Taidan olla siinä pisteessä, jossa mun on pakko laittaa joksikin aikaa postaaminen pannaan, sulkea läppäri lukkojen taakse, vaihtaa älypuhelin vanhaan nokiamokiaan (jolla pystyy korkeintaan soittamaan ja tekstaamaan), sekä piilottaa tv:n kaukosäädin pois välittömästä näkökentästä. Toisin sanoen tämän viikon lopusta vähintään viikon 13 puoliväliin, jolloin viimeisen yo-kokeen pitäisi olla takana.
Oon ehkä taitavin vastuunvälttelijä ikinä. Tai kaikki te muut mun kohtalotoverit, jotka ajaudutte opiskelu-/tai työasioiden edessä suunnittelemaan muun muassa sekä vaateprojekteja, DIY-projekteja, savityöprojekteja, sisustuselementtejä että omaa korumallistoa&korufirmaa, olkaa hyvät ja ilmoittautukaa! Olishan se ihan jees, jos en olisi ainoa, joka toimii näin.
Kaikkien näiden aivoitusten, random-pikkunälkähyökkäysten, tylsiin&turhiin keskusteluihin juuttumisen ja muun rinnalla mun opiskeluyritykset tuntuu tällä hetkellä ihan mitättömiltä. Mä saatan tehdä opintosuunnitelman ja aikataulun, mutta jo sen suunnitelman tekovaiheessa oon jo luovuttanut sen suhteen, että loppujen lopuksi pysyisin sen tahdissa edes viikkoa. Kuule haistappa vaikka laiskiaisen uloste, mokoma menempä-siitä-mistä-aita-on-matalin -luonne ja tavoittelempa-tällä-kertaa-kuuta-taivaalta -haaveet.
Mun on pakko kirjoittaa tää tänne, jotta se toimisi vähän niinkuin lupauksena itselleni.
Osa tätä lukevista varmaan on jostain mun jutuista saattanut lukea, että mun tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu arkkitehdin koulutukseen hakeminen.
Ja koska mua ei kauheasti innosta pääkaupunkiseudulta häipyminen, haaveena olisi paikka Aalto-yliopistosta. Kävin vähän aikaa sitten valmennuskurssitapaamisessa, jossa mun täräytettiin alas kauniista pilvilinnoistani. Mun yo-numeroista saatavilla arvioiduilla alkupisteilla realistisin vaihtoehto on päästä korkeintaan Tamperen teknillisen yliopiston arkkitehtilinjalle.
Tampereelle. No, onhan se lähempänä kuin Oulu, joka on viimeinen vaihtoehto.
Ihan tavallisia lähes kolme vuotta vakavassa parisuhteessa eläneen tunneajattelijatyttösen haaveita? Siis yhteinen oma pikku pesä. Mutta mitä jos mä nyt sitten joudunkin muuttamaan Tampereelle jonkun hemmetin opiskelupaikan perässä. Voisiko sitä enemmän turhauttavaa kohtaloa itsellensä kehittääkään.
Joo tiiän, mä dramatisoin. Voisin hakea ja saada paikan sieltä Tampereelta, asua siellä jossain opiskelijasolukämpässä yhden lukuvuoden, ajaa mun vanhemmilta yllätyslahjana saaneellani pikku pökötillä vaikka joka viikko edestakaisin sitä Tampere-Espoo väliä, ja hakea sitten kokemusta kartuttaneena heti ensivuoden haussa Aaltoon. Jos se onnistuisi näin, niin eihän se meinaisi kuin muutamaa kuukautta yksineloa siellä uudessa, tuntemattomassa kaupungissa. Toisaalta, vaikka pääsisin Tampereen jälkeen Aaltoon opiskelemaan, Roope menisi samoihin aikoihin inttiin ja kaukosuhde jatkuisi määrittelemättömän ajan inttileskeytenä.
Noi kuvan sydämet on sitten sarkasmia.
