Aikainen herätys opintomatkan toiseen päivään, huomattavasti selkeämpi sää mutta vähintään yhtä kirpakan kylmä kuin edellisenä päivänä. Saatiin nauttia kirkkaista auringon säteistä, kauniista maisemista, pitkähköillä bussimatkoilla toistuvista päiväunista ja kännykällä pelaamisesta (jos joku tietää sen ”Flow”-pelin, niin oon ihan killeri siinä), sekä esitelmiä eri aiheista.
Ja kun kerrankin oli jotain kuvattavaa niin siitä sitten koko ilon irti! Tässä on pieni siivu koko siitä kuvamäärästä, jonka kyseisenä päivänä napsin – kyllä näistä silti pitäisi ihan mukavan päivän kulun kokonaiskuvan saada irti.
Tänne me suunnattiin aamuvarhaisella.
Aika hyvän kuvan sai Ona näppäistyä digikamerallaan. 🙂
Joidenkin tunnettujen henkilöiden jalanjälkiä sementissä. En mätsänny kenenkää kaa.
Tipu.
Vierailtiin isossa puistossa, johon oli kerätty Neuvostoliiton aikaisia patsaita sun muita. Mutta koska ketään ei pahemmin ne patsaat kiinnosta, jätin ne suosiolla pois.
Aika nätisti tuli valo puiden lomasta ja oksilta tipahteli vesipisaroita.
Patsasmuseon keskellä taidemuseon tapainen hökkeli, jonka keskellä tytöt pitivät esitelmän Neuvostoliiton aikaisesta taiteesta (eli kommunistinen realismi rules jne).
Neuvostoliiton olympialaisten maskottihahmo… Miks toi näyttää musta lähinnä vaan pedobearilta.
Kuin ilmetty Lenin…
Perinteinen Neuvostoliiton ajan lounas… punajuurikeittoa. Ei ihan uponnut.
Neidit teinipeilit liettualaisessa yleisessä vessassa jossa ei ollutkaan sinisiä valoja.
Holokaustin uhrien muistopaikka.
Mestauskuoppa, jonka juuressa kuuntelimme parin oppilaan esitelmän aiheesta juutalaisvainot Liettuassa. Omasta mielestäni tosi mielenkiintoinen aihe ihan ylipäätänsäkin.
Bussimatkailua suuntaan jos toiseen, mulla on ilmeestä päätellen ”Flow” meneillään, kuva © Ona
Päästiin todistamaan ohimennen kolaria.
Teatterin yllä erilaisia satu- ja taruhahmopatsaita.
Don’t drink and drive, hyvä neuvo, mutta mitä jos joku olisikin jo juonut niin paljon, ettei näe lukea tuota?
Alimman kuvan kaikki juomat eivät sitten olleet mun, vaikka kaikenlaista uutta tulikin kokeiltua. En suosittele Bloody Marya, se on kuvottavan makusta.
Toi liekehtivä juoma oli siisti, toi tossa kolmessa vasemman alalaidan kuvassa. Se imettiin pillillä, ja yks onnistu levittämään sitä liekkiä vähän pöydälle. Osa oli halloween-teemaisia juomia, oli frankenstainia sun muuta… Mun lemppari oli Chuck Norris, se on tuo tuolla oikeassa yläkulmassa. Nerokas drinkki.
Kun kerta oltiin halvan alkoholin maassa, lähes jokaisella oli ikää ja opet jätti meidät keskenämme kaupungille pyörimään, niin kiinnostihan sitä vähän kurkata yöelämän puolelle. Vietin iltaa jätkäporukassa – tyttöjä ei kiinnostanut joten olin ainoa naisvoiman edustaja. Aloitettiin jätkien ”kantiksesta”, jossa ne olivat edellisenä iltana pyörähtäneet pari kertaa ja palanneet aina uudelleen istuskelemaan ja kuolaamaan sitä baarimikkoanaista.
Törmättiin johonkin brittiporukkaan, jossa oli jätkät juhlimassa polttareita. Juteltiin niiden kanssa sen verran mitä osattiin, pojat löysi yhteisen sävelen nimestä ”Sami Hyypiä”. Brittien siitä kehittämää värssyä ne sitten lauloivatkin koko loppumatkan – tai oikeestaan vielä aika kauan matkan jälkeenkin. Huvittavinta oli, että sitä lauloivat sitten myös ne, jotka eivät olleet edes olleet koko tilanteessa mukana.
On muuten paljon helpompi kommunikoida kiinalaisten kanssa, kun osaa itse kohtuu epäselvästi englantia ja vastassa on yhtä kömpelöä englantia, kuin yrittää keskustella brittien kanssa, jotka puhuvat täydellistä, hiukan oman murteista englantiaan eivätkä ymmärrä ulkomaalaisten ”palikkaenglantia” saatika ääntämistä. Yksi brittijätkä kysyi multa, missä kaikki muut tytöt meidän porukasta ovat. Selitin, että hotellilla. Hän kysyi jatkokysymyksenä: ”What ’cause?” ja about jokainen meidän porukan jätkistä vastasi tähän innokkaasti ”History’s course!” …oikein väärinkuulemisten aatelia taas vaihteeks. 🙂
Noista iltameiningeistä (eli kello viidestä iltapäivällä eteenpäin) ei enempää kuvia ole, tai on, muttei sellaisia, joita viitsisin tai kehtaisin julkaista. Tosin eiköhän tässä ollut jo muutenkin aika pläjäys taas näitä… Jos en rupea pitämään luentoa Liettuan historiasta, bussinukkumisen ihanuudesta tai alkuillan yöelämän sisällöstä ja yksityiskohdista, niin enempää kerrottavaa ei nyt tällä erää taida löytyä.
2 Responses
vähä kiva blogi:) mäki haluaisin käyä kiinass joskus..!!
elluu: Ooi, kiitos. 🙂 Suosittelen!