Otsikko vähän karrikoiden muotoiltu, mutta totta silti. Känni, humala, oli se alkoholin vaikutuksesta tai ylipäätänsä hyvän fiiliksen aiheuttamasta tunnetilasta johtuvaa. Olotilasta, jossa heittäytyy impulsiivisesti eteenpäin ja ujouden luomat muurit katoaa. Kun tuntee itsensä itsevarmaksi ja inspiroituneeksi. Vappuna pysäyttelin jopa puolituntemattomia, kun näin inspiraation enkä aikaillut hypätä hetkeen. Inspiraation keskellä uskallan tuntea itseni ihan ”mestarikuvaajaksi”.
Mä tallennan silloin upeita muistoja.
Kuvalaatu saattaa jonkun mielestä olla ihan ala-arvoista. Tarkennus ihan päin mäntyä ja sisältökin usein vähän sitä sun tätä ja sinne päin. Mutta kokonaisuus on täyttä kultaa.
Välihuomautuksena, otsikosta huolimatta en ihannoi alkoholia tai humalahakuista juomista saati päänsä sekaisin vetämistä (oon käsitellyt aihetta aiemminkin, esim. opiskelujen alkuaikoina). Alkoholi ja humala on hyvin pieni osa mun elämää, mutta silloin kun on, on yleensä kyse jostain spesiaalimmasta hetkestä. Ja voit halutessasi kaikessa rauhassa paheksua mun tärähtäneitä kuvia, mä yhdistän niiden huolettomuuden silti eniten kyseisten hetkien huolettomaan ja rentoon meininkiin.
Mä en ole nyt aika pitkään aikaan tuntenut vetoa tavalliseen digiajan valokuvaamiseen samalla tavalla kuin joskus. Mä olen väsynyt siihen, erityisesti kaikkeen siihen editoimiseen.
Teknisesti oon tietenkin paljon parempi kuvaaja selvinpäin. Tarkempi, harkitsevampi, ja niin edelleen.
Valehtelematta oon jopa ihan taitava; on silmää kuvakulmille ja liipasinsormella hyvä ajoitus.
Mutta mä olen väsynyt siihen. En jaksa sadoittain, joskus tuhansittain hyviä kuvia, joista en osaa valita parhaimpia. Se suma aiheuttaa tukkeen mun luovuuteen, kun tuntuu että aiemmin otetut kuvat pitää ensin käsitellä pois alta ennen uusia. En myöskään jaksa enää kulkea järkkärin kanssa arkisin, kun niin harva asia nykyään inspiroi mua kaivamaan kameraa esiin.
Sen jälkeen kun aloitin kuvaamaan filmikameroilla, oon kuvannut ihania muistoja, arkisiakin, paljon enemmän kuin pariin vuoteen.
Monista pienistä jutuista kavereiden kanssa, afterworkeista, illanvietoista ja sen sellaisista. Tilanteista, jollaisissa en aiemmin ole kehdannut häiritä muita kameralla. Missä oon tuntenut noloutta innoksestani ottaa kuvia, ja tuntenut että häiritsen muiden rauhaa järkkärilläni. Nyt se on ollut jotenkin helpompaa. Luontevampaa.
Filmikamera on paljon ”vaarattomampi” kuin järjestelmäkamera, mutta symppiksempi kuin kännykkäkamera. Harvempi kaveri karsastaa sitä samalla tavalla kuin järjestelmäkameraa. Filmikameralla kuvien ottamien on kiehtovaa sekä kuvissa oleville että kuvaajalle. Ryhmäkuvissa ei oteta montaa kuvaa ja yritetä rankata niiden joukosta yhtä parasta ja onnistunutta, vaan se on yksi tai kaksi kuvaa ja sitten se on siinä, oli lopputulos mitä tahansa. Siinä on yhteinen jännitys, että mitähän niistä oikein tuli.
Monta kertaa ne filmikameralla otetut pari kuvaa on lopulta ainoat kuvat, mitä jossain yhteisessä häppeningissä on otettu – ja se riittää. Ei sen enempää edes tarvitse. Loputtomien toinen toistaan muistuttavien kännykkäkuvien ja järkkärikuvien määrän rinnalla se rajattu määrä on jotain ihan törkeän rentouttavaa ja virkistävää. Riittävää.
Nämä kuvat ovat toki pääasiassa sellaisia, joita ei laiteta julkiseen jakoon. Ne ovat meidän omia muistoja. Jos jonkun kuvan haluaa julkaista, ne on sitten yksittäisiä tapauksia.
Kaikkea ei tarvitse jakaa kaikille; ei omia muistojaan tarvitse todistella.
Muistojen kuvaaminenkaan ei sinänsä olisi pakollista. Mutta mä rakastan kuvia, ja ihmisen muisti haalistuu, jolloin ne olemassa olevat kuvat ovat tärkeässä roolissa vahvistamassa muistikuvia. Ja henkilökohtaisesti mä itse tykkään myös jakaa muistojani, arkistoihin hautaamisen sijaan.
//
Kuvat on kevään varsin vauhdikkaalta vappuaatolta, jota vietettiin ensin ystävän luona iltaa istuen ja myöhemmin kaupungilla pyörien. Neljännen kuvan tilannetta voi muuten verrata tähän viime vuotiseen hattumereen, jonka kuvasin kosken toiselta puolelta ikkunasta digijärkkärillä. Tällä kertaa oltiinkin siellä, missä muutkin tupsulakkipäät.