Ai että mä vihaan pelkkää ajatustakin kaukosuhteesta.
Jos kuuluisin Suomen parhaiden piirtäjien pieneen joukkoon, voisin laskea kohtaloni pääsykokeiden viimeisen osan, piirrustuskokeiden varaan.
Ostin kotiopiskelua varten Prismasta alle viiden euron kuulosuojaimet auttamaan keskittymään.
Se on joko Aaltoon haku tai Tampereelle haku. (Oulun suljen kylmästi kerta heitolla pois kuvioista, sitä välimatkaa ja sen tuottamia ajokilometrejä&bensakuluja en jaksa edes ajatella.) Voisin hakea kumpaankin, mutta tiedättekö sellaisen asian kuin ”ensisijaisuuspiste”? Sen, jonka saa useissa tapauksissa lisänä pisteisiin, joilla haet ensimmäiseen hakuvaihtoehtoosi. Olkaa hyvät ja astukaa pääni sisään, jossa olen muovaillut mukaelmat kahdesta pahimmasta mahdollisesta tilanteesta:
Skenaario nro 1: Haen ensimmäisenä vaihtoehtona Aaltoon, toisena Tampereelle.
Skenaario nro 2: Haen ainoastaan Tampereelle, mukana ensisijaisuuspisteet sun muut.
Onneksi mitään ei ole kuitenkaan vielä hakattu kiveen ja mulla on aikaa miettiä tätä niin yksin kuin kaikkien muiden kanssa, joita tää liikuttaa.
Nyt ei ollut mitään järin positiivista energiaa puhkuvaa tekstiä, mutta kai sen nyt ymmärtää. Tän kirjoittaminen teki terapeuttisessa mielessä kyllä aika gutaa (samaan tapaan kuin yksikseen duunissa ipodit korvissa imuroidessa musiikin mukana epävireinen hoilaaminen).
Mulla ei ole minkäänlaisia intressejä hävitä täältä blogista kokonaan, saatan tulla tänne vuodattamaan sydäntä stressikriisien keskellä tai jotain muuta pientä, kuvia sun muuta laittelemaan, mitä tässä matkan varrella nyt ehtiikään, mutta en lupaa mitään suuria ennen kuin tää kevät on pulkassa. Sitten voinkin keskittyä tähänkin uudella, kunnollisella otteella.
Bloggamismotiavaatiota kyllä löytyisi, mutta se on yksi niistä asioista, jotka tappaa sen vähäisenkin kiinnostuksen kantaa vastuu oman tulevaisuuden suunnasta suuntaamalla voimavarat opiskeluun. Nyt kun vain saisin edes päätettyä ylipäätänsä suunnan, johon elämä veisi: kaksinkamppailussa vastakkain taistelevat siis Aaltoon haku & todennäköinen opiskelupaikattomuuden uhka sekä Tampereelle haku & kaukosuhde. Ei oo uutta, että mun pään sisällä taistelee keskenään järki ja tunteet.
13 Responses
Ensimmäisenä: Miksi en olisi jaksanut lukea tätä tekstiä? Sen lisäksi, että aihe on mielenkiintoinen, niin kirjoitat pirun hyvin. Jaksaisin varmaan lukea, vaikka jauhaisit yhtä paljon yhdestä pullasta.
Eniveis, koska mulla ei ole parempaakaan tekemistä (eli koska en jaksa tehdä kouluhommia) voisin jakaa pari vinkkiä, mitkä on aina auttanut mua kokeisiin lukemisen kanssa. Etenkin yo-kokeisiin.
Ensinnäkin. Tietokonetta tai muita huvituksia ei kannata hylätä kokonaan. Itse tein aina niin, että tietokone aukesi tasan sitten, kun olin sen päivän lukemiset lukenut. Lukusuunnitelmasta ei myöskään missään tapauksessa kannata tehdä liian tiukkaa. Jos luet neljäkin tuntia päivässä, se on jo ihan paljon. Kun herää, syö kivaa aamupalaa ja asettuu kivasti omalle sängylle omaan hiljaisuuteen ja rauhaan lukemaan, se ei tunnu yhtään niin pahalta. (No tunnin päästä voi jo tuntua pahalta, mutta sitten vain luetaan ja vittuunnutaan siitä huolimatta). Kun päivän lukemiset on luettu, saa tehdä ihan mitä ikinä lystää koko loppupäivän.
