Lähtöä edeltäneen yön unet jäivät minimaalisiksi, puuhailin pakkaamisten kanssa yömyöhään ja järjestelin kaikkea (mikä sitten tunniksi kouluun raahautuessani rupesikin jo tuntumaan huonolta idealta).
Se ainokainen äikän tunti lensi hyvin tehokkaasti yli käenpesän, eikä aikaakaan kun olin jo köröttelemässä mopolla edes takas kauppojen ja kodin väliä, etsiessäni palapelin puuttuvia paloja, kuten shampoota ja matka-adapteria.
Otin mukaan kohtalaisen vähän matkatavaroita, paljon vähemmän kuin millekään perhelomamatkalle ikinä. Pohja-ajatuksenahan oli säästää mahdollisimman paljon tilaa tuliaisille sun muille ostoksille.
Väliaikaisesta keveydestään huolimatta allekirjoitan edelleen kyseisen matkalaukkuni ärsyttävyyden…
Meidän maisterit ja rehtori.
Ryhmäkuva © Pinja
Meitä lähti Suomesta 14 innokasta oppilasta (joista satuin olemaan ainoa abiturientti), kaksi historia&yhteiskuntaopin maikkaa sekä rehtori.
Ja jos joku ihmettelee, miksi ihmeessä sen rehtorinkin piti tunkea mukaan, niin syy on ihan käytännöllinen: jos tulisi joku emergency-tapaus ja pitäisi päästä puhumaan sen kiinalaisen koulun rehtorille, ainoa joka sille voi puhua, on samassa tai ylemmässä asemassa oleva ihminen, eli tässä tapauksessa meidän rehtori. Siellä nuo asemat ovat niin tarkka asia.
Toinen syy onkin sitten vähän pinnallisempi: koska se oli sieltä Kiinan päästä kutsuttu mukaan.
Lentokentällä oli runsaasti aikaa hillua porukan kanssa, täyttää kameran muistia turhuuksilla ja syödä ylikalliita lentokenttäkorvapuusteja.
Ensi kerralla pitänee muistaa kunnolliset korvatulpat ja silmälaput. Jotenkin sen tuulen kohina ja puheensorina on kovimmillaan juuri silloin, kun yrittää epätoivoisesti torkkuja edes parin tunnin unet.
Edessä istuvat kiinalaiset leidit kaatoivat penkkien selkänojat muitta mutkitta lähes vaakatasoon, eivät sen enempiä kyselleet takana istuvilta onko okei, toisin kuin itse on Euroopan sisäisillä lennoilla tullut on tottuneeksi…
Istumapaikkaa varatessani oikealla puolellani oli kaksi varattua paikkaa, kun taas vasemmalle puolelleni tuli istumaan Elisa. Koneessa ilmeni, että oikealla puolellani ollut paikka oli sittenkin tyhjä – tai sitten sen reunimmaisen paikan kiinalaistäti oli todella varannut paikan ihan vain sitä nättiä Burberryn (mutta aito vaiko ei, kas siinä pulma) laukkujaan varten. Kun eihän näistä kiinalaisista oikein tiedä. Vapaa penkki vieressä meinasi kuitenkin mukavasti tilaa, sai taitella jalat miten huvitti.
Nenän edessä olevalla screenillä häämötti Peking jo ihan lähellä, mutta suuremman huomion keräsi kyllä vähän aiemmin ohitettu Hohhot -niminen paikkakunta(?).
Pistivät välillä mietityttämään nuo kartan näyttämien paikkakuntien nimien valinnat – Suomesta on spotattu Helsingin lisäksi Sodankylä, joka on kyllä todella keskellä ei mitään, vaikkei siitä kauhean pitkää matkaa Pyhän laskettelurinteille olisikaan…
© Jessika
Hyvin lyhyet torkut jäi alle mutta onneksi kofeiini on keksitty. Laskeutumisen lähestyessä ulkona häämötti nopeasti laajeneva, kaunis auringonnousu, josta tosin en itse oikein keskirivin paikaltani päässyt nauttimaan.
© Elisa
© Salla
Ei kyllä ollut mikään yllätys, että Kiinan lentokenttä on paljon isompi kuin meidän pikku Helsinki-Vantaa, mutta en mä sitä ihan noin isoksi arvioinut. Se oli ihan jättimäinen!
Kuvien ottaminen oli sisällä kielletty ja silmät oli muutenkin matkaväsymyksestä ja aamuauringon kirkkaudesta ristissä, joten kuva puoli jäi sieltä päin vähän vajaaksi.
Meitä vastassa oli pari kiinalaista opas/tulkki -naista, joiden ikä jäi varmaan muillekin kuin vain mulle täydelliseksi mysteeriksi. Muutenkin kiinalaisten ikää oli ihan hirveän vaikea arvioida! Osa näytti runsaasti ikäistään lapsekkaammilta, toiset huomattavasti vanhemmilta.
Kiinassa meidän matkat taittuivat suurimmaksi osaksi tilausbussilla, ja yleisimpänä tapauspaikkana toimi Zhong Guan Cun -koulu. Ensimmäinen bussimatka taittui rauhallisesti maisemia pällitsellessä ja haukoitellessa. Väsynyt olo oli hyvin paljon ristiriidassa nousevan auringon ja kohoavan lämpötilan kanssa.
Ensimmäinen aamupala syötiin koululla, ja se käsitti kiinalaisen mäkkärin ihan liian tulista kanahampurilaista ja liian vahvaa kahvia. Tämän jälkeen meidän jaettiin kiinalaisiin host-perheisiimme, joiden kanssa vietimmekin koko lopun perjantaita.Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!