37 kuvaa ja noin 1200 sanaa, toisin sanoen edessäsi on kilometripostaus.
Ehdottomasti ihanin asia host-perheeseeni tutustuessani oli se huojentava seikka, että kaksi kolmesta perheenjäsenestä puhui kommunikointikykyistä kohtuullisen selkeää englantia. Ei tietenkään ihan sellaista, mihin Suomessa tai Euroopassa on tottunut, mutta että ihan keskusteltavan hyvää.
Ainoastaan perheen äidin englannin taidot olivat lähempänä tyyliä ”pari sanaa ja käsillä viittominen”. Hän työskentelee historian opettajana samassa koulussa, missä Alisha opiskelee, eli sinänsä oli sääli ettei tuo englanti sujunut yhtään paremmin – itseäni olisi kiinnostanut, minkälaista Kiinassa on opettaa ja millainen on opettajan asema. Perheen isän ammatti jäi vähän mysteeriksi, mutta työpaikka sijaitsi jossain yli 20km päässä kotoa ja hän sanoi käyneensä työmatkoilla mm. Sveitsissä.
Alisha on 15-vuotias lukiolainen (tai oikeastaan high school student, kouluasteet ikäluokkineen kaikkineen menee siellä vähän erilailla kuin Suomessa) ja perheen ainoa lapsi.
Kovin syvälle en perheen sosiaalisen aseman tai menneisyyden osalta päässyt jyvälle, joten käsitykseni perheestä jäi siihen, että kyseessä on tavallinen vähän keskitasoa ylempää keskiluokkaa oleva perhe, jossa kaikki uurastavat kovasti oman osuutensa edestä: kummatkin vanhemmat käyvät töissä ja tytär opiskelee 24/7. Tuosta kiinalaisesta koulujärjestelmästä myöhemmin lisää, mutta Alishan käsitin siis olevan oikein hyvä oppilas.
Perheellä on hieno auto, valkoinen kaunis kissa (joka tosin osoittautui antisosiaaliseksi sähiseväksi primadonnaksi) ja kaikenkukkuraksi sain nukkua omassa huoneessa. Se vähän nolotti, sillä kyseessä oli Alishan huone, kun taas hän nukkui viereisessä työ-/lukuhuoneen tapaisessa huoneessa… Kertoo kuitenkin aika paljon perheen varallisuuden tasosta, kun on varaa niin isoon asuntoon, että pystyy järjestämään vierashuoneen. Asuntojen neliöhinnat ovat nimittäin tollaisessa miljoonakaupungissa aika korkealla.
Ensimmäisenä päivänä olo oli kuin kuningattarella, kun kysyttiin, mitä haluaisin tehdä ja minne mennä, huvittiko levätä vai mennä vaikka shoppailemaan. Ja kun olin asettunut sisälle, eteen kannettiin tervetuloseremonian tapaisesti kolmea eri hedelmälajia, joita en ollut koskaan ennen nähnyt saati maistanut.
Tämän nimi taisi olla ”Dragon fruit”, tiedä sitten onko sillä muuta suomennosta kuin lohikäärmehedelmä… Tästä hedelmästä syötiin noita punaisia pieniä palleroita, joista piti mukeltaa tuo pieni kivi sisältä pois. Aika pitkäpiimäistä puuhaa, vaikka maku olikin ihan jees. Mielenkiintoisinta tässä hedelmässä oli, että vaikka sen lohkot (kuten kuvassa) jätettiin pöydälle moniksi tunneksi, ne eivät kuivuneet vaan pysyivät ihan yhtä tuoreina kuin aiemminkin.
Englanniksi ”date”, suomeksi taateli. Taatelit tunnetaan yleensä paahdettuina versioina, mutta nämä olivat tuoreita. Maistuivat vähän kuivilta ja mauttoman makeilta omenilta, joissa oli kivi sisällä. Mutta tykkäsin ja toin kotiinkin maistiaisiksi muutaman.
Tämän nimeä en muista, eikä makukaan ollut mieleenpainuva. Vähän sellainen vesimeloonimainen, muttei yhtä makea, hedelmäinen tai maukas. Tosin tuo dalmatialaiskuosi oli kyllä aika mielenkiintoisen näköinen, ei voi kieltää.
Itse esittelin siinä hedelmien mutustelun lomassa kamerasta kuvia meiltä kotoa ja kotipiiristä, perheestä ja kissasta. Ihastelivat, kuinka suuri perhe ja piha meillä on, niin paljon tilaa… Tottahan se on, verrattuna tuohon Pekingin kerrostaloviidakkoon. Mutta oli näilläkin ihan kaunis koti, erilainen mutta siisti. Ja suloiset lemmikit!
Mimi-kissan vasemmalla puolella näkyy olohuoneeseen sijoitettu jääkaappi, oikealla puolella olohuoneen sohva ja takana parveke.