Lisäksi: tee muistiinpanoja. En tiedä teetkö jo, vai oletko sellainen oppija, ettei muistiinpanoista ole mitään hyötyä, mutta itse en ainakaan olisi ikinä pärjännyt kirjoituksissa niin hyvin, ellen olisi väsännyt ties mitä käsitekarttaa vähintään jokaisesta lukuaineesta (ja äidinkielestä). Kun tekee ajatuskarttoja, on helppo tarkistaa jos jokin asia unohtuu. Kun luin esimerkiksi filosofian kirjoituksiin, tarkistin joka välillä jokaisen filosofin ja käsitteen, jotka sai mut vähänkin epäröimään. Jos tekstissä mainittiin Heidegger ja en heti muistanut, mitä Heidegger oli ajatellut, tehnyt tai sanonut, niin kaivoin sen kohdan esiin käsitekartoistani ja tarkistin. Kun jokaisen nimen ja sanan tarkisti riittävän monta kertaa, niin kyllähän ne painui mieleen. Kertaus on opintojen äiti, mutta en kyllä vannoisi sen nimeen, että lukisi vain saman alueen aina kolmeen kertaan. Vaihtelu virkistää myös.
Mitähän vielä huh. Matematiikka. No matematiikkaan on kaksi neuvoa. Laske ja ymmärrä. Jälkimmäinen on sinäänsä tärkeämpi. Yritä kahlata läpi niitä teoriaosuuksia, sillä kun matematiikan asiat ymmärtää, on niitä pirusti helpompi soveltaa. Yritä ymmärtää mikä on derivaatta ja mikä on integraali. Itse en olisi ikipäivänä pärjännyt matematiikassa ymmärtämättä asioita. Kun ymmärtää, näkee kirjoituksissa tavallaan kysymysten taakse. Voit sitten korvata jokaisen derivaatta sanan sen merkityksellä ja äkkiä joku hankalan kuuloinen tehtävä onkin paljon helpompi.
Lisäksi: ole tarkka, tarkista, tarkista ja tarkista, sekä karsi yksinkertaiset laskuvirheet.
Ja jos nyt kerran valmennuskurssillakin olet, niin eiköhän sinne Aaltoon pääseminenkin ole ihan mahdollista. Imet kaiken tiedon piirustuskokeista itseesi. Oikeasti piirustuskokeissa ei edes ratkaise tekninen piirustustaito. Osaat kuitenkin piirtää hyvin, joten sen pitäisi riittää todellakin hyviin tulosiin. Piirustuskokeissa arvostellaan enemmänkin luovaa sekä kolmiulotteista ajattelukykyä, kuin teknistä taitoa. Huonokin piirtäjä voi periaatteessa päästä sisään, jos vain osaa esittää (loistavat) ajatuksensa niin, että ne ovat ymmärrettävissä.
Lisäksi, etkö voisi hakea aaltoon ensisijaisena, tampereelle toisisijaisena ja näiden lisäksi helsinkiin vaikka johonkin ammattikorkeaan. Näin sinulla olisi edes jokin suunnitelma B jos et nyt sattuisikaan pääsemään arkkitehtuuria lukemaan. Hae jollekin alalle, mitä jaksat opiskella vuoden, vaikka se ei välttämättä mieleisin olisikaan. Jollekin sellaiselle alalle, jonne ei tarvitse tehdä paljoa ennakkotehtäviä tai lukea pääsykokeisiin. Varmuuden vuoksi vain.
