Mukulakivisiä kävelykatuja, kauniita vanhoja rakennuksia, keskiaikaisteemaisia ravintoloja, suloisia käsityöputiikkeja ja kahviloita. Riikan vanha kaupunki on tunnelmaa pullollaan. Ehkä näistä kuvista välittyy siitä edes murto-osa!
Suloinen hääseurueen jäsen.
:’D
Vitsit ku olis tommoset mahtunu laukkuun tuliaisiks (itelleni)!
Riikan lävitse kulkenut puisto oli raikkaan vehreä.
😀
Jurmalassa oli kauniit pitkät hiekkarannat.
Ton vasemman puoleisen rakennuksen kyljessä luki oikeesti ”Korso”, mutta se ei mahtunut kuvaan. 😀
Jurmalan kävelykadulta.
Kesy ravintolakisu, joka kerjäsi niin ettei antanut mulle ruokarauhaa. 😀
Oltiin reissussa kahdestaan äidin kanssa, joten siinä mielessä otsikon ”romanttisuus” on hiukan harhaanjohtavaa. Mutta vaikka meidän matka käsitti lähinnä ympäriinsä kävelyä ja ihmettelyä, itse kaupunki oli oikeasti romanttinen. Siitä kertoi myös hääseurueiden ja pariskuntien suuri määrä, ja siinä missä Praha tuntui olevan yleinen isojen porukoiden polttarimatkakohde, Riika oli enemmän pariskuntien kohde. Ja venäläisten.
Elokuun viimeisinä päivinä reissatessa itse kesäsesonki oli jäänyt jo melkein taakse, jonka vuoksi kaupungissa oli todella helppo hengittää, eikä ihmisiä ollut enää tungokseksi asti. Samalla kesää oli kuitenkin vielä sen verran jäljellä, että säät suosivat ihan täydellisinä. Terasseilla oli jopa turhankin kuuma istuskella ja tunnin mittaisella kanaristeilyllä Riikan ympäri mun olkapäihin tarttui vielä kesän viimeiset rusketusraidat.
Kun kadut tulevat tutuksi, sitä huomaa kuinka pieni Riikan vanha kaupunki onkaan.
Neljä päivää oli tosi sopiva aika sen kiertämiseen, ja sen mittaisesta reissusta irtosi hyvin yksi päivä myös lyhyelle reissulle rannikkokaupunki Jurmalaan, jota meitä ekana päivänä lentokentältä tuonut taksikuski suositteli. Junamatka Jurmalaan kesti noin puolituntia suuntaansa, ja liput maksoivat vain 1,40€ per nenä! Siellä meitä vastassa oli meri ja hiekkarantaa, vanhoja omakotitaloja ja pienessä keskustassa ihana pitkä kävelykatu kojuineen, katusoittajineen ja taidemyyjineen. Tosi leppoisa paikka viettää vaikka yksi rantapäivä keskellä kaupunkilomaa! Ainoastaan ruoka ei säväyttänyt kuten Riikassa, mutta eipä se juuri haitannut. Riikasta ravintolatarjonnasta mainitsemisen arvoisia ovat ainakin MUUSU ja Neiburgs, joista tykättiin kovasti.
Äiti kuvaili joka puolella kukkia, joita oli aseteltu lähes joka puolella tosi kauniisti värittämään muuten niin kivistä kaupunkia. Mä ihastelin eniten rapistuvia vanhoja rakennuksia ja mietin, millaista elämää niillä kaduilla oli aikoinaan eletty.
Niin vaikea kuvitella, että jossain niissä taloissa on oikeasti asuttu jo keski-ajalta asti.
Todellisimmalta se tuntui aina silloin, kun joissain kohdissa nenään iski ällö viemärin haju – vaikka muutoin vanha kaupunki oli todella siisti.
Meillä oli tosi onnistunut matka, sopivassa mittasuhteessa rentoilua, nähtävää ja tekemistä! ♥ Kuvailin tuolla reissulla ekaa kertaa myös videokameralla, mutta saa nähdä, saanko koottua niistä jossain vaiheessa jonkinlaisen (julkaisukelpoisen) matkavideon. 🙂
10 Responses
en kestä näitä kuvia, oot kyllä ihan uskomattoman taitava. oppisikohan sitä joskus itsekin? ja matkakuume vaan kasvaa!
Kiitos Janina♥ Ehkä sen näkee ite eri tavalla kuin muut, mutta mun mielestä säki oot hyvä kuvaaja. 🙂
Ihana postaus! Ja ootte hämmentävän samannäkösiä äitisi kanssa 😮
Kiitos! Haha jotain sukua ollaan ehkä. 😀
Ihana! Poikaystäväni on pitkään sanonut että haluaisi viedä mut Riikaan, ja nyt nämä kuvat nähtyäni kyllä tajuan että miksi <3 Persepuu oli paras:D
Kiitos! No niinpä, en mäkään kyllä ihmettele miksi, tosi romanttinen kaupunki! 🙂 Hih! 😀
Aivan upeita kuvia! Älyttömän kaunis kaupunki ai että <33
Kiitos! On tosiaan! ♥
Olipa taas pläjäys toinen toistaan upeampia kuvia! Oot hirveen lahjakas! Ja sinä ja äitisi kumpikin (samannäköisiä ja) kauniita 🙂
Voi kiitos Larissa! ♥ Haha siitä on joskus kuultu, aina ne ties koulussakin että "kenen tyttöjä sitä ollaan". 😀