Olispa ihana rallatella tänne heti alkuun iloisia kuulumisia, kun nyt on kaikki läsnäoloa vaativat koulukurssit selätetty ja enää pari rästiä ja dippa jäljellä. Mutta kun nyt just vaan ärsyttää. Ja jaksoi sitä kukaan lukea tai ei, vuodatan koko ärsytyksen nyt tähän, ettei se pakkaudu mun sisään ja aiheuta jotain fyysistä tukosta.
Tää toukokuu ei nyt alkanut kovin hehkeästi. Vapusta selvittiin ihan nätisti: kerrankin oli oikein kunnon juhlat, ja seuraavana päivänä olisi paljon mielummin jäänyt omaan sänkyyn, kuin lähtenyt junalla perheen luo vappulounaalle. Eipä siinä, oli mukavaa silti.
Mutta sitten tuli se viikon toinen maanantai, se vapun jälkeinen työpäivä.
Olin lähdössä töistä treeneihin, kun tajusin, että olin unohtanut lokerolukon avaimen kotiin. Oli vähän kiire, ja kun mies oli jo kotona, kysyin, jos hän voisi nopeasti heittää sen avaimen mulle. Ja mä vihaan sitä, jos mun avuntarve (vaikkei aina olisikaan niin supertärkeää) ohitetaan sillä syyllä, että ”just on peli kesken”. En haluaisi vihata pelejä, mutta tää on niissä just niitä asioita, jotka vaan saa savun nousemaan korvista. Raah.
No se ärsytys jäikin lopulta ihan kakkoseksi, kun hän nyt kumminkin päätti tuoda mulle sen avaimen ja meni autolle.
Ja silloin huomattiin, että joku – todennäköisesti joku huonotuulinen tai muuten aivoton vappukänniääliö – on potkaissut tai jotenkin repäissyt meidän autosta sivupeilin hajalle.
Siis. Vaikka se oli ihan omalla paikallaan parkkipaikalla, jossa noin yleisesti ottaen on tosi rauhallista.
Pyörävarkaudetkin, joita pääsiäisen aikaan oli oikein kunnolla, sijoittuu yleensä kauemmaksi kuin meidän talon alueelle.
Huomattiin tapahtunut vasta toka päivä, mutta ajankohta on oletettu siitä, että yksi naapureista sanoi heidän autolle käyneen vähän vastaavaa, saman parkkialueen toisessa päässä, juurikin tuolloin vappuyönä. Ja myöhemmin toinen naapuri vahvisti, että vappuaattona kaikki oli vielä kunnossa, ja vappupäivänä ei. Ei tiiä, vaikka samaa olisi käynyt vielä muillekin. Ainakaan poliisin mukaan muita vastaavia rikosilmoituksia ei samalta kadulta ollut tähän mennessä tullut.
Pääsin kertaheitolla tekemään ekaa kertaa sekä rikosilmoitusta että vakuutusilmoitusta.
En ymmärrä ilkivaltaa. Se on vaan jotain niin turhaa.
Ehkä se on koko asiassa ainoa positiivinen puoli, että oppii miten tää homma toimii. Ottaa vaan nuppiin niin sikana maksaa itse ilkivaltavakuutuksen 150 euron omavastuuta, kun syy on oikeasti jonkun tuntemattoman, joka tuskin ikinä jää kiinni. Ja jos jäisi, niin harvoin niiltä löytyy rahaa maksaa tekemisistään.
Sitten meinasin liukastua suihkussa. Sitten viikonloppu meni ailahtelevassa kurkkukivussa, josta ei ottanut selkoa, onko kyseessä wappukuppa, streptokokki vai alkava flunssa. Nyt se alkaa pikkuhiljaa näyttää viimeiseksi mainitulta.
Uuh. Missä on valo ja positiivisuus. Onneks tänään on Greyn Anatomia -putki, soda stream -kuplavettä ja nimppari-donitsi. Tai jopa kaks. Ja autokin saanut vähän muovipussia parempaa ensiapua.
Mut tästä tää taas lähtee. Takaisin blogin pariin, pikkuhiljaa, ilman stressiä, muiden prokkisten ohessa. 🙂
Testailin kevätauringossa vanhempien entistä filmikameraa tuoreella filmillä (toisin kuin edellisen postauksen kuvat). Tuli aika kivoja!
2 Responses
Samaistun sun fiiliksiin, koska meillä meni melkein samoin: auto on ollut huollossa moottorivian takia melkein 1,5 kk. Oltais saatu se vappuviikolla takas, mutta vappupäivän aamuna joku keksi, että voi käydä korjaamon pihalla pirstaloimassa VAIN MEIDÄN auton ikkunan ja varastamassa soittimen. 150e omavastuuta eli ikkuna jäi kokonaan itselle maksettavaksi, muun remontin lisäksi. ??♀️
Ahh ihanaa, kuulostaapa tutulta… Meillä tuo peili taisi kustantaa muutakin kuin sen oma vastuun mutta kyllä se 150e silti kirpaisi, olis noita rahareikiä riittävästi muitakin. Kauhea huoltorumba muutenkin, ensin joku takaisinkutsuhuolto, sitten vahingontarkistushuolto, vähän myöhemmin sen korjaushuolto, ja sit vielä määräaikaishuoltokin. Huoh.