Eikä se välivuosikaan loppujenlopuksi mikään maailmanloppu ole. Omista kavereistani suurin osa ei päässyt ensimmäisellä hakukerralla opiskelemaan. Aluksi hekin tuntuivat ajattelevan, että sinne meni se tulevaisuus, mutta ei se vuosi oikeasti ole pitkä aika paiskia töitä ja hankkia säästöjä tulevaisuutta varten. Ehtiihän vähän hengähtääkin.
Huh. Olisikohan siinä ollut riittävästi sanottavaa. Toivottavasti olin edes vähän avuksi.
Ite opiskelen Oulussa arkkitehtuuria ja voin sanoo et Oulu on ihan huippu paikka opiskella. Miedänkin vuosikurssista varmaan puolet on Helsingistä kotoisin, koska jos välttis haluut sinne Aaltoon niin saat hyvällä tuurilla jotai 5 vuotta hakee että pääsee. Aika monella kaverilla on tolleen käyny. Tamperehan ei ees oo kaukana! siinä vaan parin tunnin matka, kyllä sen suhteen saa toimimaan jos on oikee asenne. varmasti aluks vaikee, mut kyl siihen sit tottuu, ja kannattaa hakee vaikka sen jälkeen uudestaan Aaltoon kun on ollu Tampereella, paremmat mahikset päästä. Mutta aika moni mun koulukavereista on just tullu Ouluun sillä asenteella et ollaan täällä nyt yks vuos ja sitten haetaan uudestaan Aaltoon, mut ne on sit Ouluun jääny kun täällä on niin mukavaa. 😀
Joo ja vielä unohtu tos aikasemmas viestissä mainita, että Tampereelle on joinain vuosina helpompi päästäkin kuin Ouluun, et sinne on ihan hyvin voit päästä. ja voihan sun poikaystävä vaikka tulla myös Tampereelle opiskelee ties mitä, mutta ei kannata heti valua epätoivoon, kannattaa kuitenkin yrittää. itse pääsin pelkillä pääsykoepisteillä Ouluun, koska mun yo-arvosanat oli ihan surkeet, mutta oisin kyl pisteillä Tampereellekin päässy… Mutta kyllä ymmärrän ahdistuksesi, koska on toi oikeesti tosi stressaavaa hakee meidän alalle. 😀 Älä menetä motivaatiota!
vimmu: Siinä vaiheessa kun flow-tyyppisesti kirjoitin tota tekstiä, niin en edes osannut toivoa, että kukaan vastaisi tähän näin laajan kattavasti. Luin tuon moneen kertaan, kiitos tosi paljon! Vaikka opo on samantyyppisiä neuvoja jankuttanut luonto luonnolta, oli tää hyvä kuulla jonkun sellaisen suusta, jolla on asiasta kokemusta. Taisin muutenkin nukkua suurimman osan niistä luennoista…
Mutta joo, ajattelin, että itselle asettamani tietokonekielto voisi lähinnä auttaa pitämään itseni kurissa. Nyt jos saan pienenkin tekosyyn käydä koneella, jumitun siihen kaikkiin ihan turhiinkin juttuihin (haha kuten vaikka demittäjien suhdeongelmien lukemiseen), ja paljon aikaa valuu hukkaan. Tässä tapauksessa mun oli pakko päästä vastaamaan näihin kommentteihin, jotka unenpöppörössä kännykän meiliä selatessa bongasin. Seuraava haaste on päästä ensin pois koneelta ja sitten ylös sängystä. Kyllä mä vielä opin, tästä se lähtee, pikkuhiljaa.
Matikka on mun kompastuskivi, jossa oon pärjännyt keskiverrosti mutta silti liian huonosti kuin mitä nyt olisi hyvä. Laskeminen ja teoriat sinänsä menevät, mutta lähes aina kun joku ei mene heti oikein, mulla menee hermot ja itseluottamus ja vitutus valtaa alaa. En muista puoliakaan kurssien sisällöistä, onneksi tässä toisaalta on vielä aikaa oppia ja onneksi Roope on tosi hyvä matikassa ja sillä on tarpeeksi pitkä pinna, että jaksaa mua kerta toisensa jälken neuvoa. Kirjojen teoriat ja esimerkit on usein turhauttavan suppeat.
