi uudenveroiseksi. 🙂
Synttärisankari on tyytyväinen, mä oon tyytyväinen, mites muut, sopisiko tuollainen omaanne tai oman kultanne ranteeseen?
Viime vuonna pyöräytin the täysi-ikäisyyden kunniaksi panostuskakun ja kaulaketjun, tänä vuonna vohveleita ja nimilaattakorun, mitähän sitten ensi vuonna, kun vielä yksikin koru niin toihan on kuin kävelevä korukauppa…
Ensi vuoden aikana kummallekin isketään kakkosella alkavan kaksilukuisen ikävuoden leima otsaan, ja mä voin hyvillä mielin pistää sekoiluni parinkympinkriisin piikkiin- – – Eiku. Ehkä en kuitenkaan jaksa ajatella vielä ihan niin pitkälle, kun sitä ennen ehtii tapahtua kuitenkin vaikka mitä. Voitais vaikka kaikki keskittyä tsemppaamaan toi takatalvi kekkuliin täältä, nimim. ”olipa kerran huhtikuun 19. päivä, kävelin stadissa pari kilometriä converset (ja paksut sukat) jalassa, tuloksena pari valkoiseksi jäätynyttä varvasta”.
5 Responses
Ai kamala, hämmennys iski kun tajusin, että ensvuonnahan 20 tulee omaanki mittariin ikää 😀 Ei jotenkaan ole tullut ajateltua kun omat synttärit on vasta puolenvuoden päässä 😀
olenko ehkä tyhmä….Mutta MILLÄ iskit roopen nimen laattaan 😀
Heh mä voisin tilata sulta tommosen vuosipäivä lahjaks mun mun kullalle, mut vaa päivämäärällä enkä nimellä 😀
Hei, kiitos tästä! Tein kaverille käsikorun, jonka kiinnitysmekansmiksi keksin niinkin käytännöllisen menetelmän kuin solmun… Pitää pyytää koru takaisin ja toteuttaa tämä hopealankajuttu, niin saattaa koru joskus päästä käyttöönkin 😀
AGENTTTI: Äläpä. 😀 Ei sitä oikein tajua, kun nyt on vielä 18, niin ajateltua että aikaa olis vielä 2 vuotta… ehei. 😀
Viivi: Et oo tyhmä, se on vaan etten mä oikein tiedä millä nimellä niitä kutsutaan. 😀 Niitä ei siis mulla itselläni tai meillä tuolla Gräsassa ole, mutta viime viikon perjantaina meillä oli yksi oikea hopeaseppä siellä pitämässä yhtä kurssia, jonka aikana sain lainata häneltä sellaisia jotain umpinaisen putkilon mallisia juttuja, joissa oli toinen pää kapea ja siinä päässä aina joku kirjain tai numero. 🙂 Ja sitten yritin asettaa sen kirjainpään sopivalle paikalle (hemmetin vaikeeta) ja iskeä vasaralla sen pötkylän (en nyt keksi parempaa sanaa :D) toiseen päähän, niin että se kirjain uppoaa tuohon levyyn. Oli ihan pirun vaikeeta saada noi kirjaimet yhtä kauas toisistaan ja samalle riville. D: Örrgh.
Tais tulla vähän sekava selitys. 😀 Tekisin kyllä mielelläni näitä enemmänkin, mutta mulla ei ole enempää hopealevyä, ei mahdollisuutta käyttää niitä kirjain-&numerohommeleita, eikä oikein gräsaakaan enää tänä keväänä kuin kerran. 🙁 Sori!
Kuikero: Ole hyvä vain. 😀 Hyvä jos tästä oli hyötyä!