”Tsiigatkaa ku meitsi vähän ratsastaa, ou jee!”
Huomatkaa nuo ihanat eriparia olevat silmät!
Asunnon koko kattoi 3 makuuhuonetta, yksi kylppäri/wc, kohtalaisen pieni keittiö (taisi olla kaasulla toimiva hella), aika iso olohuone jossa myös ruokailtiin, sekä parveke (ei avonainen).
Vähän huonepostausmaisesti kuvaa Alishan huoneesta, johon olin majottautunut.
Ehkä mä joskus teen omastakin huoneestani postausta, tai sitten vaan odotan ihan iisisti siihen asti, että oon ensin saanut muutettua omaan kämppään ja sisustettua oman mielen mukaan…
Perheeltä lahjaksi saamani helmistä tehty lohikäärme, kuulema Alishan isoäidin tekemä. Kyseinen isoäiti asuu kuulema myös Pekingissä, mutta jopa 30 km päässä… Mittasuhde kertoo hyvin, kuinka valtava kaupunki Peking on.
Söpöjä kuvia, en voi kieltää.
Jaoin kotoa tuomani tuliaiset, mutta host-perheeni ei tainnut oikein ymmärtää niiden ”laadun” päälle yhtään mikään, sillä Marimekko, Iittala, Fazer tai Muumi-hahmot eivät mitkään näyttäneet soittavan kelloja.
Turkinpippuritkin olivat pettymys (siis minulle), koska ne eivät olleet näiden mielestä yhtään liian tulisia niinkuin olin odottanut. D: Maistuivat kuulema joltain tuliselta mausteelta, kiinalaiselta lääkkeeltä ja salmiakilta.
Olivat kuitenkin ihastuksissaan, joten kai heidän mielestään niitä lahjoja oli paljon.
Luulen, että lemppari taisi olla se isoilla valokuvilla varustettu englanninkielinen kirja Suomesta, jonka perheen isä ainakin luki läpi jo heti ensimmäisenä iltana.
Vierailtiin vielä tuona ekana päivänä matkaväsymyksestäni huolimatta host-perheen kanssa jonkinlaisessa puistossa, jossa oli paljon kukkia ja vielä enemmän kiinalaisia. Vieraita oli erityisen paljon, sillä kiinalaisilla oli meneillään loma, mikä meinasi että paikat kuhisivat lähiseutujen ihmisten lisäksi myös ”turisteja” mm. Pohjois-Kiinasta.
Aika väsynyt poseeraus mulla, paitakin päällä ihan miten sattuu. Oivoi.
Ei sillä, ettenkö mä olisi ennen kukkia nähnyt, mutta näille tää tuntui olevan jotenkin tosi hieno nähtävyys. Ehkä siksi, ettei täällä ihan joka nurkassa kasva kasvit.
Kartta tästä kyseisestä ”pikkuisesta” puistosta. Joo se oli ihan jättimäinen. Ja vanha.
Sesonkiaikaruuhka. Tai sitten ihan vaan normipäivä Kiinassa.
Vasemmalta lueteltuna host-äiti, Alisha, host-isä. Älkää kysykö noiden host-vanhempien nimiä, en muistaakseni edes koskaan saanu tietää niitä. Sen sijaan Alishan kiinalainen nimi oli Wang Xiao Yu, josta Wang on sukunimi (ja tosi yleinen sellainen).
Oli ihan kohtuullisen näyttäviä suihkulähteitä, mutta noi puut oli kyllä mun lemppareita.
Vasemmalla joku yli 400 vuotta vanha silta. Oikealla joku uudempi, jolla jopa uskalsi kävellä… (Tai sitten ei, jos lukee uutisia ja on lukenut uutisia ja siten tietoinen näistä kaikista siltojen ja rakennusten romahtelemisista Kiinassa, kun ollaan tehty rakennustyöt liian nopeasti, huolimattomasti ja halvalla.)
Otettiin kuvia sieltä täältä, ja sain ensimmäistä kertaa tuon matkan aikana tuntea itteni väripilkuksi muiden joukossa…
Monet tuntemattomat ihmiset halusivat ottaa kuvia musta tai itsestään mun kanssa.
Nyt tää mun pärstä leviää varmaan siellä kiinalaisten omassa facebook-järjestelmässä, kun ne jotkut intoilee kavereilleen ulkomaalaisesta ”ystävästään” tai muuten vaan siitä näkivät ensimmäistä kertaa vaaleatukkaisen ihmisen, tai jotain muuta mitä ei edes ikinä vois mun päähän pälkähtää….