Ja joo, suhtaudun vähän skeptisesti omien juttujeni kiinnostavuuteen, kiitos sulle sen selkeestä torppaamisesta ja ihanasta aamun piristyksestä!
mobica: Tiiän, Aalto on tosi haastava. Jaksan jankuttaa itselleni, että oivoi miksen voinut tajuta tätä tulevaisuuden unelmauraa jo lukion alussa, ja itkuparku miksen panostanut syksyn yo-kokeisiin sillä voimalla mitä todellisuudessa olisin voinut kyetä.
Mun poikaystävä ei oo edes harkinnut mitään muita kuin pääkaupunkiseudun yliopistoja, eikä sen numeroilla ja tietotaidoilla oikeestaan tarviikaan. Ja itekin oon vähän sitä mieltä, että jos loppujenlopuksi haluutaan pääkaupunkiseudulle asettua, niin riittää että toinen meistä vaeltelee muualla päin Suomea opintojen takia siihen asti kunnes pääsee palaamaan sinne mistä on lähtöisin. 🙂 Vaikka kyllähän mä oon saattanut puolitosissani ehdottaa, että hei, hae sä sinne Tampereen lääkikseen niin en jäis yksin, mutta tosissaan, en mä sellasta tahtois edes pyytää.
Kyllä mä uskon että sen kaukosuhteenkin sais toimimaan, mutta en vaan yhtään tykkää koko ajatuksesta tai tilanteesta, kun on tottunut näkemään toista niin usein. Lohduttaudun sillä, että kyllä mä nyt noin vuoden voin yksinkin pärjätä (mukava äkkijyrkkä pudotus itsenäistymismiseen ja pesäeroon vanhemmista…), ja käyn vaikka ensi syksynä korottamassa tuota enkun yo-numeroa, jotta seuraavista alkupisteistä sais korkeemmat. Kiitos sulle Oulun edustamisesta ja tsemppaamisesta!
Ah, todellakin jaksoin lukea tämän ja olen pohtinut hieman samoja asioita itsekin.
Onnea yo-kokeisiin ja hakuihin, toivotaan, että pääset Aaltoon! :3
Ilmoittauduin! Ja samaistuin suhun että huh huh.
Mullahan oli lukion alussa tavoitteena pitkän matikan L ja viime kurssista sain vitosen. Joo, ehkä tai sitten ei. Niin mikä motivaatio? ei oo täällä näkyny. Pelkästään se että mulla oli vihdoin kavereita joidenka kanssa pälättää tunnit läpensä niin huononsi mun koulumenestystä älyttömästi. D:
Ja vielä kun satun olemaan sellanen ihminen että en vaan voi stressata koska sitten stressaan ja hössään itteni ja muut siinä sivussa hengiltä. Eli ei stressata niin ei tarvii tehäkkään mitään…
Itteeni häirihtee omalla kohdalla kans toi kaukosuhdejuttu. Ite oon lähössä Joensuuhun ens syksynä ja poikaystävä lähtee vasta vuoden päästä Kuopioon.
Ja sitten on vielä se kun en vaan osaa asua yksin (nukun pesäpallomaila kainalossa) Ja paras kaverini, jonka kanssa ollaan suunniteltu kimppakämppää jo kaks vuotta, ilmotti että muuttaakin poikaystävänsä kanssa yhteen. On tullu muutama yö valvottua joskus näittenkin asioiden kanssa…
En tiiä mitä järkee tässä kommentissa on mutta kirjotampahan silti. Ylppäreistä vielä se että ihteeni ainakin auttaa kun tekee muistiinpanoja ja niistä hyvin värikkäitä. Ajatuskartat ja muut sellaset on kans aikas hyviä.
