Kiinan opintomatka, syysloma ja Liettuan opintomatka ovat yhdessä taanneet sen, etten oikein ole saanut arjen punaisesta langasta kiinni. Pitkät koulupäivät eivät oikein innosta, vaikka oon monessa aineessa vähän jäljessä ja töitä on kasaantunut.
Tämä viikko onkin ollut oikein rankasti koulutyötäyteinen: Kiinan blogikirjoitusta ja e-kirjaa, ussan esitelmää (yök), Liettuan lopputehtäviä, matikan rästiläksyjä, äikän esseitä ja hissan kertauskurssin tehtäviä (esseitä) ja niin edelleen…

Johonkin väliin pitäisi yrittää tehdä niitä autokoulun teoriakokeen nettiharjoituksia, jotta saisin kortin edes vuoden loppuun mennessä. Ja kuun lopussa koeviikko, hui että aika menee nopeasti! Se meinaa sitä, että joulukuu lähestyy, joulu lähestyy ja jopa meidän perheen jouluinen Teneriffan matka lähestyy.
Lähiaikojen leffatärppejä: Vähän aikaa sitten leffoihin tullut Looper – jännittävä juoni ja upea toteutus, vaikka loppu ei ollutkaan niin onnellinen kuin olisin toivonut. Twilight Aamunkoi – pakko mennä katsomaan ensi-illassa, koska kirjat olivat rakkautta ja koska leffojen katsominen ensi-illoissa on muodostunut tyttöjen kanssa perinteeksi (oli toteutus kuinka scheisse tahansa). Julie & Julia – vähän vanhempi, tositarinaan perustuva leffa, jossa esiintyvien ruokien takia vesi herahtaa pakostikin kielelle, vaikka muuten tässä ei olekaan mitään erityistä. Pearl Harbor – toisen maailman sodan alkuun sijoitettu elokuva, joka sai ainakin mun kyynelkanavat virtaamaan lähes vesiputouksina. Marley and me – toinen itkettäjäleffa, jonka katsoin lennolla Kiinasta Suomeen.

Glögi- ja piparikausi avattu ♥
Mä vihaan pillittää leffojen aikana, mutta minkäs teet kun eläydyn niihin liian fiiliksellä. 😀 Meidän oli tarkoitus mennä torstaina katsomaan Onan kanssa 2 päivää New Yorkissa -leffa, jonne sain liput Cosmopolitanin sivujen kautta. Siellä oli jossain vaiheessa joku juttu, jonne piti vain ilmoittautua, niin sai liput.
Nyt kuitenkin kävi niin, mitä tossa jossain aiemmassa postauksessa just valitin, ettei koskaan tuu tapahtumaan: taivaalta tupsahti mulle osa-aikatöitä! Toisin sanoen aamulla kouluun dösällä körötellessäni mulle soitti yksi rekrytoija, jolle laitoin hakemusta vuosi takaperin, ja joka oli mulle viime keväänä yrittänyt saada töitä pariinkin otteeseen, mutta ne kuivahti kasaan syystä tai toisesta.
Siis ei todellakaan mikään iso tai ihmeellinen duuni, kerran viikossa pari tuntia siivousta tossa aika lähellä, mutta on tää tyhjää parempi! Annoin leffaliput äitille, onneksi sillä on tarpeeksi likainen huumorintaju tuohon leffaan, traileri antoi ymmärtää tuon huumorin olevan aika roisia. Itelläni kun olisi torstaina jo ekat työtunnit, toivottavasti homma luistaa. 🙂

Mun huoneessa on aamuisin (okei, ihan yleensäkin) niin kylmä, että on vaikea päästä pois peiton alta. Jalatkin joutuu asettamaan kylmälle parketille, kun matto on ollut jo jonkin aikaa poissa, koska Tiuku meni ja oksensi sille joskus pari kuukautta sitten.
Kaikesta siitä kylmyydestä johtuen puen aina aamuisin päälle kaikkea mahdollisimman lämpimää, vaikka vaihtoehtoja olisi siistimpiinkin asukokonaisuuksiin – Eihei, meitsi vetää niskaansa abiverkkaria ja -hupparia, farkkuja ja mahdollisimman paksuja villapaitoja, eikä mitään väliä sillä, miltä lopputulos näyttää. Sitten koulussa vasta herään ja tajuan, kuinka tyylitajuttomalta taas vaihteeksi näytän.
Onneksi tää ei ole mikään muoti- tai tyyliblogi, koska kirjoittaja on täysin fiilispukeutuja ja kaiken kukkuraksi vilukissa, jonka huone on pakastearkku.
Ei, ikkunoissa ei ole hyviä eristeitä.
Kyllä, ikkunat ovat suuret.
Ei, patteri ei ole tarpeaksi tehokas.
Kyllä, patteri on liian kaukana mm. sängystä.
Kyllä, joudun sulkemaan ilmastointikanavan, jotta lämpö ei täysin karkaisi.
Kyllä, lattialämmitys olisi unelma. Tai vähintäänkin uusi matto, vanha oli likainen, kämänen ja liian iso.

Piirtin pyynnöstä iPad-aiheiset kuvitukset johonkin opettajien koulutuksen ohjelmalehtiöön. Sain kiitokseksi meidän lukion logolla varustetun t-paidan (nauran), mutta huomasin just, että takasivun copyrighteissa on virhe, mut oli merkattu 3A-luokkalaiseksi (itken).

1. rällää, 2. tsiigaa, 3. pokerface, 4. like a sir (viikset vaan puuttuu)
Oon nyt nukkunut kahtena aamuna peräkkäin pommiin (ehtinyt tosin silti ajoissa kouluun), nukkunut kumpanakin päivänä päikkärit koulussa (oli sitten hypärillä ja ussantunnilla) ja myöhemmin kotona uudet päikkärit. Oiskohan vähän univelkaa?
Älkää repikö hiuksia päästänne näiden iphone-&webcamera-kuvien takia, en jaksanut kaivaa ”oikeeta kameraa” esille. Kukaan näistä tai tuosta karseesta määrästä omaa pärstää (”no siis mutku peilille irvistely on kivaa”) kuitenkaan kauhean usein joudu kärsimään. Myöhemmin tällä viikolla lisää aiheesta Kiina, josta aikalailla taidetaan vedellä kohta jo viimeisiä. 🙂
6 Responses
oot hirmusen kaunis! 🙂
taija maria: HAHAHA ai noiden kuvien perusteella? 😀 No siinä tapauksessa vilpitön kiitokseni illan pirityksestä ♥
Paras tää "Like a sir", EN KESTÄ SUA :D:D:D: Oot niin ihana. :'D♥
Charlotta Wirén: Ite oot ihana. 😀 ♥
Mullon IsaDoran ruskee luomari ja se ainaki on tosi hyvä, mutten noista muista tiedä 😀
Nyt tekis mieli pipareita…
Heidi: Okei, ehkä mä sitten uskaltaudun kokeilemaan tota. 🙂 Mun Lumenen ripsari tais kuivahtaa, vaik vastahan mä sen hankin… D:
Mä söin kaikki piparit meiän kaapista, hyvä minä…