Siellä oli kaikenlaisia kojuja ja taitureita, kuten tällainen sokeritikkareiden tekijä, joka siis kuumasta sulasta sokerista teki tikkuja, sormia, saksia ja painovoimaa hyödyntäen erilaisia eläinhahmoja, joihin puhalsi sisään ilmaa niin, että sai ne näyttämään ohuilta ja lasisilta.
Ei tainnut olla mikään ihan turha jätkä.
Tässä oli jotain punaisia makeita hedelmiä tikussa, ja niiden päällä paksu sokerikerros. Oli herkkua, mutta häiritsi noiden hedelmien sisällä olleet miljoonat siemenet.
Koko konkkaronkka. Mut mikähän toi mun asento oikein on olevinaan.
Sama jatkui, kun vierailtiin Central TV Towerissa, jonne ensin jonotettiin pitkään (jonossa oli tosin hauskuuttamassa pelle, jonka kanssa jokainen sai ottaa mittaa kivi-sakset-paperi -pelissä, josta voitettuaan sai hymynaamaisen keltaisen kumipalleroavaimenperän – musta tuntuu, että se hävisi mun kohdalla tahallaan vain siksi, että olin ulkomaalainen) noustiin hissillä pitkään, kierrettiin ympyrää ja otettiin maisemakuvia pitkään, ja laskeuduttiin alas pitkään. Ja kaikki tuntui vielä tuplasti pidemmältä, sillä kokoajan oli vähän tukahduttavan kuuma.
Joten tässä kuvia Pekingin maisemista, eri suunnista tornista katsottuna.
Ja kyllä, se harmaa ”pölymatto” noiden maisemakuvien horisontissa maan ja taivaan välillä on saastetta. Eli jos joku tahtoo elää saasteettoman seesteistä ja keuhtoystävällistä elämää, en suosittele Kiinan suurkaupunkeihin muuttamista.
Ja ai että sitä osaa arvostaa tätä Suomen ilmastoa kotiin palatessa, vaikka nää syyssäät ei olekaan mieleisiä ja kosteus on sitä luokkaa että räkä valuu vähän väliä. Ihana, puhdas luonto. Muistetaan varjella sitä!
Kyseisen tornin pienoismalli.
Jonkinlainen torvi, johon kiinalaiset kävivät huutamassa asioita. Vaikea kertoa, mitä he oikein huusivat, koska kiinan kieli ei oikein kuulu vahvuuksiini.
Kerrostaloviidakko. Joku sanoi, että ”Peking on Kiinan New York”. Jotenkin elän sellaisessa kuvitelmassa, että New York olisi jotenkin modermimpi. Pitänee käydä joskus sielläkin paikan päällä tsekkaamassa.
Sisällä tornissa oli jos jonkinnäköstä pienoimallia eri rakennuksista. Otin tästä kuvan, koska tuo rakennuksen muoto jotenkin inspiroivasti hivelee mun pientä sisäistä arkkitehtiminääni, näin tulevaisuuden kuvia päässä maalaillessani.
Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!
7 Responses
Testikommentti.
Ihanan näköinen reissu sulla! 🙂
Tosi kiva kun on näin paljon kuvia ja tekstiä, vaikka en koko tekstia kerralla jaksakkaan lukea! 🙂
Pitää tulle toistekki tsekkailemaan sun blogia!
JJENA: Joo tota tekstiä tuppaa kerääntymään aika paljon, kun vaan annan ajatuksen virrata ja käsien kirjoittaa mitä mieleen pälkähtää. 🙂 Kiva jos tykkäsit!
Hei, ihanaa, tosi mielenkiintonen postaus 🙂 Mun äiti on kotoisin Pekingissä, ja matkustin tonne viime kesänä. Mun blogistakin saattaa näkyä, mitä juttuja oon sieltä ostanu 🙂 Heh, munki sukunimi on Wang! Se on tavallaan Virtanen täällä Suomessa.
Ja eikö noi Dargon Fruit -hedelmät oo ihan vaan Granaattiomenoita?
P.S. Oon sun sadas lukija!
Sofia: Hauska kuulla! Yks meidän ryhmäläinen oli myös asunut Pekingissä nuorempana jotain pari vuotta. 🙂 Jep, Wang on kai Kiinan yleisin sukunimi samaan tapaan kuin Virtaset ja Korhoset Suomessa, mutta tarkoitusperä on vähän eri, kun Suomessa aiheet on yleensä luonnosta ja Wang taas taitaa meinata kuningasta. 🙂
Ai kappas, niinpäs onkin granaattiomena! Kuvittelin sen jotenkin ihan erinäköiseksi, etten osannut tuohon englanninkieliseen nimeen yhdistää. 😀
Ja ihanaa, katkaisit sen kamelin selän, tervetuloa lukijaksi♥
Noi ylemmät on granaattiomenoita, ja toi "dalmatialaiskuosinen" hedelmä on dragon fruit :-))
janina: Oikeassa olet. 🙂