Ah, mulla on niin sama fiilis. Melkeen.
Toivoin pari vuotta aloittavani opinnot lukiuon jälkeen pintakäsittelyalalla – aina siihen päivään asti, kun opo sanoi mulle ettei lukiopohjasille järjestetä tätä koulutusta Tampereella. Kyllä siinä vähän ajatukset mureni, kun kuitenkin mulla on poikaystävä ja paljon ystäviä jo Trekkö enkä oo suunnitellu meneväni mihkään muualle lukion jälkeen. Lähin koulutus on Hämeenlinnassa – en mä sinne tahdo. Toisaalta voisin muuttaa Treelle ja käydä sieltä hämeenlinnassa, mut toisaalta taas ei. Se ois sama ku jäisin tänne kotiin ja kävisin Lahdessa koulua.
Nyt oon löytänyt mua kiinnostavia aloja TAMKin sivuilta, mut tilalle on tullu pelko ettei mulla riitä arvosanat sinne. Yhyy.
Itelleni välivuosi kyllä kelpais, jos vaan saan töitä. Oon kuitenki muuttamassa omaa kämppää, koska vihaan nykystä asuinkuntaani ja tahdon "uusia maisemia".
Ilmoittaudun! En kylläkään opiskelu-/työasioiden edessä, mutta muuten kyllä. Oln siis suunnitellut vaateprojekteja, DIY-projekteja, savityöprojekteja, sisustuselementteja ja omaa korumallistoa ja korufirmaa viimeisen kuukauden aikana. Kaikkia noita! 😀
Mitä taas jatko-opintosuunnitelmiin tulee, niin suosittelisin seuraamaan unelmaa ja hakemaan Aaltoon. Muuten sua alkaa kaduttaa ettet tehnyt niin. Ja vaikka et pääsisikään sinne heti ensiyrittämällä, välivuosi ei oo niin kamala kuin miltä se saattaa kuulostaa. Tiedän kokemuksesta. Mulla ei mun kaveripiiristä päässyt viime vuonna jatko-opintoihin kuin kaveri tai kaks. Kaikki ketkä ei päässyt mihinkään on käyttäny aikansa hyvin: työ, valmennuskurssit, matkustelu ja ennen kaikkea nuoruudesta nauttiminen ;)Eikä oikeesti kannata lannistua, vaikka ei pääsis haluamaansa paikkaan heti ekalla yrittämällä.. tai tokalla.. tai kolmannella 😀 Teet vaan parhaas onnistuakses.
Johan tuli ekstrapitkä tsemppauskommentti 😀 No mut nyt enää toivotan onnea ylppäreihin ja suljen sanaisen arkkuni :DD
xo K
Todellaki luin tämän! Jaan tasan samat fiilikset ton lukemisen ja motivaation suhteen. Sitä mieluummin vaikka putsais vessanpönttöö tai tosiaan tekis jotain oikeasti kivaa mutta turhaa (ite eksyn Pinterestiin tms.), kun linnoittautuis neljän seinän sisälle lukemaan ja menettämään loputkin järjen rippeet.
Vaikken mä aio hakea yliopistoon enkä edes ammattikorkeeseen, niin silti mulla on tavoitteita, esim. ainakin jos en saa enkusta vähintään E:tä, niin se on itkupotkuraivarit. Mä kuitenkin ymmärrän täysin sun tunteet, kun eniten haluais jonnekin, minne ei välttämättä voi päästä ja toiseen vaihtoehtoon sisältyy enemmän negatiivisia kuin positiivisia puolia.
Haluan kuitenkin sanoa saman, kuin Katja: hae ihmeessä Aaltoon, koska se on kuitenkin se paikka johon sä oikeasti haluat. Jos ei tärppää, niin käytä välivuosi hyvin: käy töissä, kartuta kokemusta.
Paljasjalkasena tamperelaisena voin toisaalta sanoa myös, ettei Tampere eikä TTY oo pahoja. 😉 Just kävin lukion puolesta tutustumassa kyseiseen opinahjoon, tosin en arkkitehtuuripuolelle, mutta JOS mä olisin pitkällä matikalla ja kunnon luonnontiede-, matikka- ja fysiikkanero, hakisin ehdottomasti sinne. Mutta kun vaakakupissa painaa se, että sit joudutte kaukosuhteeseen poikaystäväsi, niin se on aivan varmasti kova paikka. Voin vain kuvitella…
Tulipas tästä sekava tsemppikommentti, mut tällä mennään. Tsemppiä sullekin kovasti yo-kirjoituksiin! Ja toivottavasti saat tehtyä päätöksen tuon yliopistoasian suhteen!
Poonamus: Tosi ihana kuulla ja kiitos kovasti tsemppaamisesta! 🙂
ssswwii: Ikävää jos sulla menee paljon voimavaroja stressaamiseen. :/ Vaikka mä ahdistun opiskelusta ja paineista, niin en oikeastaan stressaa paljoa yhtään. Se on periaatteessa ongelma, koska pieni stressi auttaisi pysymään esimerkiksi aikataulussa. Eli just näin, en stressaa enkä tee oikeen mitään. Ja mitä vähemmän aikaa alkaa nykyhetken ja kokeiden välillä olemaan, sitä vähemmän jaksan välittää, vaikka ajatukset ahdistaa ja unelmat luo paineita. Aika nurinkurista. Ehkä mun olisikin pitänyt vaan jatkaa siitä hopeaseppäurasta haaveskelua, Lahti olis jopa lähempänä kuin Tampere… No, nyt mennään täysillä tähän suuntaan kun ollaan menossa.
Mä en myöskään oikein tiedä, miten osaisin asua yksin kun en tässäkään kodissa uskalla nukkua öitä yksin, jos ketään muita ei ole talossa. Se selkeni mulle viime kesänä kun jäin kotiin muun perheen lähtiessä mökille. Oli pakko sopia mun aikaansaama pikkunen suukopu poikakaverin kanssa "ennen kuin olisi huvittanut", jotta sain sen meille yöksi ja tasaannuttamaan mun yksinäisyydestä ja pimeydestä itelle luomani paniikin. 😀
Mut aika kenkkunen toi sun kaverin temppu, kun kerta noin pitkään olitte asiaa suunnitellu! Mä kerroin yhelle kaverille tosta Tampere-jutusta, ja pelästyin aika paljon, kun se siitä innostui ja rupesi puhumaan miten voitaisiin muuttaa kimppakämppään… Eiei kiitos, kiva kaveri mutta sitä tyyppiä jota kestää vain "pieninä annoksina". Mullahan menisi järki jo viikon sen kanssa samassa kämpässä asuttua. Mielummin panikoin yksin (vaikka sen pesäpallomailan kanssa) jossain opiskelijasolussa.
Toivottavasti sullakin selviää nuo asiat mahdollisimman parhain päin! Ja kyllähän tuossa järkeä oli, kiitos paljon kommentista!
AGENTTTI: Mä en opon luona ole jaksanut käydä kun en sitä oikein henkilökohtaisesti jaksa sietää (tiukkapipo hiekkap***u), mutta samaan tapaan toi valmennuskurssitapaaminen pudotti mut todellisuuteen, tai oikeastaan vitutukseen "olisimpa tajunnut tehdä jo aiemmin töitä tän eteen".
Käytännössä mullekin kelpais välivuos, vois tienata rahaa, käydä vaikka valokuvauskurssin jos sellaisen löytäis, käväistä korottamassa enkun numeroa ja opiskella vaikka jonkun uuden kielen alkeita esim. työväenopistossa. Tai jatkaa saksaa, jota lukion ykkösellä pari kurssia käväsin läpi ennenkuin aika loppui kesken. Äiti on kuitenkin onnistunut hakkaamaan välivuoden huonona vaihtoehtona mun päähän. Kyllä siitä selviäis jos siihen tilanteeseen joutuis, mutta ennen sitä pyritään vain saamaan opiskelupaikka. Jos ei muuten niin opiskelurytmin ylläpitämiseksi.
Vaikka 15-vuotiaana olin ihan sitä mieltä, että mä muutan veks heti kun on tarpeeks ikää, niin tässä vaiheessa viihdyn kotona jo ihan hyvin. Poismuuttaminen kiinnostaa vain siinä mielessä, että pääsisi muuttamaan yhteiseen kämppään poikaystävän kanssa, ja haaveista huolimatta silläkään ei ole kiirettä ennenkuin tuo on saanut intin pois alta. Muussa tapauksessa vaan toiselle paikkakunnalle opiskelemaan lähteminen pakottaa mut ajattelemaan yksin asumista, eikä kauheen innokkaassa mielessä. Toivottavasti löydät jonkun sellaisen alan, johon vaikuttais ihan realistiselta päästä opiskelemaan!
Katja: Jee! Jos mulle lankee välivuos, lyöttäydyttäiskö yhteen ja perustettais vaikka joku käsityö-/korufirma ja myytäis kättentöitä esim. netissä? 😀 Vaikka mulla onkin vähän pelko, että tää mun innostus kaikkea kohtaan liittyy siihen, että olisi oikeasti pitäisi olla tekemässä jotain tärkempää ja tylsempää asiaa. Kuten just sitä opiskelua. Möh, motivaatio piirtää ajatuskartan paikalle muun muassa kuvia koruideoista…
Kiitos neuvosta, ehkä mä haenkin suoraan Aaltoon vaikkei se sisäänpääsy todennäköiseltä vaikutakaan. Ainakin valmennuskurssissa on hyvät takuut, vaikka kallis onkin. Haha, lähen vaikka vapaaehtoistyöhön ulkomaille jos mikään muu ei natsaa. Tai mitä nyt keksiskään. Yritän varoa keksimästä mitään liian mielenkiintoisia vaihtoehtoja ettei ne syrjäyttäis tota todellista päämäärää. 😀 Kiitos paljon pitkästä kommentista ja tsemppauksesta!
Elamilia: Mä siivoan töissä sen verran vessanpönttöjä että ne ei ihan houkuta, mutta kaikki iphoneen saatavat koukuttavat sovellukset ovat onnen omiaan viemään mun huomion salavihkaa ihan väärille urille. Muun muassa bloglovin ja fashiolista, niitä vaan selaa alaspäin ja jutut vaan jatkuu ja jatkuu eikä loppua näy! Ja aika kuuluu ja sitten onkin taas nälkä tai väsymys eikä jaksakaan lukea. 😀 Tää on tehty ihan mahdottomaksi, argh senkin kirottu sosiaalisen median täyteinen maailma.
Elämänvaiheen muutoksena tää on paljon vaikeampaa kuin silloin lukioon haettaessa. Siinä mä lähinnä vaan "menin lukioon" enkä "hakenut lukioon", koska en silloisen keskiarvoni puolesta stressannut edes himpun vertaa, etteikö se riittäisi siihen kohteeseen johon olin ensimmäiseksi vaihtoehdoksi laittanut. Nyt suurin arvo on yo-kokeiden tuloksilla, ja aloittamisen vaikeus on jäätävin ongelma keskittymisvaikeuksien ohella. Yksin lukeminen on lähes mahdotonta ja seurassa lukeminenkin haastavaa. Mutta onneksi tässä on vielä aikaa. 🙂 Kiitos tosi paljon tsemppauksesta!
Hahaa pakko kommentoida vielä: repesin tolle, kuinka lähelle osuin ton vessanpöntön putsausjutun kanssa, ja ihan vahingossa! 😀 En nimittäin tiennyt (vielä), että oot semmosessa työssä. 😀
Mut jees, ole hyvä kuitenkin! 🙂 Ja totta, onneks on vielä aikaa…